metsarannan_lihan_peu...

HUHTIKUUSSA kevät eteni niin nopeasti, että se melkein yllätti sekä aikuisen äijän että onkipojan.

Kävi näet niin, että loppukuusta suunnitelmissa oli kevään viimeinen pilkkiretki. Mutta koska edellispäivänä paikallinen palo- ja pelastuslaitos joutui – jälleen kerran – pelastelemaan paikallisia talvionkijoita pilkkijäiltä, suunnitelmasta oli piti luopua.

Mitäs nyt? Käsillä oli arvokas, ansaittu vapaapäiväkin. Aurinkokin paistoi ja ulkona oli 10 astetta lämmintä.

OIVALLUS oli riemukas: tuossahan maanmainio joki virtaa keskellä kaupunkia ja sen ranta on lumesta ja jäästä vapaa. Ja olihan somessa jo iloittu, että virrasta oli tavattu soutamalla joku taimenkin.

Onkipoika riemastui. ”Nyt  luvat netistä ja vermeitä kasaamaan!”

Pengoin hermostuksissani kalastusvälineitteni sekasortoa ja siltähän ne löytyivät: viimeiseksi jääneen heittoreissun tarpeet hyvässä järjestyksessä, vyöreppuun pakattuna.

En sentään juossut autolta rantaan, vaikka onkipoika sitä tahtoi.

Rannassa näin taas auringossa kimaltavaa, kovaa ja korkealta virtaavaa vettä. Sen pinnan alle kuvittelin uimaan kuvankauniita, eväleikattuja meritaimenia – ja luurin näytöllä hehkuivat uunituoreet, asianmukaiset luvat…. No nyt!

Palasin samaan kohtaan, johon edellisen kalastuskauden lopetin. Lopultakin olin taas siellä missä halusin olla: vapa kädessä, siima vedessä ja kengät tukevasti rantaveden sorassa. Siinä hetkessä aikuinen ja keskenkasvuinen mieleni sulivat jälleen ainakin melkein yhteen – kesän ajaksi.

LISÄÄ JUTTUA RULLAAMALLA


HUHTIKUUSSA kevät eteni niin nopeasti, että se melkein yllätti sekä aikuisen äijän että onkipojan.

Kävi näet niin, että loppukuusta suunnitelmissa oli kevään viimeinen pilkkiretki. Mutta koska edellispäivänä paikallinen palo- ja pelastuslaitos joutui – jälleen kerran – pelastelemaan paikallisia talvionkijoita pilkkijäiltä, suunnitelmasta oli piti luopua.

Mitäs nyt? Käsillä oli arvokas, ansaittu vapaapäiväkin. Aurinkokin paistoi ja ulkona oli 10 astetta lämmintä.

OIVALLUS oli riemukas: tuossahan maanmainio joki virtaa keskellä kaupunkia ja sen ranta on lumesta ja jäästä vapaa. Ja olihan somessa jo iloittu, että virrasta oli tavattu soutamalla joku taimenkin.

Onkipoika riemastui. ”Nyt  luvat netistä ja vermeitä kasaamaan!”

Pengoin hermostuksissani kalastusvälineitteni sekasortoa ja siltähän ne löytyivät: viimeiseksi jääneen heittoreissun tarpeet hyvässä järjestyksessä, vyöreppuun pakattuna.

En sentään juossut autolta rantaan, vaikka onkipoika sitä tahtoi.

Rannassa näin taas auringossa kimaltavaa, kovaa ja korkealta virtaavaa vettä. Sen pinnan alle kuvittelin uimaan kuvankauniita, eväleikattuja meritaimenia – ja luurin näytöllä hehkuivat uunituoreet, asianmukaiset luvat…. No nyt!

Palasin samaan kohtaan, johon edellisen kalastuskauden lopetin. Lopultakin olin taas siellä missä halusin olla: vapa kädessä, siima vedessä ja kengät tukevasti rantaveden sorassa. Siinä hetkessä aikuinen ja keskenkasvuinen mieleni sulivat jälleen ainakin melkein yhteen – kesän ajaksi.

metsarannan_lihan_peu...

JUTTU JATKUU SEURAAVALLA SIVULLA

Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.
Fullscreen