RULLAAMALLA

LISÄÄ JUTTUA

KERROIMME kesäkuun numerossamme, että Kostamon unelmanvenepaketti rakentuu miehen toiveiden mukaiseksi modifioidusta Husky R6 -alumiiniveneestä, Garminin todella kattavasta vene-elektroniikasta ja Yamahan F150- moottorista. Lisämausteita, kuten laadukkaita kaiteita ja telineitä siihen on toteuttanut Ykköskaide Oy ja sisustuksen custom-verhoiluja LineDeck.

Pitkään kalastuskisoja kiertänyt Kostamo on ennen reissuamme käynyt uudella veneellään jo muutaman kerran vesillä – ja hän on siitä peittelemättömän iloinen.

”Edellinen kalaveneeni oli 90-luvun lopulta ja onhan tämä uusi aivan kuin eri planeetalta. Olen tähän todella tyytyväinen.”

Kippari esitteleekin mielellään venettään – ja asiaa ja aihetta riittää.

Kostamon määrittelemän unelmaveneen sydän on Finnmasterin Kokkolassa valmistama Husky R6. Se on 6 metriä pitkä ja 2,3 metriä leveä alumiinivene, joka on kevään aikana varusteltu Kostamon toiveiden mukaisesti. Mies itse kutsuu venettään Husky R6 ”Adventure-projektiksi”, joka soveltuu kaikkeen kalastukseen ja retkeilyyn koko perheelle.

”Perheen yhteinen kalastusharrastus on ollut veneen rakentelun ja varustelun kirkas johtoajatus. Mutta jos ja kun lähden kisamaan, veneestä löytyy kaikki tarvittava, olipa kyse heitto- tai uistelukisoista.”

Kostamon 16-vuotias poika, Samuli, puuhaa tottunein otteen veneessä. ”Pelkään pahoin, että sitten kun Samuli saa ajokortin, minulla ei ole sen enempää autoa kuin venettäkään enää omassa käytössäni”, Kostamo nauraa. ”Nuorimies on tuonut omalla innollaan myös minulle lisää kipinää kalastukseen.”

JOS JA KUN Huskystä tuodaan markkinoille versio, jossa veneilyharrastus ja kalastus kulkevat käsi kädessä, Kostamon kokemus ja perheen kokemukset tulevat näkymään siinä.

JUTTU JATKUU SEURAAVALLA SIVULLA

Lisätietoja

Jahdissa&Kalassa on ilmainen, korkealuokkainen outdoor-media netissä. Lukeminen on helppoa ja täysin vapaata - ei rekisteröitymistä tai sitoutumista!

Ota meihin yhteyttä

Voit lähettää sähköpostia osoitteeseen toimitus@jahdissa.fi tai lähettää yksityisviestin Facebookissa @jahdissakalassa. Toimituksellisissa asioissa voit soittaa Jussi Lähdesmäelle 040 8291603. Kaupallisissa asioissa sinua palvelee Jari Nivala 050 3854369.
Please enter your name
Please enter a correct e-mail address
Please enter a comment
Thank you! Your message has been sent.
Something went wrong while submitting the form. Try again.

Jaa kaverille

Forward this page by e-mail or share it directly on social media.

Hae tästä julkaisusta

Lisää hakusanoja sivun löytämiseksi tästä julkaisusta.
Minimal length to search is 3 characters

Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.
Fullscreen