SUOMESSA on perinteisesti pilkitty taivasalla. Varustus on mitoitettu kulloisenkin säätilan mukaan ja selkä käännetty tylysti hyiseen tuuleen. Ja hyvin on pärjätty.

Tai ainakin on pärjätty. Sellaista talvionkijaa ei luultavasti olekaan, joka silmät kirkkaana väittää, ettei ole pilkillä koskaan palellut.

Toki täällä on pitkään tiedetty, että muun muassa Pohjois-Amerikassa käytetään pilkkitelttoja ja -hyttejä, joista hulppeimmat ovat kuin pieniä, jäälle vedettäviä huviloita. Suhtautumisemme säänsuojiin on ollut kaksijakoista: toisaalta niitä on ihasteltu ja haikailtu, toisaalta ne ovat olleet naureskelun aiheena.

Niin sanotut popup-teltat ovat pikku hiljaa kääntäneet suomalaistenkin kelkan. Nopeasti ja helposti pystytettävät ja siirreltävät pikasuojat ovat yleistyneet viime aikoina meidänkin pilkkijäillämme.

Sellainen onnekas talvikalastaja, jolla on tukikohta isojen vesien äärellä ja moottorikelkka, valinnee viimasuojakseen teltta-ahkion. Teltta-ahkiossa kaikki varusteet ovat aina valmiina ja sitä on helppo vetää vaikka kuinka kauas. Me, jotka emme niin onnekkaita ole, saamme mainion suojan kevyestä ja helposti liikuteltavasta teltasta.

VÄINÖ BUNKER on yksi markkinoiden suosituimmista popup-telttasarjoista. Me valitsimme siitä omaan käyttöömme soveltuvan kevyen, eristämättömän kolmen hengen mallin Väinö Bunker 3:n. Sen suositushinta on 189 euroa, mutta etsivä voi onnistua löytämään sen edullisempaankin hintaan.

Bunker-mallistossa on myös vastaava yhden hengen teltta sekä useita lämpöeristettyjä malleja 3-5 hengelle. Sarjan eristetyssä lippulaivamallissa, isossa Thermal XXL:ssä, on läpivienti kamiinan piipulle.

RULLAAMALLA

LISÄÄ JUTTUA

VÄINÖ BUNKER 3

JUTTU JATKUU SEURAAVALLA SIVULLA

Lisätietoja

Jahdissa&Kalassa on ilmainen, korkealuokkainen outdoor-media netissä. Lukeminen on helppoa ja täysin vapaata - ei rekisteröitymistä tai sitoutumista!

Ota meihin yhteyttä

Voit lähettää sähköpostia osoitteeseen toimitus@jahdissa.fi tai lähettää yksityisviestin Facebookissa @jahdissakalassa. Toimituksellisissa asioissa voit soittaa Jussi Lähdesmäelle 040 8291603. Kaupallisissa asioissa sinua palvelee Jari Nivala 050 3854369.
Please enter your name
Please enter a correct e-mail address
Please enter a comment
Thank you! Your message has been sent.
Something went wrong while submitting the form. Try again.

Jaa kaverille

Forward this page by e-mail or share it directly on social media.

Hae tästä julkaisusta

Lisää hakusanoja sivun löytämiseksi tästä julkaisusta.
Minimal length to search is 3 characters

Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.
Fullscreen