TÄLLAISIA  lähtöjä on saanutkin onnekseni harjoitella tänä syksynä paljon. Koiratkin tunnistavat aamulla jo tietyistä laatikon avaamisista sen, milloin on niin sanotusti vapaa aamu ja koska taas se odotettu työaamu.

Noissakin hetkissä on omat juttunsa. Kaikilla on iloinen ja odottava mieli. Tavarat ja koirat pakkautuvat lähes itsestään autoon. Totta on myös että kun en fyysisesti ole voinut painella metsään, olen elänyt siellä silloinkin henkisesti, muistelojen muodossa. 

Kaikki vapaani työstä ja lomani olen tänä syksynä kirjaimellisesti asunut metsässä. Ehkäpä olenkin se paljon puhuttu naispuolinen elämäntapametsästäjä, olen siis jahdissa aina.

LOKAKUUN alussa teimme viikon mittaisen linnustusreissun pohjoiseen Taivalkoskelle. Tuohon reissuun olin asettanut kovasti toiveita. Osa niistä kävikin todeksi.

Nuori  tulokas  Viima sai kaksi teerihaukkutiputusta ja kasvoi tuolla reissulla erittäin paljon lintukoirana. Vanhemmalle nartulle emme onnistuneet saamaan itse tiputusta, mutta paljon hyviä haukkuja. 

Tuon reissun jälkeen perheessämme elelee yksi nuori lupaava lintukoiran alku ja yksi lintukoira.

Taivalkoski on paikka paikoin hyvin kaunista seutua ja lintuja oli ihan hyvin. Tärkeintä minulle tuolla reissulla oli se, että koirat saivat kontakteja lintuihin ja sen myötä erittäin hyvää oppia ja kehitystä. Eihän sitä lintukoiraksi voi kasvaa ilman niitä lintuhaukkuja.

VAIKKA riemastelin alkusyksystä kanalintukantoja jopa ääneen, eivät kannat alueilla, joissa itselläni on lupa liikkua, kovinkaan kummoisia olleet. Paljon on tehty reissuja tänä syksynä ilman yhtäkään lintuhavaintoa Etelä-Savon puolella koirien kanssa.

Noilla alueilla on mittavia aukkohakkuita, jotka ovat varmasti vaikuttaneet haitallisesti lintukantojen elinolosuhteisiin. Toinen lintukantaa verottava havaintoni on ollut petolinnut. Joka kerta olen löytänyt metsässä liikkuessani vähintäänkin yhden revityn kanalinnun. Tai siis koirat ovat löytäneet.

Ehkä nuo metsien hakkuut ja petolinnut ovat yhdessä hyvinkin tehokas ja vaarallinen kombinaatio kanalintukannoille, kun elinympäristöä ja suojapaikkoja ajatellaan. Uskon, että niillä on omat surulliset seurauksensa.

Viima sai kaksi teerihaukkutiputusta ja kasvoi tuolla reissulla erittäin paljon lintukoirana."

"

LISÄÄ JUTTUA

RULLAAMALLA

Tälläisiä lähtöjä on saanutkin onnekseni harjoitella tänä syksynä paljon. Koiratkin tunnistavat aamulla jo tietyistä laatikon avaamisista, milloin on niin sanotusti "vapaa aamu" ja koska taas se odotettu "työaamu".

Noissakin hetkissä on omat "juttunsa". Kaikilla on iloinen ja odottava mieli. Tavarat ja koirat pakkautuvat lähes itsestään autoon. Totta on myös että kun en fyysisesti ole voinut "painella metsään", olen elänyt siellä silloinkin henkisesti, muistelojen muodossa. Kaikki vapaani työstä ja lomani olen tänä syksynä kirjaimellisesti "asunut" metsässä. Ehkäpä olenkin se paljon puhuttu naispuoleinen elämäntapametsästäjä, olen siis jahdissa aina.

LOKAKUUN alussa teimme viikon mittaisen linnustusreissun Pohjoiselle-Taivalkoskelle. Tuohon reissuun olin asettanut kovasti toiveita. Osa niistä kävikin todeksi.

Nuori "tulokas" Viima sai kaksi teerihaukkutiputusta ja kasvoi tuolla reissulla erittäin paljon lintukoirana. Vanhemmalle nartulle emme onnistuneet saamaan itse tiputusta mutta paljon hyviä haukkuja. Sanoisin että tuon reissun jälkeen perheessämme elelee yksi nuori "lupaava lintukoiran alku" ja yksi lintukoira.

Taivalkoski oli paikka paikoin hyvin kaunista seutua ja lintuja oli ihan hyvin. Tärkeintä minulle tuolla reissulla oli se, että koirat saivat kontakteja lintuihin ja sen myötä erittäin hyvää oppia ja kehitystä. Eihän sitä lintukoiraksi voi kasvaa ilman niitä lintuhaukkuja.

Vaikka riemastelin alkusyksystä kanalintukantoja jopa ääneen, eivät kannat alueilla, joissa itselläni on lupa liikkua, kovinkaan kummoisia olleet. Paljon on tehty reissuja tänä syksynä ilman yhtäkään lintuhavaintoa Etelä-Savon puolella koirien kanssa.

Noilla alueilla on mittavia aukkohakkuita, jotka ovat varmasti vaikuttaneet haitallisesti lintukantojen elinolosuhteisiin. Toinen lintukantaa verottava havaintoni on ollut petolinnut. Joka kerta olen löytänyt metsässä liikkuessani vähintäänkin yhden revityn kanalinnun. Tai siis koirat ovat löytäneet.

Ehkä nuo metsien hakkuut ja petolinnut ovat yhdessä hyvinkin tehokas ja vaarallinen kombinaatio kanalintukannoille, kun elinympäristöä ja suojapaikkoja ajatellaan. Uskon, että niillä on omat surulliset seurauksensa.

JUTTU JATKUU SEURAAVALLA AUKEAMALLA

Lisätietoja

Jahdissa&Kalassa on ilmainen, korkealuokkainen outdoor-media netissä. Lukeminen on helppoa ja täysin vapaata - ei rekisteröitymistä tai sitoutumista!

Ota meihin yhteyttä

Voit lähettää sähköpostia osoitteeseen toimitus@jahdissa.fi tai lähettää yksityisviestin Facebookissa @jahdissakalassa. Toimituksellisissa asioissa voit soittaa Jussi Lähdesmäelle 040 8291603. Kaupallisissa asioissa sinua palvelee Jari Nivala 050 3854369.
Please enter your name
Please enter a correct e-mail address
Please enter a comment
Thank you! Your message has been sent.
Something went wrong while submitting the form. Try again.

Jaa kaverille

Forward this page by e-mail or share it directly on social media.

Hae tästä julkaisusta

Lisää hakusanoja sivun löytämiseksi tästä julkaisusta.
Minimal length to search is 3 characters

Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.
Fullscreen