4. Satsaa mukavuuteen ja turvallisuuteen

Kalastelin monta vuotta koskissa ilman kahluusauvaa. Yhden kivikkoisessa koskessa suoritetun liukastelun ja sitä seuranneen ikävän ja hengenvaarallisen koskenlaskun jälkeen ostin sauvan, enkä ole katunut. Sen avulla voi tunnustella veden pohjaa ja pitää huolen siitä, että siellä ei ole yllättäviä kompastuskiviä. Samalla se toimii ylimääräisenä tasapainopisteenä – kuin kolmantena jalkana - jos meno muuttuu horjuvaksi.

Olen alkanut suositella koskikahlaajille myös kelluntaliivien hankintaa. Valikoima on kasvanut vuosien varrella tuntuvasti ja nykyisin on saatavilla erilaisia vaihtoehtoja, joissa yhdistyvät taskullisten kalastusliivien ominaisuudet kelluntamahdollisuuksiin vaaratilanteen kohdatessa. Kuten jo aiemmin sanoin, yksi ikävä koskenlasku muutti suhtautumistani koskessa oleskeluun kerralla.

Varsinkin pidemmille kalareissuille lähtiessä älypuhelimen akunkestoon ei kannata luottaa. Suosittelen powerbank-varavirtalähteiden hankkimista. Hätätilanteen kohdatessa on hyvä tietää, että puhelimessa on virtaa, jotta apua saa paikalle.

Jos teltan kantaminen yhden tai useampien öiden reissuille ei enää nappaa, niin hyvin mielenkiintoinen vaihtoehto miellyttävään maastoyöpymiseen on eräkäyttöön soveltuva riippumatto sadesuojalla. Se ei toki toimi Lapin puuttomassa maastossa, mutta siellä, missä puita löytyy, saat riippumaton viritettyä nopeasti ja näppärästi, etkä tarvitse enää täytettäviä makuualustoja.

Riippumatto menee pieneen tilaan, eikä sinun tarvitse enää tuskailla tikkukeppiviritysten kanssa, eikä etsiä tasaista maastoa, johon telttasi kasaisit.

Kuulostaako rahan menolta? Kaikkea ei tarvitse hankkia tai uusia, mutta oma varustetilanne kannattaa tarkastaa hyvissä ajoin ja tehdä samalla lista puutteista ja toiveista. Rahanmenon aiheuttavaa äkkisäikähdystä voi loivetaan tekemällä hankinnat pikkuhiljaa kevään mittaan.

Tee varustetarkastus jo nyt ja kasaa kesän varusteet valmiiksi. Koskikalastuskausi alkaa nimittäin jo kolmen kuudauden päästä.

P.S. Ja maksa kalastonhoitomaksu vaikka saman tien, ettei se vain pääse unohtumaan.

JUTTU JATKUU SEURAAVALLA SIVULLA

Lisätietoja

Jahdissa&Kalassa on ilmainen, korkealuokkainen outdoor-media netissä. Lukeminen on helppoa ja täysin vapaata - ei rekisteröitymistä tai sitoutumista!

Ota meihin yhteyttä

Voit lähettää sähköpostia osoitteeseen toimitus@jahdissa.fi tai lähettää yksityisviestin Facebookissa @jahdissakalassa. Toimituksellisissa asioissa voit soittaa Jussi Lähdesmäelle 040 8291603. Kaupallisissa asioissa sinua palvelee Jari Nivala 050 3854369.
Please enter your name
Please enter a correct e-mail address
Please enter a comment
Thank you! Your message has been sent.
Something went wrong while submitting the form. Try again.

Jaa kaverille

Forward this page by e-mail or share it directly on social media.

Hae tästä julkaisusta

Lisää hakusanoja sivun löytämiseksi tästä julkaisusta.
Minimal length to search is 3 characters

Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.
Fullscreen