PALATESSAMME autolle hakemaan toisenkin lampun Fuat ei voinut vastustaa kiusausta tutkia tarkemmin ruokintapaikkaa. Maisema oli kadonnut pimeyteen, jossa saattoi erottaa lähinnä eriasteisia harmaan ja mustan sävyjä. Vain puolikuu loi valoa yläpuolellamme.

Pimeässä näytti kuin toinen auto oli parkkeerattu aivan Fuatin auton viereen. Todellisuudessa se oli ampumani villisian hyvin elinvoimainen ja karvainen lajitoveri.

”Ammu, ammu, ammu”, Fuat huusi innoissaan.

OTIN JO KARJUN tähtäimeeni ja saatoin selväsi nähdä eläimen isojen norsuluunväristen torahampaiden kimaltelevan kuutamossa.

Mutta onnistuin vastustamaan kiusauksen vetäistä liipaisimesta. Halusin ensin löytää ensimmäisen villisikani ennen kuin ampuisin seuraavan.

Saimme etsiä 45 minuuttia ennen kuin löysimme saaliimme. Vaikka meillä ei ollut jälkiä, mitä seurata, löysimme karjun vain 50 metrin päästä ampumapaikalta. Olimme ohittaneet eläimen vain parin metrin päästä, kun olimme lähteneet etsimään sitä ensimmäistä kertaa.

LÄHELTÄ katsottuna karju oli kokonsa puolesta vielä vaikuttavampi kuin kiikarin tähtäimestä nähtynä.

Fuat arveli, että eläin painaisi noin 250 kiloa. Se oli varsinainen jättiläissika, mutta näillä vuorilla yli 300-kiloinen karjukaan ei ole mikään harvinaisuus.

Taistelimme saadaksemme eläimen ruhon oikeaan asentoon kuvausta varten. Se osoittautui jyrkässä rinteessä oikein vaikeaksi tehtäväksi.

KAIKEN kiireisen vetämisen, työntämisen ja hikoilun keskellä metsästä kuuluvat raskastekoisen eläimen liikkumisesta kielivät äänet keskeyttivät ponnistelumme. Fuat ryntäsi etsimään taskulamppuaan ja minä kivääriäni. Alueella on villisikojen lisäksi varsin hyvä ruskeakarhukanta.

Vaikka olisikin varmaan kiinnostavaa kohdata turkkilainen karhu kasvosta kasvoihin, en kuitenkaan osannut kaivata kohtaamista. Pähkäilin mielessäni, että olisi kamalaa, jos suuttunut karhu söisi Fuatin ja hänen taskussaan olevat ainoat autonavaimet.

ONNEKSI selvisi, että kyseessä oli taas yksi villisika matkalla ruokintapaikalle. Se seisahtui viiden metrin päähän Fuatista ja taskulampusta. Se oli tuijotti meitä paikoillaan hetken ennen kuin päätti jatkaa matkaansa.

Onneksi eläin lähti matkoihinsa, sillä en todellakaan olisi halunnut ampua meitä päin rynnistävää karjua sinne tänne vilkkuvassa taskulampun valossa, vain muutaman metrin päähän oppaasta.

Kun vihdoimme olimme saaneet nostettua kuolleen karjun sopivaan kuvausasentoon, hiljaiseen metsään kiiri rukouskutsu laakson toisella laidalla sijaitsevasta moskeijasta. Pohjoisesta tulevan metsästäjän korvissa ääni oli kaunis, mystinen ja samalla jotenkin erityinen ja sopiva päätös jännittävälle jahdille.

LISÄÄ JUTTUA 

RULLAAMALLA

New image
photo_credit_tweed_me...

PALATESSAMME autolle hakemaan toisenkin lampun Fuat ei voinut vastustaa kiusausta tutkia tarkemmin ruokintapaikkaa. Maisema oli kadonnut pimeyteen, jossa saattoi erottaa lähinnä eriasteisia harmaan ja mustan sävyjä. Vain puolikuu loi valoa yläpuolellamme.

Pimeässä näytti kuin toinen auto oli parkkeerattu aivan Fuatin auton viereen. Todellisuudessa se oli ampumani villisian hyvin elinvoimainen ja karvainen lajitoveri.

”Ammu, ammu, ammu”, Fuat huusi innoissaan.

OTIN JO karjun tähtäimeeni ja saatoin selväsi nähdä eläimen isojen norsuluunväristen torahampaiden kimaltelevan kuutamossa.

Mutta onnistuin vastustamaan kiusauksen vetäistä liipaisimesta. Halusin ensin löytää ensimmäisen villisikani ennen kuin ampuisin seuraavan.

Saimme etsiä 45 minuuttia ennen kuin löysimme saaliimme. Vaikka meillä ei ollut jälkiä, mitä seurata, löysimme karjun vain 50 metrin päästä ampumapaikalta. Olimme ohittaneet eläimen vain parin metrin päästä, kun olimme lähteneet etsimään sitä ensimmäistä kertaa.

LÄHELTÄ katsottuna karju oli kokonsa puolesta vielä vaikuttavampi kuin kiikarin tähtäimestä nähtynä.

Fuat arveli, että eläin painaisi noin 250 kiloa. Se oli varsinainen jättiläissika, mutta näillä vuorilla yli 300-kiloinen karjukaan ei ole mikään harvinaisuus.

Taistelimme saadaksemme eläimen ruhon oikeaan asentoon kuvausta varten. Se osoittautui jyrkässä rinteessä oikein vaikeaksi tehtäväksi.

KAIKEN kiireisen vetämisen, työntämisen ja hikoilun keskellä metsästä kuuluvat raskastekoisen eläimen liikkumisesta kielivät äänet keskeyttivät ponnistelumme. Fuat ryntäsi etsimään taskulamppuaan ja minä kivääriäni. Alueella on villisikojen lisäksi varsin hyvä ruskeakarhukanta.

Vaikka olisikin varmaan kiinnostavaa kohdata turkkilainen karhu kasvosta kasvoihin, en kuitenkaan osannut kaivata kohtaamista. Pähkäilin mielessäni, että olisi kamalaa, jos suuttunut karhu söisi Fuatin ja hänen taskussaan olevat ainoat autonavaimet.

ONNEKSI selvisi, että kyseessä oli taas yksi villisika matkalla ruokintapaikalle. Se seisahtui viiden metrin päähän Fuatista ja taskulampusta. Se oli tuijotti meitä paikoillaan hetken ennen kuin päätti jatkaa matkaansa.

Onneksi eläin lähti matkoihinsa, sillä en todellakaan olisi halunnut ampua meitä päin rynnistävää karjua sinne tänne vilkkuvassa taskulampun valossa, vain muutaman metrin päähän oppaasta.

Kun vihdoimme olimme saaneet nostettua kuolleen karjun sopivaan kuvausasentoon, hiljaiseen metsään kiiri rukouskutsu laakson toisella laidalla sijaitsevasta moskeijasta. Pohjoisesta tulevan metsästäjän korvissa ääni oli kaunis, mystinen ja samalla jotenkin erityinen ja sopiva päätös jännittävälle jahdille.


New image
2010-01-01_00.01.28-8.jpg

Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.
Fullscreen