”NOITIEN laaksosta liikkuu paljon värikkäitä tarinoita. Paikka on saanut nimensä täällä ennen vanhaan asuneiden ihmisten ja heihin liittyneiden omituisten tapahtumien mukaan. Mutta meidän on nyt päästävä vähän lähemmäksi”, hän päätti ja ajoi Defenderillä vielä pätkän ennen pysäköintiä.

Saimme alkaa jalkamiehiksi. Toiveet Argon käyttämisestä apuna nousussa romuttuivat.

”Argoa käytetään vain saaliin kuljettamiseen alas vuorelta. Jos saalista saadaan, se lastataan Argoon”, hän kertoi ja penkoi mukaansa tarvittavia varusteita.

OLIMME aiemmin aamulla vetäneet pitkää tikkua. Andreas Fredriksson oli vetänyt pisimmän ja siksi hän sai aloittaa metsästyksen Chrisin kanssa.

Suunnitelma oli, että me saartaisimme ylhäällä bongaamamme saksanhirven, jos tuulen suunta vain olisi aikeillemme suosiollinen.

Tieltä katsottuna ylämäki ei vaikuttanut kovalta, mutta kun lähdimme kävelemään, ymmärsimme nopeasti, miten jyrkkä se oli.

KUN katselimme eteemme, näimme vain ruohoa. Jos käänsimme katseemme taakse laaksoon, näkymä oli suorastaan henkeä salpaava. Kysymys kuuluukin, saattoiko luonto olla jossakin maailmankolkassa vielä kauniimpi.

Metsästyskauden alussa kaikki on edelleen vihreää, purot solisevat alas vuorilta, jotka ovat paikoin lumen peitossa. Näkymä on henkeäsalpaavan kaunis. Oli aivan sama kuinka monta kertaa käännyin katsomaan selkäni taakse, en kyllästynyt näkemääni.

”Toki tiesin, että nousu olisi kova, mutta en voinut kuvitellakaan, että metsästys voisi olla fyysisesti näin uuvuttavaa”, Tony Ohlin puuskutti, kun pysähdyimme juomaan vuoristopuron raikasta vettä.

PARIN tunnin rankan kiipeämisen jälkeen olimme päässet vuorelle saksanhirvien tuntumaan. Tai niin ainakin toivoimme.

Chris julisti lounastauon. Hän jakoi meille evästä, koska meillä ei ollut mitään mukanamme. Lähikauppa oli ollut jo aikoja sitten suljettu, kun saavuimme eilen illalla.

”Rentoudumme tässä jonkin aikaa ja kokoamme voimiamme loppupäivän varalle”, Chris sanoi.

HÄN arvioi, että olisimme jo ampumaetäisyydellä muutaman sadan metrin päässä, jos saksanhirvilaumassa olisi tarjolla sarvipäitä. Pari sataa metriä tuossa maastossa merkitsee sitä, kello olisi jo melkein kolme, ennen kuin olisimme hyvässä paikassa...

”Odottakaa tässä, käyn vähän partioimassa omin päin”, Chris sanoi eikä kukaan pistänyt hanttiin. Heittäydyimme ruohikolle ja otimme rennosti.

Hän palasi vartin päästä.

”Laumassa on muutama sarvipää. Oletko valmis metsästämään”, hän kysyi Andreakselta.

RULLAAMALLA

LISÄÄ JUTTUA

”NOITIEN laaksosta liikkuu paljon värikkäitä tarinoita. Paikka on saanut nimensä täällä ennen vanhaan asuneiden ihmisten ja heihin liittyneiden omituisten tapahtumien mukaan. Mutta meidän on nyt päästävä vähän lähemmäksi”, hän päätti ja ajoi Defenderillä vielä pätkän ennen pysäköintiä.

Saimme alkaa jalkamiehiksi. Toiveet Argon käyttämisestä apuna nousussa romuttuivat.

”Argoa käytetään vain saaliin kuljettamiseen alas vuorelta. Jos saalista saadaan, se lastataan Argoon”, hän kertoi ja penkoi mukaansa tarvittavia varusteita.

OLIMME aiemmin aamulla vetäneet pitkää tikkua. Andreas Fredriksson oli vetänyt pisimmän ja siksi hän sai aloittaa metsästyksen Chrisin kanssa.

Suunnitelma oli, että me saartaisimme ylhäällä bongaamamme saksanhirven, jos tuulen suunta vain olisi aikeillemme suosiollinen.

Tieltä katsottuna ylämäki ei vaikuttanut kovalta, mutta kun lähdimme kävelemään, ymmärsimme nopeasti, miten jyrkkä se oli.

KUN katselimme eteemme, näimme vain ruohoa. Jos käänsimme katseemme taakse laaksoon, näkymä oli suorastaan henkeä salpaava. Kysymys kuuluukin, saattoiko luonto olla jossakin maailmankolkassa vielä kauniimpi.

Metsästyskauden alussa kaikki on edelleen vihreää, purot solisevat alas vuorilta, jotka ovat paikoin lumen peitossa. Näkymä on henkeäsalpaavan kaunis. Oli aivan sama kuinka monta kertaa käännyin katsomaan selkäni taakse, en kyllästynyt näkemääni.

”Toki tiesin, että nousu olisi kova, mutta en voinut kuvitellakaan, että metsästys voisi olla fyysisesti näin uuvuttavaa”, Tony Ohlin puuskutti, kun pysähdyimme juomaan vuoristopuron raikasta vettä.

PARIN tunnin rankan kiipeämisen jälkeen olimme päässet vuorelle saksanhirvien tuntumaan. Tai niin ainakin toivoimme.

Chris julisti lounastauon. Hän jakoi meille evästä, koska meillä ei ollut mitään mukanamme. Lähikauppa oli ollut jo aikoja sitten suljettu, kun saavuimme eilen illalla.

”Rentoudumme tässä jonkin aikaa ja kokoamme voimiamme loppupäivän varalle”, Chris sanoi.

HÄN arvioi, että olisimme jo ampumaetäisyydellä muutaman sadan metrin päässä, jos saksanhirvilaumassa olisi tarjolla sarvipäitä. Pari sataa metriä tuossa maastossa merkitsee sitä, kello olisi jo melkein kolme, ennen kuin olisimme hyvässä paikassa...

”Odottakaa tässä, käyn vähän partioimassa omin päin”, Chris sanoi eikä kukaan pistänyt hanttiin. Heittäydyimme ruohikolle ja otimme rennosti.

Hän palasi vartin päästä.

”Laumassa on muutama sarvipää. Oletko valmis metsästämään”, hän kysyi Andreakselta.

JUTTU JATKUU SEURAAVALLA SIVULLA

Lisätietoja

Jahdissa&Kalassa on ilmainen, korkealuokkainen outdoor-media netissä. Lukeminen on helppoa ja täysin vapaata - ei rekisteröitymistä tai sitoutumista!

Ota meihin yhteyttä

Voit lähettää sähköpostia osoitteeseen toimitus@jahdissa.fi tai lähettää yksityisviestin Facebookissa @jahdissakalassa. Toimituksellisissa asioissa voit soittaa Jussi Lähdesmäelle 040 8291603. Kaupallisissa asioissa sinua palvelee Jari Nivala 050 3854369.
Please enter your name
Please enter a correct e-mail address
Please enter a comment
Thank you! Your message has been sent.
Something went wrong while submitting the form. Try again.

Jaa kaverille

Forward this page by e-mail or share it directly on social media.

Hae tästä julkaisusta

Lisää hakusanoja sivun löytämiseksi tästä julkaisusta.
Minimal length to search is 3 characters

Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.
Fullscreen