KUN valmistelut oli tehty, alkoi jahdin jännittävin vaihe: odottaminen. Lintuja saattoi lentää passiin usealta eri suunnalta.

Termospullojen korkit narahtivat auki ja kuuma kahvi virkisti passissa odottavia. Kahvittelun lomassa Simo tarkkaili kiikarilla aukkoa reunustavia puita ja Kari päästeli ajoittain lintuja houkuttelevia suhauksia.

Auringon valo alkoi hiipiä hiljalleen esiin taivaanrannasta kello seitsemän aikoihin ja pikkulinnut heräsivät ääneen auringon myötä. Pikkulintuparvia alkoi lennellä siellä täällä ja hetken päästä alkoi tapahtua myös saalisrintamalla.

ENSIMMÄINEN teeri lensi haulikon kantamalle puuhun muutama minuutti kello seitsemän jälkeen. Haulikon laukaus osui, ja lintu putosi mättäälle. 

Jäimme odottamaan tulisiko sille kavereita. Muutaman minuutin päästä passia lähestyi toinen teeri, tällä kertaa Simon ampumasektorilta, ja sekin putosi yhden paikon jälkeen.

Jahti oli alkanut erittäin lupaavasti.

Haulikon laukaus osui, ja lintu putosi mättäälle."

"

LISÄÄ JUTTUA

RULLAAMALLA

JUTTU JATKUU SEURAAVALLA AUKEAMALLA

KUN valmistelut oli tehty, alkoi jahdin jännittävin vaihe: odottaminen. Lintuja saattoi lentää passiin usealta eri suunnalta.

Termospullojen korkit narahtivat auki ja kuuma kahvi virkisti passissa odottavia. Kahvittelun lomassa Simo tarkkaili kiikarilla aukkoa reunustavia puita ja Kari päästeli ajoittain lintuja houkuttelevia suhauksia.

Auringon valo alkoi hiipiä hiljalleen esiin taivaanrannasta kello seitsemän aikoihin ja pikkulinnut heräsivät ääneen auringon myötä. Pikkulintuparvia alkoi lennellä siellä täällä ja hetken päästä alkoi tapahtua myös saalisrintamalla.

ENSIMMÄINEN teeri lensi haulikon kantamalle puuhun muutama minuutti kello seitsemän jälkeen. Haulikon laukaus osui, ja lintu putosi mättäälle. 

Jäimme odottamaan tulisiko sille kavereita. Muutaman minuutin päästä passia lähestyi toinen teeri, tällä kertaa Simon ampumasektorilta, ja sekin putosi yhden paikon jälkeen.

Jahti oli alkanut erittäin lupaavasti.

Lisätietoja

Jahdissa&Kalassa on ilmainen, korkealuokkainen outdoor-media netissä. Lukeminen on helppoa ja täysin vapaata - ei rekisteröitymistä tai sitoutumista!

Ota meihin yhteyttä

Voit lähettää sähköpostia osoitteeseen toimitus@jahdissa.fi tai lähettää yksityisviestin Facebookissa @jahdissakalassa. Toimituksellisissa asioissa voit soittaa Jussi Lähdesmäelle 040 8291603. Kaupallisissa asioissa sinua palvelee Jari Nivala 050 3854369.
Please enter your name
Please enter a correct e-mail address
Please enter a comment
Thank you! Your message has been sent.
Something went wrong while submitting the form. Try again.

Jaa kaverille

Forward this page by e-mail or share it directly on social media.

Hae tästä julkaisusta

Lisää hakusanoja sivun löytämiseksi tästä julkaisusta.
Minimal length to search is 3 characters

Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.
Fullscreen