VAVAN testipaikkana oli siis koillismaalainen kapeahko joki, jota kehystivät lumiset penkat ja pajukkoiset rannat. Oman mollisointunsa olosuhtesiin toi kylmä tuuli, joka säätiedotuksen päinvastaisista lupauksesta huolimatta oli navakka.

Ikon D-series on #3 -luokkainen, neliosainen ja 9’ 5” pitkä kevyeen pintaperhokalastukseen suunniteltu vapa. Kokonaisuuteen kuuluu tukeva putki ja samettinen vapapussi.

Vapa tuntuu erittäin kevyeltä ja sitä se onkin, mittauksen mukaan painoa kertyy vaatimattomat 72 grammaa. Siimana käytin Barrion #3 DT Mallardia, joka on toiminut muissa kalastamissani #3 -luokkaisissa vavoissa sangen mainiosti. Ja niin se toimi tässäkin. Uskoisin, että myös #4 WF -siima käy vapaan paremmin kuin hyvin.

TÄMÄN Ikonin toiminta on keski- ja kokotoimisen välissä, eli ei löysä eikä kanki vaan sopiva.

Normaalit kalastusheitot lähtevät vavalla vaivattomasti. Vapa ei jää heiton jälkeen resonoimaan ja heitot osuvat juuri sinne, minne on tarkoituskin. Vapa toimii hyvin niin lyhyillä pocket-heitoilla kuin pidemmilläkin siivuilla ja niin sanottujen paikkoheittojen määrä jää vähäiseksi.

Paikoissa, missä ei ollut kunnollista takaheittotilaa, kalastin rullaamalla ilman sen kummempia ongelmia.

VAPA toimii hyvin myös perinteisessä lyhyen siiman larvastuksessa paikoissa,  joissa ei tarvita maksimaalista ulottuvuutta.

Yhden kolean päivän perusteella en löydä vavasta mitään moitittavaa. Päinvastoin, tuskin maltan odottaa lumien sulamista ja kesäkalastuskauden alkua. Siihen tuntuu taas olevan lohduttoman pitkä aika.


LISÄÄ JUTTUA

RULLAAMALLA

VAVAN testipaikkana oli siis Koillismaalainen kapeahko joki, jota kehystivät lumiset penkat ja pajukkoiset rannat. Oman mollisointunsa olosuhtesiin toi kylmä tuuli, joka säätiedotuksen päinvastaisista lupauksesta huolimatta oli navakka.

Ikon D-series on #3 -luokkainen, neliosainen ja 9’ 5” pitkä kevyeen pintaperhokalastukseen suunniteltu vapa. Kokonaisuuteen kuuluu tukeva putki ja samettinen vapapussi.

Vapa tuntuu erittäin kevyeltä ja sitä se onkin, mittauksen mukaan painoa kertyy vaatimattomat 72 grammaa. Siimana käytin Barrion #3 DT Mallardia, joka on toiminut muissa kalastamissani #3 -luokkaisissa vavoissa sangen mainiosti. Ja niin se toimi tässäkin. Uskoisin, että myös #4 WF -siima käy vapaan paremmin kuin hyvin.

TÄMÄN Ikonin toiminta on keski-ja kokotoimisen välissä, eli ei löysä eikä kanki vaan sopiva.

Normaalit kalastusheitot lähtevät vavalla vaivattomasti. Vapa ei jää heiton jälkeen resonoimaan ja heitot osuvat juuri sinne minne on tarkoituskin. Vapa toimii hyvin niin lyhyillä pocket-heitoilla kuin pidemmilläkin siivuilla ja niin sanottujen paikkoheittojen määrä jää vähäiseksi.

Paikoissa, missä ei ollut kunnollista takaheittotilaa, kalastin rullaamalla ilman sen kummempia ongelmia.

VAPA toimii hyvin myös perinteisessä lyhyen siiman larvastuksessa paikoissa,  joissa ei tarvita maksimaalista ulottuvuutta.

Yhden kolean päivän perusteella en löydä vavasta mitään moitittavaa. Päinvastoin, tuskin maltan odottaa lumien sulamista ja kesäkalastuskauden alkua. Siihen tuntuu taas olevan lohduttoman pitkä aika.

Lisätietoja

Jahdissa&Kalassa on ilmainen, korkealuokkainen outdoor-media netissä. Lukeminen on helppoa ja täysin vapaata - ei rekisteröitymistä tai sitoutumista!

Ota meihin yhteyttä

Voit lähettää sähköpostia osoitteeseen toimitus@jahdissa.fi tai lähettää yksityisviestin Facebookissa @jahdissakalassa. Toimituksellisissa asioissa voit soittaa Jussi Lähdesmäelle 040 8291603. Kaupallisissa asioissa sinua palvelee Jari Nivala 050 3854369.
Please enter your name
Please enter a correct e-mail address
Please enter a comment
Thank you! Your message has been sent.
Something went wrong while submitting the form. Try again.

Jaa kaverille

Forward this page by e-mail or share it directly on social media.

Hae tästä julkaisusta

Lisää hakusanoja sivun löytämiseksi tästä julkaisusta.
Minimal length to search is 3 characters

Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.
Fullscreen