sumari3.jpg

TAITTELIN retkijakkaran alleni ja korkkasin termospullon. Ihastelin upeaa kevättalvista iltapäivää. Olin ajoittanut koskelle tulon puoleenpäivään. Kahvia hörppiessäni seurasin virtaa.

Hankikorri, vanhalta nimeltään sumukorento, on kevään ensimmäinen massakuoriutuja koskivesillä. Hankikorrien kuoriutumisen aikana talven ajan dieettiä pitäneet taimenet saattava yltyä hurjaan syöntiin, kun nymfejä ui pinnan alla ja aikuisia korreja räpistelee pinnalla.

Hankikorriaika on perhokalastajan kauden ennakkolähtö. Mutta hankikorrikalastus on myös tuuripeliä. Olen kalastanut perholla parikymmentä vuotta ja jo melko varhaisesta vaiheesta lähtien perehtynyt hankikorrien sielunelämään. Jotain siitä jo tiedän, mutta paljon on vielä verhon takana.

JOSKUS, kun olosuhteet ovat täydelliset, tuntuu siltä että hankikorrit kuoriutuvat kerralla valtavina massoina muutamassa päivässä. Sitten taas joinakin keväinä ne kuoriutuvat pikkuhiljaa pitkällä ajalla.

Koko edeltävän viikon ajan olosuhteet hankikorrien kuoriutumiselle ovat olleet täydelliset: lämmintä ja aurinkoista. Silti olen selvästi etuajassa. Kosken rannalla istuskellessani totesin kuitenkin, että hyvien säiden jatkuessa voi olla vain päivistä kiinni, kun korripajatso helähtää.

RULLAAMALLA

LISÄÄ JUTTUA

Hyvien säiden jatkuessa voi olla vain päivistä kiinni, kun korripajatso helähtää."

"

JUTTU JATKUU SEURAAVALLA SIVULLA

sumari3.jpg

Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.
Fullscreen