TAKISSA  on neljä reilunkokoista taskua, kaksi rinnassa, ja kaksi vyötäröllä. Koska Suohtas on suunniteltu ensisijaisesti alkukauden jahteihin, takin kainaloissa on isot, avattavat tuuletusakot. 

Tuuletusaukoissa ja taskuissa on maineikkaan YKK:n valmistamat, roiskevedeltä suojatut vetoketjut. Eniten käytetyissä vetoketjuissa on  nahkalipareet, jotka helpottavat ketjujen käyttöä hanskat kädessä.

Vaikka takki on rakenteeltaan selkeä ja yksinkertainen – mistä me pidämme – siinä on koko joukko mietittyjä, huomaavaisia yksityiskohtia. 

MAINITTAKOON  aluksi vaikkapa se, että sen kaulus suojaa kaulan ja kasvojen alaosan erinomaisesti ja se, että takin avausvetoketjun yläpää on suojattu niin, että se ei ylös asti vedettynä raavi tai paina kasvoja.

Takin säädettävä, irroitettava huppu on hyvä ja esimerkillisen väljästi mitoitettu. Jos pisteitä jaettaisiin, Anarin huppu ansaitsisi huippupisteet. Sivumennen pohdittuna emme helposti keksi käyttötilannetta, jossa takin huppu pitäisi irrottaa.

Takin helma on oikeaoppisen pitkä. Kiristysmekanismin ansiosta tuuli ei pääse livahtamaan takin alle ja helman pituutta voi säätää mielensä mukaan. Hihansuut saa kiristettyä sopiviksi näppärillä ja helpoilla tarranauhoilla.

JOS  pukua käyttää vain loppukesästa ja alkusyksyllä, tilaa lämmittäville alusvaatekerroksille ei tarvita ja kooksi riittää se tavanomainen. Tuulen- ja vedenpitävä kuoripuku soveltuu toki kylmemmillekin keleille, mutta silloin kannattaa valita pykälää väljempi koko, jotta alle saa puettua lämmintä.

Puvun sisäpinta on pehmeä ja liukas, eikä se  pyri takkuamaan alusvaatteisiin, kun puku puetaan päälle.

LISÄÄ JUTTUA

RULLAAMALLA

ANAR SUOHTAS

TAKISSA ON neljä reilunkokoista taskua, kaksi rinnassa, ja kaksi vyötäröllä. Koska Suohtas on suunniteltu ensisijaisesti alkukauden jahteihin, takin kainaloissa on isot, avattavat tuuletusakot. Tuuletusaukoissa ja taskuissa on maineikkaan YKK:n valmistamat, roiskevedeltä suojatut vetoketjut.

Vaikka takki on rakenteeltaan selkeä ja yksinkertainen – mistä me pidämme – siinä on koko joukko mietittyjä, huomaavaisia yksityiskohtia. Mainittakoon aluksi vaikkapa se, että sen kaulus suojaa kaulan ja kasvojen alaosan erinomaisesti ja se, että takin avausvetoketjun yläpää on suojattu niin, että se ei ylös asti vedettynä raavi tai paina kasvoja.

Takin säädettävä, irroitettava huppu on hyvä ja esimerkillisen väljästi mitoitettu. Jos pisteitä jaettaisiin, Anarin huppu ansaitsisi huippupisteet. Sivumennen pohdittuna emme helposti keksi käyttötilannetta, jossa takin huppu pitäisi irrottaa.

Takin helma on oikeaoppisen pitkä. Kiristysmekanismin ansiosta tuuli ei pääse takin alle ja helman pituutta voi säätää mielensä mukaan. Hihansuut saa kiristettyä sopiviksi näppärillä ja helpoilla tarranauhoilla.

Jos pukua käyttää vain loppukesästa ja alkusyksyllä, tilaa lämmittäville alusvaatekerroksille ei tarvita ja kooksi riittää se tavanomainen. Tuulen- ja vedenpitävä kuoripuku soveltuu toki kylmemmillekin keleille, mutta silloin kannattaa valita pykälää väljempi koko, jotta alle saa puettua lämmintä.

JUTTU JATKUU SEURAAVALLA AUKEAMALLA

Lisätietoja

Jahdissa&Kalassa on ilmainen, korkealuokkainen outdoor-media netissä. Lukeminen on helppoa ja täysin vapaata - ei rekisteröitymistä tai sitoutumista!

Ota meihin yhteyttä

Voit lähettää sähköpostia osoitteeseen toimitus@jahdissa.fi tai lähettää yksityisviestin Facebookissa @jahdissakalassa. Toimituksellisissa asioissa voit soittaa Jussi Lähdesmäelle 040 8291603. Kaupallisissa asioissa sinua palvelee Jari Nivala 050 3854369.
Please enter your name
Please enter a correct e-mail address
Please enter a comment
Thank you! Your message has been sent.
Something went wrong while submitting the form. Try again.

Jaa kaverille

Forward this page by e-mail or share it directly on social media.

Hae tästä julkaisusta

Lisää hakusanoja sivun löytämiseksi tästä julkaisusta.
Minimal length to search is 3 characters

Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.
Fullscreen