KAUPPA KÄY
KOKO PERHEEN HARRASTUKSEN SUOSIO  JATKUU

Kalastonhoitomaksuja on lunastettu huhtikuun loppuun mennessä yli 70 000 kpl. Määrä on lähes yhtä suuri kuin vuosi sitten koronapandemian nostettua myynnin maaliskuussa ennätysvauhtiin. Tuottoa on kertynyt yli kolme miljoonaa euroa.

Kuluvan vuoden kalastonhoitomaksujen lunastaminen alkoi vilkkaasti heti niiden tultua myyntiin.  Etenkin aktiivisten kalastajien suosimat vuosimaksut ovat tehneet hyvin kauppansa.

Kalastohoitomaksuilla kerättyjä varoja käytetään kalavesien kestävän käytön ja hoidon suunnitteluun ja toimeenpanoon, kalastuksenvalvontaan, kalastusharrastuksen edistämiseen, kalatalousalan neuvontapalveluihin, kalatalousalueiden toimintaan sekä omistajakorvauksiin

Jahdissa&Kalassa
oikealoppu_peng.png
KALASTONHOITOMAKSUN

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.
Fullscreen