peuranmetsastyksen_ab...
20210324_144616.jpg

LISÄÄ JUTTUA

RULLAAMALLA

HAIX TAPIOT ovat järkälemäiset, ruskeasta 2,5–2,7 millin eteläsaksalaisesta nupukkinahasta valmistetut vaellus- ja metsästyskengät. Kenkien karkeakuvioiset pohjatkin ovat komeasti 30–45 millimetriä paksut.

Tapio-pari (koko 42) painaa 2,20 kiloa, eikä niiden rakenteessa ole kikkailtu modernien, kevyiden kuitumateriaalien saati neonvärien kanssa – ja me vilpittömästi pidämme kenkien ajattomasta, rotevasta olemuksesta. Korkeimmasta kohdasta 28-senttisellä varrella varustetut jalkineet herättävät luottamusta, lähestulkoon kunnioitusta.

Tapioista näkeekin ensi silmäyksellä, että ne eivät ole trendikkäät citymaasturit. Käsillä, ja kohta jalassa, on vakavasti otettavat, ajattomat maastojalkineet, joiden avulla on tarkoitus päästä pahaan paikkaan ja – kuten sanonta kuuluu – sieltä pois. Toki Tapiot kaduillakin toimivat, vaikka eivät asfaltilla ehkä olekaan parhaimmillaan. Eivätkä ne kyllä kokemuksemme mukaan auton polkimillakaan loista.

Luottamusta herättää myös se, että kenkäosan pintanahassa ei ole kulumiselle ja rikkoutumiselle alttiita saumoja. Kaikissa kengän yläosan saumoissa on tietenkin laatujalkineille tyypillinen tuplatikkaus. Kengän koko kärjen peittää kumirantti, joka suojaa kenkää, ja jalkaa sen sisällä.

MUTTA vaikka Haix Tapio -kenkien ulkonäkö on melkeinpä korostetun perinteinen, vanhanaikaisiksi niitä ei voi sanoa. Päinvastoin, jalkineissa on koko joukko nykyajan viimeisimpiä innovaatioita.

Kengän öljytyn nahan alla on nelikerroksinen, vedenpitävä ja hengittävä Gore-Tex-laminointi. Vuori on kestäväksi todettua, ilmavaa Cambrelle-kangasta. Anatominen, irrotettava ja konepestävä pohjallinen on suunniteltu imemään kosteutta ja kuivumaan nopeasti. Pohjallinen on muotoiltu niin, että se vaimentaa iskuja ja tukee jalkaa vaikeimmassa maastossa.

Edelleen Tapiot kätkevät sisäänsä patentoidun Haix-ilmanvaihtojärjestelmän, joka pitää jalan kuivana. Systeemi toimii niin, että jokainen otettu askel tuottaa jalkineen varteen pumppauksen, joka saa sisäkengän ilman vaihtumaan varren yläosan ilma-aukoista.

Tapioissa käytetty, Haixin patentoima Safety 2000 -pohja on rouheasti kuvioitu ja varsin kiertojäykkä. Paksu pohja eristää hyvin ja kuvion sekä kumi/polyuretaani-seoksen yhdistelmän on tarkoitus purra myös lumeen sekä märkään, liukkaaseen alustaan. Pohja kestää öljyä ja bensiiniä eikä se jätä mustia rantuja parkettiin.

HAIX TAPIO

JUTTU JATKUU SEURAAVALLA SIVULLA

Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.
Fullscreen