Tee näin

Siikafileet paistetaan kirkastetussa voissa. Valmista kirkastettu voi sulattamalla voita kattilassa miedolla lämmöllä. Siirrä voi sivuun ja odota, että valkoinen hera laskeutuu pohjalle. Kaada varovasti kirkkaan keltainen voi toiseen astiaan.

Mausta siikafileet suolalla ja pippurilla. Pyörittele fileet vehnäjauhoissa.

Kuumenna kirkastettu voi paistinpannussa ja paista siikafileitä 2 minuutti puoleltaan. Siirrä kalat lämmitetylle lautaselle ja pidä ne kuumana folion alla.

Pyyhi paistinpannu puhtaaksi talouspaperilla. Lisää pannulle voi ja anna sen ruskistua kevyesti. Lisää pannulle 4-6 ruokalusikallista sitruunan mehua.

Kaada ruskistettu voi-sitruunakastike kalafileiden päälle ja ripottele fileiden pinnalle kapriksia ja tuoretta persiljaa. Koristele sitruuna viipaleilla ja tarjoile esimerkiksi uusien perunoiden tai perunamuusin kera.

Lisätietoja

Jahdissa&Kalassa on ilmainen, korkealuokkainen outdoor-media netissä. Lukeminen on helppoa ja täysin vapaata - ei rekisteröitymistä tai sitoutumista!

Ota meihin yhteyttä

Voit lähettää sähköpostia osoitteeseen toimitus@jahdissa.fi tai lähettää yksityisviestin Facebookissa @jahdissakalassa. Toimituksellisissa asioissa voit soittaa Jussi Lähdesmäelle 040 8291603. Kaupallisissa asioissa sinua palvelee Jari Nivala 050 3854369.
Please enter your name
Please enter a correct e-mail address
Please enter a comment
Thank you! Your message has been sent.
Something went wrong while submitting the form. Try again.

Jaa kaverille

Forward this page by e-mail or share it directly on social media.

Hae tästä julkaisusta

Lisää hakusanoja sivun löytämiseksi tästä julkaisusta.
Minimal length to search is 3 characters

Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.
Fullscreen