SEURAAVANA päivänä päätimme lähteä koettamaan uudestaan - saman soman saaren toisesta kohtaa. Nyt oli ainakin makkaraa varmasti mukana.

Toinen reissu oli kuin toisinto ensimmäisestä, mutta sillä kertaa saimme - makkaroiden lisäksi - maistaa kaikki mahdolliset kevään säät: ihanan auringonpaisteen, puuskittaisen rivakan tuulen ja mustapuhuvien pilvien sylkemät raekuurot. Saaliskin oli sama: yksi seipi.

Mutta menemme varmasti uudestaan, kunhan kevät etenee ja vedet hiukan lämpiävät. Uskomme näet edelleen vahvasti, että siikaa voi pyytää – ja saada - pohjaongella Oulussakin. Aiomme todistaakin sen.

Tämä siika-avaus meni nyt näin, mutta emme todellakaan ole pettyneitä. Kiireetön siian (?) pohjaonginta sopii lievästi epäonnistuneenakin mainiosti koko perheen rattoisaksi ulkoiluretkeksi. Se voittaa koronakyyhöttämisen kotona 100-0.

LISÄÄ JUTTUA 

RULLAAMALLA

Lisätietoja

Jahdissa&Kalassa on ilmainen, korkealuokkainen outdoor-media netissä. Lukeminen on helppoa ja täysin vapaata - ei rekisteröitymistä tai sitoutumista!

Ota meihin yhteyttä

Voit lähettää sähköpostia osoitteeseen toimitus@jahdissa.fi tai lähettää yksityisviestin Facebookissa @jahdissakalassa. Toimituksellisissa asioissa voit soittaa Jussi Lähdesmäelle 040 8291603. Kaupallisissa asioissa sinua palvelee Jari Nivala 050 3854369.
Please enter your name
Please enter a correct e-mail address
Please enter a comment
Thank you! Your message has been sent.
Something went wrong while submitting the form. Try again.

Jaa kaverille

Forward this page by e-mail or share it directly on social media.

Hae tästä julkaisusta

Lisää hakusanoja sivun löytämiseksi tästä julkaisusta.
Minimal length to search is 3 characters

Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.
Fullscreen