Kylmäharjoittelua kotona ja takapihalla

OLEN aloittanut myös säännöllisen epäsäännöllisen ammuntaharjoittelun takapihalla ja lähimetsässä. Tai siis oikeammin kylmäharjoittelun, sillä varsinaiset laukaukset jätän noissa oloissa ampumatta.

Haulikon kanssa homma menee niin, että etsin vapaamuotoisia maaleja tähtäämiseeni. Milloin paikallaan olevia ja milloin ohitse lentäviä variksia, harakoita yms. Tällä harjoittelulla pääsee vakioimaan nostoja, kehon- ja maalinhallintaa.

Liike menee näin:
1. Kohteen havaitseminen ja katseen suuntaaminen
2. Aseen rauhallinen nosto
3. Sopivan ennakon ottaminen
4. Ennakon hallinta
5. Laukaisun hallinta
6. Lopuksi vielä saatto laukauksen jälkeen

HYVÄ tekniikka on mahdollista oppia vain tuhansien toistojen avulla. Aseen on noustava juoheasti kohti valittua maalia, ja laukaisukuvan on oltava selkeä ja aina samanlainen.

On kuitenkin syytä muistaa, että tekniikan on oltava hallussa tässä vaiheessa. On täysin turhaa tehdä harjoitteita lihasmuistiin väärällä tekniikalla.

Tässä kohtaa Haulikkokoulu on todella hyödyksi. Nostotekniikan harjoittelu on mukavaa ja ilmaista puuhaa, jota voi tehdä itselleen sopivina hetkinä.

Kun haulikko alkaa nousta sujuvasti haluttuun maaliin, niin muuta harjoitusta siten, että katsot valittua maalia, suljet silmäsi ja nostat aseen rauhallisesti maalia kohden. Kun avaat silmäsi, niin aseen tulisi osoittaa maalia ja laukaisukuvan olla oikein.

Seuraavassa numerossa käsittelemme kivääriammuntaa.

Hyvän tekniikan voi oppia vain tuhansien toistojen avulla."

"

Lisätietoja

Jahdissa&Kalassa on ilmainen, korkealuokkainen outdoor-media netissä. Lukeminen on helppoa ja täysin vapaata - ei rekisteröitymistä tai sitoutumista!

Ota meihin yhteyttä

Voit lähettää sähköpostia osoitteeseen toimitus@jahdissa.fi tai lähettää yksityisviestin Facebookissa @jahdissakalassa. Toimituksellisissa asioissa voit soittaa Jussi Lähdesmäelle 040 8291603. Kaupallisissa asioissa sinua palvelee Jari Nivala 050 3854369.
Please enter your name
Please enter a correct e-mail address
Please enter a comment
Thank you! Your message has been sent.
Something went wrong while submitting the form. Try again.

Jaa kaverille

Forward this page by e-mail or share it directly on social media.

Hae tästä julkaisusta

Lisää hakusanoja sivun löytämiseksi tästä julkaisusta.
Minimal length to search is 3 characters

Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.
Fullscreen