OHJELMOIMATTOMAN, tehdasasetuksissa olevan valaisimen nappia painelemalla voi valita helposti kolme valotehoa ja hetkellisen boost-tehon. Lähityöskentelyyn, kuten järjestelmäkameran säätämiseen, leiripuuhasteluun tai vaikkapa kartan lukemiseen riittää mainiosti laaja valokuvio ja himmein, 10 lumenin teho.

MH11:n perusasennoilla tuottama suurin valovirta on 750 lumenia ja sen zoomilla tiukaksi puristettu valokuvio kantaa 300 metriin.

Tehovaihtoehtoja ja zoomia säätämällä saa käyttöönsä todella monenlaisia, tarkkarajaisia valaistusvaihtoehtoja, joista takuulla löytyy sopiva melkeinpä kaikkeen mahdolliseen eränkäyntiin. Varsinainen kilometrien päähän kantava, pistemäinen hakutykkihän MH11 ei ole.

Ja jos 750 lumenia ei jostain syystä riitä, boost-toiminnolla saa käyttöönsä täydet 1000 lumenia. Suurin keilan kantama kasvaa niillä 320 metriin. Tehovalo kytketään napauttamalla valaisimen nappia nopeasti kaksi kertaa. Boost-tilan käyttöaika on rajattu 10 sekuntiin. Oletamme, että aikaraja on asetettu, jotta virtaa säästyy eikä valaisin kuumene liikaa.

LEDLENSER lupaa, että akussa riittää virtaa täydellä valoteholla neljäksi tunniksi ja alhaisimmalla teholla 100 tunniksi. Mutta kyllä sitä meidän kokemuksemme mukaan pitempään riittää.

 Amerikkalainen kollegamme kokeilikin asiaa ja neljän tunnin täyden tehon jälkeen akussa oli vielä 15 prosenttia virtaa. Matalimmalla teholla akussa oli sadan tunnin jälkeen vielä peräti 56 prosenttia virtaa ja matalan tehon kokonaispalamisaika venyi noin 150 tuntiin. Ledlenserin lupaus on siis laadittu tyylikkäästi alakanttiin.

KUTEN mainittu, valkoisen päävalon vieressä ovat matalampitehoiset sininen / punainen / vihreä valonlähteet. Niille on monenlaisia käyttötarkoituksia eränkäynnissä ja metsästyksessä. Punainen väri säilyttää hämäränäkökyvyn ja helpottaa muun muassa kartan lukua pimeässä. Sininen väri auttaa havaitsemaan haavakon verijäljen maastossa ja vihreä väri korostaa ja tarkentaa kohteen ääriviivoja.

Värien valitseminen on puhelimen sovelluksella todella helppoa.

Kokeilimme Ledlenser MH11:tä monenlaisissa tilanteissa ja kohteissa. Mitä enemmän meille kertyi käyttökokemusta siitä, sitä mukavammalta ja luontevammalta sen käyttö tuntui.

Puhelinsovelluksella ohjattaessa valaisimen omaa nappia ei tarvitse painaa kuin kolmeen tarkoitukseen: päälle kytkemiseen ja sammuttamiseen sekä boost-tehoa varten. Tietenkin näppäilimme koeajossa boostin päälle tämän tästä, mutta käytännön eräkäytössä sen tarve on vähäinen.

LISÄÄ JUTTUA

RULLAAMALLA

LEDLENSER MH11

JUTTU JATKUU SEURAAVALLA SIVULLA

Lisätietoja

Jahdissa&Kalassa on ilmainen, korkealuokkainen outdoor-media netissä. Lukeminen on helppoa ja täysin vapaata - ei rekisteröitymistä tai sitoutumista!

Ota meihin yhteyttä

Voit lähettää sähköpostia osoitteeseen toimitus@jahdissa.fi tai lähettää yksityisviestin Facebookissa @jahdissakalassa. Toimituksellisissa asioissa voit soittaa Jussi Lähdesmäelle 040 8291603. Kaupallisissa asioissa sinua palvelee Jari Nivala 050 3854369.
Please enter your name
Please enter a correct e-mail address
Please enter a comment
Thank you! Your message has been sent.
Something went wrong while submitting the form. Try again.

Jaa kaverille

Forward this page by e-mail or share it directly on social media.

Hae tästä julkaisusta

Lisää hakusanoja sivun löytämiseksi tästä julkaisusta.
Minimal length to search is 3 characters

Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.
Fullscreen