PIHLAJAMAA selittää, että metsästykseen ja muuhun ulkoiluun tai eränkäyntiin ei suinkaan tarvita kokonaan eri tavoin suunniteltuja vaatteita ja pukuja.

”Käyttöolosuhteissahan on paljon samaa. Näin ollen puvun peruslähtökohta voi olla yhteinen ja paras mahdollinen soveltuvuus eri käyttötarkoituksiin toteutetaan harkituilla ja tutkitusti toimivilla muutoksilla ja yksityiskohdilla.”

Pihlajamaa tuntuu suorastaan rakastavan värejä. Hän hakee värivalintoihinsa inspiraatiota luonnonilmiöistä ympäri vuoden.  

”Ajattelen niin, että outdoor-mallisto on raikkaampi ja siinä saa ja pitääkin olla väri-ilottelua, jonka lopputuloksen käyttäjä voi itse päättää yhdistelemällä värejä. Metsästykseen taas liitän hillittyjä, hiljaisia ja eteerisiä luonnonvärejä”, hän pohtii.

KOKENEENA suunnittelijana Pihlajamaa tietää, miten tehdään istuva, joustava ja mukava vaate. Hän tietää myös sen, millaisessa käytössä vaatteen tulee olla äänetön, milloin sen tulee olla vedenpitävä tai hengittävä ja mitkä puvun kohdat tarvitsevat erityistä kulutuskestävyyttä. Edelleen hän tietää muun muassa sen, miten vaate saadaan tuulettuvaksi ja sen, millaisia ulkovaatteiden taskujen pitää olla.

”Yhdessä puvussa on helposti satoja mietittyjä yksityiskohtia, joita ei tule edes ajatelleeksi – ennen kuin niitä puuttuu tai ne eivät toimi.”

Kun Pihlajamaan ja hänen tiiminsä suunnitteleman vaatteen mallikappaleet on testattu käytännön olosuhteissa ja mahdolliset muutokset ja korjaukset on tehty, niitä ryhdytään valmistamaan sopimustehtailla eri puolilla maailmaa. Kullekin tuotteelle pyritään löytämään osaavin tehdas, jonka laatuun voi luottaa.

”Monet tietävätkin - alan ammattilaiset ainakin tietävät - että teknisten vaatteiden osalta kiinalainen tuotannon- ja laadunvalvonta on tätä nykyä maailman huippua. Myös työolosuhteet näissä tehtaissa ovat lähes poikkeuksetta asianmukaiset. Tällaisissa tehtaissa valmistaminen ei ole halvinta, mutta lopputuloksen hinta/laatu-suhde on hyvä.”

LISÄÄ JUTTUA

RULLAAMALLA

JUTTU JATKUU SEURAAVALLA SIVULLA

Lisätietoja

Jahdissa&Kalassa on ilmainen, korkealuokkainen outdoor-media netissä. Lukeminen on helppoa ja täysin vapaata - ei rekisteröitymistä tai sitoutumista!

Ota meihin yhteyttä

Voit lähettää sähköpostia osoitteeseen toimitus@jahdissa.fi tai lähettää yksityisviestin Facebookissa @jahdissakalassa. Toimituksellisissa asioissa voit soittaa Jussi Lähdesmäelle 040 8291603. Kaupallisissa asioissa sinua palvelee Jari Nivala 050 3854369.
Please enter your name
Please enter a correct e-mail address
Please enter a comment
Thank you! Your message has been sent.
Something went wrong while submitting the form. Try again.

Jaa kaverille

Forward this page by e-mail or share it directly on social media.

Hae tästä julkaisusta

Lisää hakusanoja sivun löytämiseksi tästä julkaisusta.
Minimal length to search is 3 characters

Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.
Fullscreen