PÄIVÄN päättänyt iltajahti ei tuottanut merkittäviä tapahtumia ja seuraavana aamuna päätimme lähteä uudelle alueelle. Siellä olisi kuivaa metsää ja naureskelimme, että tällä kertaa emme joutuisi toistamaan edellisaamun kaltaista makeanvedenjahtia.

Kuljimme hiljalleen metsässä ja olimme jo linnunlalun säestämällä paluumatkalla, kun havaitsimme puiden seassa varttuneen saksahirvinaaraan, jota vasa seurasi. Tässä olisi tilaisuus.

Painoin Savage High Country -kolmijalan maahan. Seurasin kiikaritähtäimen läpi lehvistössä liikkuvaa vasikkaa. Sormeni etsi jo liipasinta, kun kuulin kuiskauksen: "Hirvi".

NOPEA vilkaisu sivulle ja näin, että vanha uros lähestyi naarasta ja vasaa. Se eteni hitaasti mutta minä tein päätökseni nopeasti. Tähtäsin heilauttamalla asetta nopeasti ja päästin luodin halkomaan ilmaa.

Näimme selvästi että osuma oli hyvä, kun uros ryntäsi pakoon väistämätöntä loppuaan. Juoksimme eläimen perään, mutta toista laukausta ei tarvittu. Hirven viimeinen matka oli ryteikköisessä metsässä 40 metrin mittainen.

Kaikki oli sujunut taas täydellisesti.  Nautin hetken onnistuneen jahdin jälkeisestä rauhasta, kun kumppanini lähti hakemaan avolava-autoaan.

Vinssin avulla saimme hirven helposti auton lavalle ja kiiruhdimme viemään sen majapaikkamme pakastimeen.

LISÄÄ JUTTUA

RULLAAMALLA

JUTTU JATKUU SEURAAVALLA AUKEAMALLA

Lisätietoja

Jahdissa&Kalassa on ilmainen, korkealuokkainen outdoor-media netissä. Lukeminen on helppoa ja täysin vapaata - ei rekisteröitymistä tai sitoutumista!

Ota meihin yhteyttä

Voit lähettää sähköpostia osoitteeseen toimitus@jahdissa.fi tai lähettää yksityisviestin Facebookissa @jahdissakalassa. Toimituksellisissa asioissa voit soittaa Jussi Lähdesmäelle 040 8291603. Kaupallisissa asioissa sinua palvelee Jari Nivala 050 3854369.
Please enter your name
Please enter a correct e-mail address
Please enter a comment
Thank you! Your message has been sent.
Something went wrong while submitting the form. Try again.

Jaa kaverille

Forward this page by e-mail or share it directly on social media.

Hae tästä julkaisusta

Lisää hakusanoja sivun löytämiseksi tästä julkaisusta.
Minimal length to search is 3 characters

Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.
Fullscreen