k20_nl_pure_10x32_gre...

KYTKIMME tablettiin virran, avasimme Striker Cast -sovelluksen ja heitimme luotainpallon veteen. Luotain käynnistyy siis automaattisesti kun se osuu veteen. Muutamassa sekunnissa näytölle ilmestyi kattava paketti mielenkiintoista vedenalaista tietoa, jota emme ilman sinisen pikku veijarimme apua olisi saaneet mitenkään.

Lammessa on kirkas vesi ja olemme rannalta katsoessamme arvelleet, että se on varsin matala. Mutta eipä olekaan, noin kymmenen metrin päässä rannasta olikin 4,8 metriä syvää. Veden lämpötila oli 12,5 astetta ja sekä pohjan tuntumassa että välivedessä näkyi… yksittäisiä kaloja.

Rauhallinen luotaimen sisään kelaaminen kertoi, että lähempänä rantaa oli jyrkkä rinne. Ja rinteessä oli kymmenien, eri syvyyksissä uivien kalojen parvi. Olimme tietysti innoissamme kalattomana pitämämme lammen eväkkäistä, mutta nopealla silmäyksellä ne olisivat voineet meidän puolestamme olla hiukan isompiakin.

Heittelimme palloa samoilta jalansijoilta sinne tänne lampeen ja saimme nähdä, että kaloja – jotka päättelimme ahveniksi - oli parvena vain mainitussa rinteessä ensimmäisen heittomme suunnassa. Muissa suunnissa havaitsimme vain yksittäisiä kaloja, joista muutamat olivat ilahduttavasti sinttiparven kaloja isompia. 

GARMIN STRIKER CAST -luotaimesta on kaksi mallia. Toisessa on GPS-paikannus ja toisessa ei. Meillä on GPS-malli, ja sillä pystyimme piirtämään retkirannastamme syvyyskartan seuraavia käyntikertojamme varten.

Tiesimme entuudestaan, että karttojen tallentaminen on erittäin helppoa. Muutaman minuutin heittelyn jälkeen näytössä  - ja sovelluksen muistissa - oli koko ulottuvilla olevan heittoalueen kartta, jossa syvyyskäyrät ovat piirtyneinä 30 sentin tarkkuudella.

RULLAAMALLA

LISÄÄ JUTTUA

JUTTU JATKUU SEURAAVALLA SIVULLA

20210526_210838.jpg

Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.
Fullscreen