NIIN, kyllä tässäkin tapauksessa päätös tuli puhtaasti tunteella. Minä haluan, tarvin, tahdon… Kuin kolmevuotias karkkikaupassa. Sisäinen lapseni halusi, eikä siinä ollut aikuisia lähellä asettamassa rajoja. Vähän ennen virallista hankintapäätöstä toki myös kamreeri sisälläni heräsi – ei kuitenkaan rajoittamaan tai kieltämään – vaan keksimään järkiperäisiä syitä kolmevuotiaan tarpeille.

No, onhan se niin, että millä mittarilla tahansa uutukainen Beretta on nykyaikaisempi ja miellyttävämpi käyttää kuin 1970-luvun aamuhämärissä kehittynyt ja aikanaan mainetta niittänyt Valmet 412 S. Niiden vertaaminen olisi ihan yhtä epäoikeudenmukaista kuin kantikkaan klassikkovolvon vertaaminen uuteen italialaiseen urheiluautoon.

JUTTU JATKUU SEURAAVALLA SIVULLA

Lisätietoja

Jahdissa&Kalassa on ilmainen, korkealuokkainen outdoor-media netissä. Lukeminen on helppoa ja täysin vapaata - ei rekisteröitymistä tai sitoutumista!

Ota meihin yhteyttä

Voit lähettää sähköpostia osoitteeseen toimitus@jahdissa.fi tai lähettää yksityisviestin Facebookissa @jahdissakalassa. Toimituksellisissa asioissa voit soittaa Jussi Lähdesmäelle 040 8291603. Kaupallisissa asioissa sinua palvelee Jari Nivala 050 3854369.
Please enter your name
Please enter a correct e-mail address
Please enter a comment
Thank you! Your message has been sent.
Something went wrong while submitting the form. Try again.

Jaa kaverille

Forward this page by e-mail or share it directly on social media.

Hae tästä julkaisusta

Lisää hakusanoja sivun löytämiseksi tästä julkaisusta.
Minimal length to search is 3 characters

Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.
Fullscreen