photo_credit_tweed_me...
photo_credit_tweed_media-242.jpg

HETKEN kuluttua kiersimme ympäriinsä etsimässä rannasta meren sinne huuhtomia ajopuita, muovipulloja ja erilaisia kalastajien verkoista karanneita köysiä. Meidän oli määrä hankkia alkukantaisen leirin rakennustarpeet, vesisäiliöt sekä puuta ruuanlaittoa ja lämmitystä varten.

Ihmiset roskaavat ja kohtelevat luontoa muutenkin huonosti, mutta nyt saaren rannoilla lojuvista roskista tuli meille selviytymisessä tarvittavia aarteita.

Kädet täynnä rannoilta löydettyjä rojuja lähdimme etsimään sopivaa paikkaa leirillemme ja lopulta löysimme suojapaikan suuren kiven kupeesta rinteessä. Conradin johdolla viritimme ohuesta pressusta kivien ja köysien avulla katoksen.

Pian leirissä paloi rätisevä nuotio. Keitimme vettä rannalta löytämissämme muovipulloissa. Vesi maistui tietenkin muovilta, mutta sitä pystyisi juomaan ilman riskiä sairastua vatsatautiin.

OLI KORKEA AIKA lähteä saksanhirviä etsimään. Meidät komennettiin jahtiin amerikkalaisen Andrew McKean kanssa. Oli jo myöhäinen iltapäivä kuin pääsimme liikkeelle jäljittäjämme Steven johdolla. Saisin ampua ensimmäisenä.

Hyvin pian näimmekin nummella naaraan ja vasan. Niitä ei saisi ampua ja ne näyttivät tietävän sen.

Jatkoimme kulkemista kukkuloilla ja dyyneillä hämärään saakka.  Neljä kertaa meillä olisi ollut hyvät mahdollisuudet ampua. Mutta pettymykseksemme kaikki kohtaamamme saksanhirvet olivat tähän aikaan vuodesta rauhoitettuja naaraita ja vasoja.

Paluumatka leirille tuntui pitkältä ja raskaalta. Verensokerini oli pohjalukemissa ja askel kävi raskaammaksi jokaisella mäellä, joka meidän piti ylittää. Saavuimme siis leiriin tyhjin käsin ja vatsamme kurnivat.

NÄLÄSTÄ huolimatta tunnelma leirissä oli korkealla ja kerroimme iltanuotiolla lennokkaita erätarinoita.

Olin pukenut ylleni kaikki mukanani tulleet vaatteet. Pimeän tullen soimasin itseäni siitä, että en ollut pakannut reppuuni vielä enemmän vaatteita. Vilusta huolimatta vaivuin nopeasti syvään uneen.

Heräsin muutaman tunnin kuluttua siihen, että kiinnityksistään irronnut suojapeitteemme liehui ja paukkui villisti tuulessa. Joku tiesi huutaa, että Atlantilla riehuneen hurrikaanin rippeet olivat osuneet saareemme ja tuulen voimakkuus oli siksi noussut nopeasti myrskylukemiin.

Käytyämme myrskyä vastaan epätoivoista taistelua yön pimeydessä Conrad puuttui tilanteeseen. Hänen ratkaisunsa oli yksinkertainen ja toimiva: viritimme pressun päällemme niin tiukasti, ettei tuuli enää tarttuisi siihen.

Loppuyön nukuinkin erinomaisesti myrskyn mylvinnästä häiriintymättä.

Aamulla tuuli oli laantunut ja leirimme ympäristö näytti siltä, kuin siihen olisi osunut pommi.

Eilisiltana meitä vaivannut nälkä oli myrkyn riehuessa kuin unohtunut. Ravinnon puute ei siis ollut vielä oikea ongelma ja meillä oli runsaasti vettä. Joku oli löytänyt näet laatikon, jossa sitä pystyi keittämään suuria määriä.


LISÄÄ JUTTUA

RULLAAMALLA

HETKEN kuluttua kiersimme ympäriinsä etsimässä rannasta meren sinne huuhtomia ajopuita, muovipulloja ja erilaisia kalastajien verkoista karanneita köysiä. Meidän oli määrä hankkia alkukantaisen leirin rakennustarpeet, vesisäiliöt sekä puuta ruuanlaittoa ja lämmitystä varten.

Ihmiset roskaavat ja kohtelevat luontoa muutenkin huonosti, mutta nyt saaren rannoilla lojuvista roskista tuli meille selviytymisessä tarvittavia aarteita.

Kädet täynnä rannoilta löydettyjä rojuja lähdimme etsimään sopivaa paikkaa leirillemme ja lopulta löysimme suojapaikan suuren kiven kupeesta rinteessä. Conradin johdolla viritimme ohuesta pressusta kivien ja köysien avulla katoksen.

Pian leirissä paloi rätisevä nuotio. Keitimme vettä rannalta löytämissämme muovipulloissa. Vesi maistui tietenkin muovilta, mutta sitä pystyisi juomaan ilman riskiä sairastua vatsatautiin.

OLI KORKEA AIKA lähteä saksanhirviä etsimään. Meidät komennettiin jahtiin amerikkalaisen Andrew McKean kanssa. Oli jo myöhäinen iltapäivä kuin pääsimme liikkeelle jäljittäjämme Steven johdolla. Saisin ampua ensimmäisenä.

Hyvin pian näimmekin nummella naaraan ja vasan. Niitä ei saisi ampua ja ne näyttivät tietävän sen.

Jatkoimme kulkemista kukkuloilla ja dyyneillä hämärään saakka.  Neljä kertaa meillä olisi ollut hyvät mahdollisuudet ampua. Mutta pettymykseksemme kaikki kohtaamamme saksanhirvet olivat tähän aikaan vuodesta rauhoitettuja naaraita ja vasoja.

Paluumatka leirille tuntui pitkältä ja raskaalta. Verensokerini oli pohjalukemissa ja askel kävi raskaammaksi jokaisella mäellä, joka meidän piti ylittää. Saavuimme siis leiriin tyhjin käsin ja vatsamme kurnivat.

NÄLÄSTÄ huolimatta tunnelma leirissä oli korkealla ja kerroimme iltanuotiolla lennokkaita erätarinoita.

Olin pukenut ylleni kaikki mukanani tulleet vaatteet. Pimeän tullen soimasin itseäni siitä, että en ollut pakannut reppuuni vielä enemmän vaatteita. Vilusta huolimatta vaivuin nopeasti syvään uneen.

Heräsin muutaman tunnin kuluttua siihen, että kiinnityksistään irronnut suojapeitteemme liehui ja paukkui villisti tuulessa. Joku tiesi huutaa, että Atlantilla riehuneen hurrikaanin rippeet olivat osuneet saareemme ja tuulen voimakkuus oli siksi noussut nopeasti myrskylukemiin.

Käytyämme myrskyä vastaan epätoivoista taistelua yön pimeydessä Conrad puuttui tilanteeseen. Hänen ratkaisunsa oli yksinkertainen ja toimiva: viritimme pressun päällemme niin tiukasti, ettei tuuli enää tarttuisi siihen.

Loppuyön nukuinkin erinomaisesti myrskyn mylvinnästä häiriintymättä.

Aamulla tuuli oli laantunut ja leirimme ympäristö näytti siltä, kuin siihen olisi osunut pommi.

Eilisiltana meitä vaivannut nälkä oli myrkyn riehuessa kuin unohtunut. Ravinnon puute ei siis ollut vielä oikea ongelma ja meillä oli runsaasti vettä. Joku oli löytänyt näet laatikon, jossa sitä pystyi keittämään suuria määriä.


JUTTU JATKUU SEURAAVALLA SIVULLA

photo_credit_tweed_me...
photo_credit_tweed_media-242.jpg

Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.
Fullscreen