HYPERDRY tarkoittaa hyperkuivaa, joten Hodgman ei tyytynyt pelkästään vettähylkivään untuvaansa. Takin sateelle alttiit kohdat: olkapäät, rinta, yläselkä ja hihojen yläosat ovat vedenpitävää ja hengittävää kaksikerroskangasta, jonka ytimessä on V-tech-kalvo.

Takin päällikangas ja vuori ovat lujalta tuntuvaa, liukasta polyesteriä. Takin rakenteelliset perusasiat ovat siis kohdallaan.

TAKKIMME on musta. Musta on mielestämme aina tyylikäs, koreilematon ja konstailematon väri. Limen värinen vuorikangas ja samanväriset, hillityt merkinnät rinnassa, hihassa sekä selässä piristävät vaikutelmaa ja varmistavat, ettei musta takki näytä vähääkään synkältä.

Aesis-takkimme on myös leikkaukseltaan eleetön ja selkeälinjainen. Sekin on hyvä: takki tulee kestämään hyvin muodin ainaisia oikkuja ja sitä voi pitää milloin ja missä tahansa. Kun vaate on kestävä ja ajattoman selkeälinjainen se on pitkäikäinen – ja sellaisena ympäristöystävällinen.

Mainittakoon tässä yhteydessä sekin, että Hodgmanin käyttämä hanhenuntuva on valikoitua Bluesign-sertifioitua untuvaa. Sertifikaatilla pyritään minimoimaan tekstiilituotannon ympäristövaikutukset sekä takaamaan kuluttajille mahdollisuus ostaa vastuullisesti tuotettuja tekstiileitä.

TAKIN viimeistely on virheetöntä ja kaikki siinä käytetyt materiaalit antavat vaikutelman korkeasta laadusta. Tunnetusti laadukkaita – ja kalliita – ovat myös siinä käytetyt YKK:n vetoketjut.

RULLAAMALLA

LISÄÄ JUTTUA

JUTTU JATKUU SEURAAVALLA SIVULLA

Lisätietoja

Jahdissa&Kalassa on ilmainen, korkealuokkainen outdoor-media netissä. Lukeminen on helppoa ja täysin vapaata - ei rekisteröitymistä tai sitoutumista!

Ota meihin yhteyttä

Voit lähettää sähköpostia osoitteeseen toimitus@jahdissa.fi tai lähettää yksityisviestin Facebookissa @jahdissakalassa. Toimituksellisissa asioissa voit soittaa Jussi Lähdesmäelle 040 8291603. Kaupallisissa asioissa sinua palvelee Jari Nivala 050 3854369.
Please enter your name
Please enter a correct e-mail address
Please enter a comment
Thank you! Your message has been sent.
Something went wrong while submitting the form. Try again.

Jaa kaverille

Forward this page by e-mail or share it directly on social media.

Hae tästä julkaisusta

Lisää hakusanoja sivun löytämiseksi tästä julkaisusta.
Minimal length to search is 3 characters

Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.
Fullscreen