CHAPUIS'N aseiden edullisimmatkin mallit ovat kauniisti viimeisteltyjä. Esimerkkejä ranskalaistehtaan suorastaan kiehtovan hienoista materiaaleista ja työvaiheista ja -menetelmistä on montakin.

Otetaan yksi: kaikki tehtaan tukeissa käytettävä puu hankitaan Turkista. Ennen kuin tarkasti valikoituja tukkien raakamateriaaleja ryhdytään työstämään, ne ovat saaneet kuivua tehtaan lämpimässä varastossa kolme vuotta.

Kun kokonaan käsityönä työstettävät tukit ovat saaneet lopullisen muotonsa, kaksi työhönsä erikoistunutta naistyöntekijää ryhtyy Tru-Oil-käsittelemään niitä. Kerta toisensa jälkeen he – kirjaimellisesti herätyskellontarkasti – levittävät öljyn puun pintaan ja pyyhkivät sen sekunnilleen oikealla hetkellä pois.

YKSITTÄISTEN öljykäsittelyvaiheiden kesto riippuu tehdashallissa vallitsevasta lämpötilasta ja ilmankosteudesta. Yhden tukin öljykäsittely kestää useita viikkoja ja lopulta öljy on imeytynyt 0,5 -1 sentin syvyyteen tukkipuun sisään.

Perusteellisen käsittelyn jälkeen tukki kestää vaihtelevissa olosuhteissa – ja on häkellyttävän kaunis.

"Grand Luxeen päätyvät asiakkaat saavat valita kuvista juuri haluamansa tukin", kertoo Faure.

MAINITAAN vielä toinen esimerkki.

Chapuis'n kaikissa aseissa on kauniit kaiverrukset. Edullisimmat Classic-mallit kaiverretaan laserilla – myös asiakkaan toiveiden mukaisesti. "Voimme kaivertaa aseen lukkorunkoon tai liipasinkaareen vaikkapa asiakkaan nimikirjaimet ja esimerkiksi numeron 50, jos ase on syntymäpäivälahja."

Kalliimmat Artisan- ja Grand Luxe -versiot kaiverretaan asiakkaan toveiden mukaisesti käsin. Artisan-kategorian aseita varten tehtaan palveluksessa on neljä kaivertajaa ja kalleimmat, Grand Luxe -yksilöt lähetetään kaivertajaguruille Italiaan.

Laadusta ja viimeistelystä kertoo sekin, että tehtaan alla on 50 metrin ja 100 metrin ampumaradat, joilla kaikki Chapuis'n valmistamat aseet koeammutaan perusteellisesti ennen kuin ne luovutetaan asiakkaille.

LISÄÄ JUTTUA 

RULLAAMALLA

CHAPUIS ARMES

Lisätietoja

Jahdissa&Kalassa on ilmainen, korkealuokkainen outdoor-media netissä. Lukeminen on helppoa ja täysin vapaata - ei rekisteröitymistä tai sitoutumista!

Ota meihin yhteyttä

Voit lähettää sähköpostia osoitteeseen toimitus@jahdissa.fi tai lähettää yksityisviestin Facebookissa @jahdissakalassa. Toimituksellisissa asioissa voit soittaa Jussi Lähdesmäelle 040 8291603. Kaupallisissa asioissa sinua palvelee Jari Nivala 050 3854369.
Please enter your name
Please enter a correct e-mail address
Please enter a comment
Thank you! Your message has been sent.
Something went wrong while submitting the form. Try again.

Jaa kaverille

Forward this page by e-mail or share it directly on social media.

Hae tästä julkaisusta

Lisää hakusanoja sivun löytämiseksi tästä julkaisusta.
Minimal length to search is 3 characters

Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.
Fullscreen