photo_credit_tweed_me...

HERÄTESSÄNI ulkona oli valoisaa ja kello oli jo seitsemän. Katsoin Sturlan ja Ronarin talolle, mutta siellä ei näyttänyt olevan ketään kotona. Kiskaisin takin niskaani ja kävelin lahtimajalle. Siellä oli täysi tohina päällä. Isännät olivat kaataneet ennen aamun valkenemista vielä pari saksanhirveä.

”Aamiainen syödään yhdeksältä”, Storla huusi.

Ainoa ajatukseni oli, että milloinkahan miesparat nukkuvat.

YHDEKSÄLTÄ veljekset olivat loihtineet mökissään ruhtinaallisen aamiaisen. Tarjolla oli munia, jogurttia, mehua, leipää ja sille paljon monenlaista leikkelettä. Aamiainen oli ensimmäinen ateriamme vuorokauteen ja maistui erittäin hyvältä.

Sturla kävi läpi yöllistä metsästystämme ja hän antoi joitakin vinkkejä, joiden avulla voisimme saada enemmän irti seuraavasta yöstä. Saisimme heiltä lainaan Zeissin yökiikarit helpottamaan ympäristön havainnointia.

Koska oli päivänvalossa ei metsästetä, ajattelimme ottaa vähän rauhallisesti ja nukkua päivän mittaan muutaman tunnin varastoon. Kukaan ei pistänyt hanttiin.

TÄNÄ ILTANA oli minun vuoroni istua sikolätissä. Siat muuttivat sieltä pois jo kauan sitten, mutta niiden haju viipyi itsepintaisesti yhä paikalla. Sikolätissä oli kaksi ampuma-aukkoa kahteen eri suuntaan.

Laakso oli tältä kohtaa paljon eilistä passipaikkaani avoimempi ja valoisampi. Siksi oli helppo ymmärtää, miten Sturla pystyi ampumaan eilisiltana.

Kului pari tuntia, mutta mitään ei tapahtunut.

PIAN laukaus rikkoi hiljaisuuden. ”Ammuin puikkosarvisen nuoren saksanhirven ”, Per raportoi radioon.

Minun edessäni niitty oli edelleen aivan tyhjä.

Mateleva sekuntiviisari mittasi omia aikojaan. Mutta heti puolenyön jälkeen ne taas yhtäkkiä ilmestyivät paikalle.

SAKSANHIRVILEHMÄ ja vasa seisoivat 80 metrin päässä sikolätiltä. Minun ja niiden väliin jäi pieni tiheä pajukko, joka heikensi tehokkaasti näkyvyyttä.

Siksi odotin. Tunnin päästä eläimet olivat edelleen paikoillaan ja minä olin melkein saanut halvauksen jännityksestä.

Samaan aikaan yössä kajahti useita laukauksia. En saanut tietää mitä tapahtui, koska olin vaimentanut radion äänen, ettei se suotta pelottaisi eläimiä pois.

LISÄÄ JUTTUA

RULLAAMALLA

HERÄTESSÄNI ulkona oli valoisaa ja kello oli jo seitsemän. Katsoin Sturlan ja Ronarin talolle, mutta siellä ei näyttänyt olevan ketään kotona. Kiskaisin takin niskaani ja kävelin lahtimajalle. Siellä oli täysi tohina päällä. Isännät olivat kaataneet ennen aamun valkenemista vielä pari saksanhirveä.

”Aamiainen syödään yhdeksältä”, Storla huusi.

Ainoa ajatukseni oli, että milloinkahan miesparat nukkuvat.

YHDEKSÄLTÄ veljekset olivat loihtineet mökissään ruhtinaallisen aamiaisen. Tarjolla oli munia, jogurttia, mehua, leipää ja sille paljon monenlaista leikkelettä. Aamiainen oli ensimmäinen ateriamme vuorokauteen ja maistui erittäin hyvältä.

Sturla kävi läpi yöllistä metsästystämme ja hän antoi joitakin vinkkejä, joiden avulla voisimme saada enemmän irti seuraavasta yöstä. Saisimme heiltä lainaan Zeissin yökiikarit helpottamaan ympäristön havainnointia.

Koska oli päivänvalossa ei metsästetä, ajattelimme ottaa vähän rauhallisesti ja nukkua päivän mittaan muutaman tunnin varastoon. Kukaan ei pistänyt hanttiin.

TÄNÄ ILTANA oli minun vuoroni istua sikolätissä. Siat muuttivat sieltä pois jo kauan sitten, mutta niiden haju viipyi itsepintaisesti yhä paikalla. Sikolätissä oli kaksi ampuma-aukkoa kahteen eri suuntaan.

Laakso oli tältä kohtaa paljon eilistä passipaikkaani avoimempi ja valoisampi. Siksi oli helppo ymmärtää, miten Sturla pystyi ampumaan eilisiltana.

Kului pari tuntia, mutta mitään ei tapahtunut.

PIAN laukaus rikkoi hiljaisuuden. ”Ammuin puikkosarvisen nuoren saksanhirven ”, Per raportoi radioon.

Minun edessäni niitty oli edelleen aivan tyhjä.

Mateleva sekuntiviisari mittasi omia aikojaan. Mutta heti puolenyön jälkeen ne taas yhtäkkiä ilmestyivät paikalle.

SAKSANHIRVILEHMÄ ja vasa seisoivat 80 metrin päässä sikolätiltä. Minun ja niiden väliin jäi pieni tiheä pajukko, joka heikensi tehokkaasti näkyvyyttä.

Siksi odotin. Tunnin päästä eläimet olivat edelleen paikoillaan ja minä olin melkein saanut halvauksen jännityksestä.

Samaan aikaan yössä kajahti useita laukauksia. En saanut tietää mitä tapahtui, koska olin vaimentanut radion äänen, ettei se suotta pelottaisi eläimiä pois.


JUTTU JATKUU SEURAAVALLA SIVULLA

photo_credit_tweed_me...

Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.
Fullscreen