SEUDUN matkapuhelinverkko on heikko. Mies ei sitä tiennyt, mutta yksi olennainen tieto ei ollut saavuttanut hänen puhelintaan.

Karhun perään oli laskettu myös tuorevoimainen, erittäin tehokas ja sinnikäs karjalankarhukoira. Siikaluoma ei siis osannut laittaa sitä puhelinseurantaan.

Sen Siikaluoma oli saanut tietää, että ajossa olevaa karhua kohti oli ammuttu. Osumasta ei ollut tietoa. Kaikki tietävät, että siipeensä saanut otso on vaarallinen.

”OJANVARREN ryteikkö oli niin sankka, ettei siitä meinannut löytyä kohtaa, josta pääsisi, tai edes näkisi läpi. Sen takana avautuisi suoaukea, jolle olin pyrkimässä. Lopulta löysin pusikosta miehen mentävän aukon, josta päätin mennä läpi.”

Siikaluoma loikkasi ojan yli mättäälle ja puskien takaa avautui suoaukea.

”Ase oli oikeassa kädessäni ja puhelin vasemmassa, kun tulin puskasta aukealle. Nyt pitäisi vielä astella suota kymmenisen metriä hyviin asemiin.”

KARHUKOIRA kintereillään oikealta rynnistänyt karhu onnistui juuri ja juuri väistämään Siikaluoman.

”Se pysähtyi korkeintaan metrin päähän minusta, karjui ja kieputti valtavaa päätään. Mieleeni jäi lähtemättömästi, kuinka sen kieli kiemurteli sen suupielestä toiseen. Ei tarvinnut olla mikään suuri elekielen tuntija tajutakseen, että se oli vähintäänkin pois tolaltaan.”

”Se olisi voinut tappaa minut.

”Sen faktan salamannopea tajuaminen sai alapääni hallinnankin pettämään salamannopeasti. En siinä hetkessä tajunnut sitä, tai mitään muutakaan. Lamaannuin.”

SIIKALUOMA arvelee, että hän ampui parin sekunnin kuluttua. ”Aivan vaistolla, lonkalta. Mutta varmistin oli päällä.”

Mitään ei siis tapahtunut. Karhu perääntyi hiukan ja raivosi edelleen miehen edessä. Siikaluoma sai pukattua varmistimen pois päältä ja toisella yrittämällä luoti lähti matkaan.

”Se ei voinut olla osumatta, sillä edessäni oli pelkkää karhua.”

RULLAAMALLA

LISÄÄ JUTTUA

JUTTU JATKUU SEURAAVALLA SIVULLA

Lisätietoja

Jahdissa&Kalassa on ilmainen, korkealuokkainen outdoor-media netissä. Lukeminen on helppoa ja täysin vapaata - ei rekisteröitymistä tai sitoutumista!

Ota meihin yhteyttä

Voit lähettää sähköpostia osoitteeseen toimitus@jahdissa.fi tai lähettää yksityisviestin Facebookissa @jahdissakalassa. Toimituksellisissa asioissa voit soittaa Jussi Lähdesmäelle 040 8291603. Kaupallisissa asioissa sinua palvelee Jari Nivala 050 3854369.
Please enter your name
Please enter a correct e-mail address
Please enter a comment
Thank you! Your message has been sent.
Something went wrong while submitting the form. Try again.

Jaa kaverille

Forward this page by e-mail or share it directly on social media.

Hae tästä julkaisusta

Lisää hakusanoja sivun löytämiseksi tästä julkaisusta.
Minimal length to search is 3 characters

Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.
Fullscreen