lippusiima6.jpg

KÄRKKÄINEN nappasi kelan selkäänsä ja lähti vauhdilla metsään. Lippusiima pitää saada sekä mahdollisimman äänettömästi että samalla myös ripeästi metsään, jotta kettu saadaan piiritettyä alueelle.

Lippusiiman vetäjän perässä hiihtää aina asettelija, joka asettelee siiman oikealle korkeudelle hangen pinnasta eli noin 30–40 senttimetrin korkeudelle. Hyvässä lippusiimassa on tiheässä eli noin 10–15 senttimetrin välein värikkäitä lippuja, joiden kärjet ovat noin kymmenen senttimetrin korkeudella lumesta.

Lippusiimaa vetäessä selvisi myös, että siiman sisässä oli yksi kettu. Toinen aamulla nähdyistä ketuista oli livahtanut alueelta ulos.

MUTTA yksi kettu odotti jossain, ja kun loppukin porukka oli kasassa kello 13, alkoi passipaikkojen katsominen. Noin 15 hengen kokoinen jahtiporukka jakaantui noin 3,5 kilometrin pituisen siiman avulla rajatulle alueelle.

Hiihdimme Kärkkäisen kanssa maastoon ja pysähdyimme kohtaan, jossa metsäoja tuli suoraan kohti siimaa.

Paikka oli ihanteellinen. Hiljaisuus laskeutui passiin, kun ajomies lähti ketun jäljelle.

AJOMIEHEN ääni kuului ensi kauempaa, kävi hetken aikaa lähempänä, kunnes etääntyi taas.

Passi oli hiljainen, kunnes kaksi peräkkäistä laukausta leikkasi ilmaa. Jäimme odottamaan varmistusta, kunnes saimme tiedon, että Eino Leinonen oli kaatanut ketun.

LISÄÄ JUTTUA

RULLAAMALLA

Oli taas elokuun ensimmäinen viikko, odotettu ja toivottu perhokalastuskauden kohokohta. Edessä oli lohenpyyntireissu Norjan Repparfjordelvalle. Olemme käyneet joella elokuun ensimmäisellä viikolla jo 14 vuotena peräjälkeen, eikä yksikään reissu ole ollut samanlainen.

Erilaista oli luvassa nytkin, sillä tiesimme, että Pohjois-Norjassakin oli ollut pitkään todella lämmintä. Se oli oikein huono homma, emmekä siksi odottaneet suuria saaliita. Happea haukkova lohi ei liiku eikä käy pyydyksiin pitkillä helteillä missään – ei Repparillakaan.

Karu, pieni Repparfjordelva-joki virtaa melkein maailman katolla, Finnmarkissa Altan ja Hammerfestin puolessa välissä. Se saa vetensä seudun valtavilta tuntureilta, joilla oli edellisvuonna samaan aikaan paljon lunta. Tänä vuonna lunta ei näkynyt missään.

Repparfjordelva tunnetaan pienen ja keskisuuren lohen perhokalastusjokena. Yli kymmenen kilon kalat ovat varsin siellä varsin harvinaista herkkua, ja kaikkina näinä vuosina olemme saaneet vain yhden yli kympin kalan. Se tapahtui viime vuonna. 

VAIKKA olimme todella pohjoisessa, vastenmielinen, pakahduttava helle tunkeutui autoon, kun avasimme oven joen ylittävän sillan pielessä joen yläjuoksulla.

Tapanamme on ollut pistäytyä ensitöiksemme Telegraf-nimisella poolilla tervehtimässä jokea. Tallustelimme jälleen jokirantaan ja lorautimme puolihartaina virtaan symbolisen tilkan juomaa, jota elämän vedeksikin kutsutaan.

Pyysimme meille tutuksi ja tärkeäksi tulleelta joelta, että se antaisi meille saaliin, jonka sen mielestä ansaitsemme. Joskus olemme pyytäneet enemmänkin, mutta olemme oppineet läksymme. Joki antaa sen, minkä antaa ja siihen on tyytyminen.

Koskaan emme kuitenkaan ole Repparille täysin tyhjää reissua tehneet. Anteliaina kesinä olemme käyttäneet ylhäällä kolmisenkymmentä kalaa, niukimpina olemme saaneet tyytyä vain muutamaan.


KÄRKKÄINEN nappasi kelan selkäänsä ja lähti vauhdilla metsään. Lippusiima pitää saada sekä mahdollisimman äänettömästi että samalla myös ripeästi metsään, jotta kettu saadaan piiritettyä alueelle.

Lippusiiman vetäjän perässä hiihtää aina asettelija, joka asettelee siiman oikealle korkeudelle hangen pinnasta eli noin 30–40 senttimetrin korkeudelle. Hyvässä lippusiimassa on tiheässä eli noin 10–15 senttimetrin välein värikkäitä lippuja, joiden kärjet ovat noin kymmenen senttimetrin korkeudella lumesta.

Lippusiimaa vetäessä selvisi myös, että siiman sisässä oli yksi kettu. Toinen aamulla nähdyistä ketuista oli livahtanut alueelta ulos.

MUTTA yksi kettu odotti jossain, ja kun loppukin porukka oli kasassa kello 13, alkoi passipaikkojen katsominen. Noin 15 hengen kokoinen jahtiporukka jakaantui noin 3,5 kilometrin pituisen siiman avulla rajatulle alueelle.

Hiihdimme Kärkkäisen kanssa maastoon ja pysähdyimme kohtaan, jossa metsäoja tuli suoraan kohti siimaa.

Paikka oli ihanteellinen. Hiljaisuus laskeutui passiin, kun ajomies lähti ketun jäljelle.

AJOMIEHEN ääni kuului ensi kauempaa, kävi hetken aikaa lähempänä, kunnes etääntyi taas.

Passi oli hiljainen, kunnes kaksi peräkkäistä laukausta leikkasi ilmaa. Jäimme odottamaan varmistusta, kunnes saimme tiedon, että Eino Leinonen oli kaatanut ketun.

JUTTU JATKUU SEURAAVALLA SIVULLA

lippusiima6.jpg

Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.
Fullscreen