RUUSKANEN yritti muutama vuosi sitten saada noutajapörssiä siivilleen myös kotimaakunnassaan Kainuussa, mutta vielä silloin se ei vielä lähtenyt lentoon.

Ruuskanen on tähän mennessä käynyt yhden porukan mukana jahdissa koiransa kanssa ja sen lisäksi on tullut muutamia yksittäisiä kyselyitä, mutta siinä kaikki.

Hänen yhdistyksessään on lisäksi toinen noutajan omistaja, joka on tarjoutunut lähtemään jahtireissuille koiraohjaajaksi.

ASIA on tärkeä, koska haavakkoja tulee metsästysreissuilla joka syksy, eikä kaikkia onnistuneitakaan tiputuksia välttämättä löydetä ihmisvoimin ja -aistein. 

Sorsastuksessa lintu voi pudota tiheään kaislikkoon tai pusikkoiselle rannalle. Sekä kyyhkyn että metsäkanalinnun metsästyksessä lintu voi pudota peitteiseen maastoon ja liikkumattomana katoaa kunttaan.

Muistan viime syksyltä tilanteen, jossa näimme mihin teeri putosi, mutta sen etsimiseen kului silti todella paljon aikaa.

Silloin taas ymmärsi, että koira on linnunmetsästyksen eri muodoissa tärkeä jahtikaveri. Koiran käyttö tekee metsästyksestä myös vastuullisempaa.

MIKSI noutajapörssi ei siis ole vielä onnistunut vakiintumaan kaikkialla, vaikka koirattomia metsästäjiä on edelleen paljon?

"Siihen on varmasti monta syytä. Yksi syy on varmasti se, että kaikki eivät vielä tiedä, mistä voisi pyytää koiraa ja koiraohjaajaa mukaan."

Toiseksi syyksi Ruuskanen epäilee piintyneitä tapoja.

"Joillakin metsästäjillä voi olla asenne, että kun he ovat pärjänneet ennenkin ilman koiraa, niin pärjäävät jatkossakin", Ruuskanen pohtii.

YKSI syy voi olla myös se, että jotkut metsästäjät eivät rohkene kysyä. Ruuskasen mukaan kysymisen kynnyksen kuitenkin pitäisi olla matala. Hän kertoo, että hän lähtee koiransa kanssa mukaan jahtiin ilman veloitusta, jos vain pyyntö tulee ajoissa ja aikataulu sopii.

"Minä lähden koiran kanssa ihan siitä ilosta, että koira saa tehdä sitä, mitä se parhaiten osaa." 

Suomen noutajakoirajärjestön noutajapörssi toimii ympäri Suomen. Sen tarkoitus on yhdistää koulutetut noutajat ja koirattomat metsästäjät.

Lähden koiran kanssa ihan siitä ilosta, että koira saa tehdä sitä, mitä se parhaiten osaa."

"

LISÄÄ JUTTUA

RULLAAMALLA

JUTTU JATKUU SEURAAVALLA AUKEAMALLA

Lisätietoja

Jahdissa&Kalassa on ilmainen, korkealuokkainen outdoor-media netissä. Lukeminen on helppoa ja täysin vapaata - ei rekisteröitymistä tai sitoutumista!

Ota meihin yhteyttä

Voit lähettää sähköpostia osoitteeseen toimitus@jahdissa.fi tai lähettää yksityisviestin Facebookissa @jahdissakalassa. Toimituksellisissa asioissa voit soittaa Jussi Lähdesmäelle 040 8291603. Kaupallisissa asioissa sinua palvelee Jari Nivala 050 3854369.
Please enter your name
Please enter a correct e-mail address
Please enter a comment
Thank you! Your message has been sent.
Something went wrong while submitting the form. Try again.

Jaa kaverille

Forward this page by e-mail or share it directly on social media.

Hae tästä julkaisusta

Lisää hakusanoja sivun löytämiseksi tästä julkaisusta.
Minimal length to search is 3 characters

Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.
Fullscreen