metsarannan_lihan_peu...

SYKSYN viimeiset heitot heitin kaupungin keskellä virtaavan joen rannalta. Ne heitot olivat innottomia ja haikeita.

Edessä oleva vapojen, siimojen ja kelojen talvivarastointi olisi varmaan pusertanut tipan silmäkulmaan, jos en olisi muodikkaasti toksisen maskuliininen. Se estää miesten päällepäin näkyvät tunteenpurkaukset.

”Puoli vuotta, se kuluu nopeasti. Kuten muinakin vuosina, kevätaurinko paistaa taas pikemmin kuin uskotkaan. Kohta vedet taas aukeavat, tuskin välineet ehtivät kuivua tässä välissä. Onhan näitä talvia nähty.”

Noin mielessäni asustava aikuinen järkeili näennäisen rauhallisesti, kun syyssade valui noroina pitkin harmaita parvekelaseja.

”Älä ukko jauha paskaa. Mieti vähän, kuusi kuukautta”, kuittasi mielessäni asustava malttamaton, ikuisesti keskenkasvuinen onkipoika. Sen ääni melkein särkyi.

SIINÄ sitten syksyä ja alkutalvea kärvisteltiin, aikamies ja onkipoika samassa paketissa. Päivät lyhenivät, kunnes niitä ei tuntunut olevan enää ollenkaan. Aamut kääntyivät suoraan illaksi. Samalla väkevästikin virtaavat vedet jäätyivät.

Välineiden, edelliskesän uusien ja vuosia vanhojen, huoltaminenkin jäi. Aikuinen sentään avasi varastossa uinuvat vapaputket, jotta niissä ilma kiertäisi eikä home pesiytyisi kahvoihin. Onkipoikaa eivät huoltohommat kiinnostaneet pätkääkään.

Jouluun asti aika jotenkuten mateli perhokalastusvideoita ja -kuvia katsellessa.

Mutta kun aurinko alkoi taas vuoden vaihteen jälkeen kohota taivaanrannasta, kävin vilkuilemassa kellarikomeron nurkassa pölyttyviä vapojani. Hypistelin hetken haikein käsin viime kesän uutta, upeaa Hanak-nymfisettiäni, jonka perusteellinen opettelu jäi kesken. Onpa mukavaa päästä sillä taas harreja onkimaan…

”Anna olla, kesä ei tule ikinä”, totesi onkipoika.

TAMMIKUUSSA kahlasin hangessa ottamassa kuvia tutuista jokipätkistä. Auringon kultaamista virtapaikoista heijasteli minusta aavistus kevään merkkejä. Keskenkasvuisesta klopista oli typerää ja hikistä rämpiä lumessa aivan turhien kuvien takia.

Helmikuussa pyyhin vapaputkista pölyt, silmäilin vähän jo vähän Ikean kassiin sullottuja kelakoteloitakin. Kolusin kameran kanssa lisää jokirantoja.

Aikuinen mieleni iloitsi vilpittömästi ensimmäisistä varmoista kevään merkeistä ja onkipoikakin kenties aavistuksen piristyi, vaikka sitä ei mitkään typerät kevään merkit kiinnostakaan – koska: ”on kylmä, kalastus on  kielletty ja joet tukevasti jäässä”.

Pilkkiminen piristi maaliskuuta, sillä se on sentään jollain lailla toimivaa korvaushoitoa. Syksyllä hankkimani Garminin heitettävä Stiker Cast -luotain toimii mainiosti pilkilläkin. Se kiistatta lisäsi aikuista pilkkimotivaatiota ja onkipoika oli laitteesta niin innoissaan, että unohti murjottaa.

LISÄÄ JUTTUA RULLAAMALLA


Syksyn viimeiset heitot olivat innottomia ja haikeita."


"


SYKSYN viimeiset heitot heitin kaupungin keskellä virtaavan joen rannalta. Ne heitot olivat innottomia ja haikeita.

Edessä oleva vapojen, siimojen ja kelojen talvivarastointi olisi varmaan pusertanut tipan silmäkulmaan, jos en olisi muodikkaasti toksisen maskuliininen. Se estää miesten päällepäin näkyvät tunteenpurkaukset.

”Puoli vuotta, se kuluu nopeasti. Kuten muinakin vuosina, kevätaurinko paistaa taas pikemmin kuin uskotkaan. Kohta vedet taas aukeavat, tuskin välineet ehtivät kuivua tässä välissä. Onhan näitä talvia nähty.”

Noin mielessäni asustava aikuinen järkeili näennäisen rauhallisesti, kun syyssade valui noroina pitkin harmaita parvekelaseja.

”Älä ukko jauha paskaa. Mieti vähän, kuusi kuukautta”, kuittasi mielessäni asustava malttamaton, ikuisesti keskenkasvuinen onkipoika. Sen ääni melkein särkyi.

SIINÄ sitten syksyä ja alkutalvea kärvisteltiin, aikamies ja onkipoika samassa paketissa. Päivät lyhenivät, kunnes niitä ei tuntunut olevan enää ollenkaan. Aamut kääntyivät suoraan illaksi. Samalla väkevästikin virtaavat vedet jäätyivät.

Välineiden, edelliskesän uusien ja vuosia vanhojen, huoltaminenkin jäi. Aikuinen sentään avasi varastossa uinuvat vapaputket, jotta niissä ilma kiertäisi eikä home pesiytyisi kahvoihin. Onkipoikaa eivät huoltohommat kiinnostaneet pätkääkään.

Jouluun asti aika jotenkuten mateli perhokalastusvideoita ja -kuvia katsellessa.

Mutta kun aurinko alkoi taas vuoden vaihteen jälkeen kohota taivaanrannasta, kävin vilkuilemassa kellarikomeron nurkassa pölyttyviä vapojani. Hypistelin hetken haikein käsin viime kesän uutta, upeaa Hanak-nymfisettiäni, jonka perusteellinen opettelu jäi kesken. Onpa mukavaa päästä sillä taas harreja onkimaan…

”Anna olla, kesä ei tule ikinä”, totesi onkipoika.

TAMMIKUUSSA kahlasin hangessa ottamassa kuvia tutuista jokipätkistä. Auringon kultaamista virtapaikoista heijasteli minusta aavistus kevään merkkejä. Keskenkasvuisesta klopista oli typerää ja hikistä rämpiä lumessa aivan turhien kuvien takia.

Helmikuussa pyyhin vapaputkista pölyt, silmäilin vähän jo vähän Ikean kassiin sullottuja kelakoteloitakin. Kolusin kameran kanssa lisää jokirantoja.

Aikuinen mieleni iloitsi vilpittömästi ensimmäisistä varmoista kevään merkeistä ja onkipoikakin kenties aavistuksen piristyi, vaikka sitä ei mitkään typerät kevään merkit kiinnostakaan – koska: ”on kylmä, kalastus on  kielletty ja joet tukevasti jäässä”.

Pilkkiminen piristi maaliskuuta, sillä se on sentään jollain lailla toimivaa korvaushoitoa. Syksyllä hankkimani Garminin heitettävä Stiker Cast -luotain toimii mainiosti pilkilläkin. Se kiistatta lisäsi aikuista pilkkimotivaatiota ja onkipoika oli laitteesta niin innoissaan, että unohti murjottaa.

metsarannan_lihan_peu...

JUTTU JATKUU SEURAAVALLA SIVULLA

Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.
Fullscreen