k20_nl_pure_10x32_gre...

SEURAAVAKSI testasin säädettävän VARIO-alaosan, joka on toisessa kiväärissä.

Otin siis esiin SAKO S20:n, jossa oli kiinni säädettävä alaosa. Laitoin kiikarin kiinni ja lähetin ensimmäisen Sako Rangen matkaan: noin 25 senttiä vasemmalla ja 50 senttiä alhaalla. Ei siis lähelläkään.

Ajattelin, että kohdistaisin ensin koron ja sitten vasta sivuttaissuunnan. Saattaa olla, että näin patruunoita menee muutama enemmän, mutta näin se olisi yksinkertaisempaa: suunta kerrallaan.

Joka kerta kun alaosaa säädetään, täytyy ensin löysätä lukitus, luonnollisesti.

Käänsin hyvin vähän VARION taaempaa säätöruuvia myötäpäivään, jolloin kiikarin takaosa nousi ylemmäs. Kiikari siis olisi seuraavalla laukauksella hieman alle, jolloin olisi nostettava piippua, että saisin pisteen haluttuun paikkaan.

Seuraava osuma oli vielä oli hieman alla, ja sama homma uudelleen. Kolmannen laukauksen jälkeen meni jo hieman päälle. Muutama laukaus lisää ja sain korkeuden kohdalleen.

Osumat olivat kuitenkin edelleen noin 25 senttiä vasemmalla. Tästä voisi päätellä, että kiikari on piippulinjaan nähden vinossa oikealle, eli kiikarin etuosaa pitää siirtää vasemmalle.

ENSIN oli siis löysättävä vasemman puolen torx-ruuvi ja sen jälkeen kierrettävä oikealta puolelta ruuvia myötäpäivään niin, että se työntää kiikarin etuosaa vasemmalle. 

Väänsi millin verran ruuvia myötäiseen ja ammuin kokeilulaukauksen. Ei juuri muutosta, joten uusi säätö ronskimmalla otteella ja alkoi tapahtua.

Muutaman laukauksen ja säädön jälkeen mentiinkin ja oikealta ohi. Hieman siis kiristystä, nyt toiselta puolelta. Pari laukaista ja säätöä myöhemmin olin jo kympin ringissä. Lopuksi kolmen laukauksen kasa ja kaikki kympissä – kiikari oli siis kohdallaan.  

Tämän jälkeen vaihdoin kiikarin takaisin Tikkaan ja tarkastin kohdistuksen: keskellä kymppiä! Seuraavaksi kiinnitin kiikarin takaisin Sakoon ja osuma keskelle, homma siis toimii todella mallikkaasti, hienoa!

Ammuin vielä samaan tauluun Tikalla molemmat Steinerit sekä Sakon S20:llä jalan kanssa säädetyn 3–12xSteinerin. 

Ohessa on kuva kuudesta laukauksesta kolmella eri kiikarilla ja kahdella kiväärillä. Kasa on vaikuttava.

DENTLER-PIKAJALKA

RULLAAMALLA

LISÄÄ JUTTUA

JUTTU JATKUU SEURAAVALLA SIVULLA

k20_nl_pure_10x32_gre...

Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.
Fullscreen