KENGILLÄ käveltiin aluksi kangasmetsässä ja siellä ne tietenkin tuntuivat alkuun varsin jäykiltä. Tämä ei suinkaan ole moite, vaan toteamus. Jäykkyys kuuluu asiaan tämän tyyppisissä kengissä kun ne ovat uudet. Ja määrätty jäykkyys niissä säilyykin – ja pitääkin säilyä.

Vibram-pohja ei pehmeällä kankaalla päässyt vielä mitenkään erityisesti loistamaan, mutta heti kun kävelin hiekkatiellä ja kovemmalla alustalla, huomasin, että nämä kengät on kovaan menoon tehty  –  ja kestävät sitä.

Kenkien Wibram-pohjaa luonnehditaan puolikovaksi. Ajattelen niin, että se on oikeaoppisen kiertojäykkä, ja muutenkin vallan jäykkä – olematta kuitenkaan tunnoton. Tällainen päkiästä joustava, jäykähkö pohja on minun mielestäni paras.

VÄYLÄN (Tornionjoki-Muonionjoki) rantaa elokuun puolessa välissä kahlatessa ja kivikkoja kiertäessä Wibram-pohjan pito riitti niin pitkälle kuin se ilman nastoja ylipäätään voi riittää.

Kun vettä oli kohtuullisesti, saattoi rantaa pitkin sen kummemmin keskittymättä kävellä menemään, kunhan varoi astumasta rantaan ajautuneiden sateen kasteleminen puiden päälle.

Vedenpitävyyskin tuli samalla reissulla testattua ja kengät pysyivät totta kai kuvina. Irrotettava pohjallinen nopeuttaa kuivumista, jos askel vie liian syvään veteen ja vesi lirahtaa varresta sisään.

PARHAIMMILLAAN kengät kuitenkin olivat Oloksen louhikkoisessa rinteessä, jossa niiden todellisia maasturiominaisuuksia kokeiltiin.

Mitä hankalampi maasto ja epätasaisempi alusta oli, sitä enemmän Dogo Boat vakuuttivat. Ne antoivat hyvän tuen nilkalle ja pohjan pito sekä vääntöjäykkyys pääsivät oikein loistamaan.

RULLAAMALLA

LISÄÄ JUTTUA

CHIRUCA DOGO BOA

JUTTU JATKUU SEURAAVALLA SIVULLA

Lisätietoja

Jahdissa&Kalassa on ilmainen, korkealuokkainen outdoor-media netissä. Lukeminen on helppoa ja täysin vapaata - ei rekisteröitymistä tai sitoutumista!

Ota meihin yhteyttä

Voit lähettää sähköpostia osoitteeseen toimitus@jahdissa.fi tai lähettää yksityisviestin Facebookissa @jahdissakalassa. Toimituksellisissa asioissa voit soittaa Jussi Lähdesmäelle 040 8291603. Kaupallisissa asioissa sinua palvelee Jari Nivala 050 3854369.
Please enter your name
Please enter a correct e-mail address
Please enter a comment
Thank you! Your message has been sent.
Something went wrong while submitting the form. Try again.

Jaa kaverille

Forward this page by e-mail or share it directly on social media.

Hae tästä julkaisusta

Lisää hakusanoja sivun löytämiseksi tästä julkaisusta.
Minimal length to search is 3 characters

Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.
Fullscreen