Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.

RISUKEITIN luokitellaan retkikeittimeksi. Sitä voi polttaa oikeastaan missä vain, eikä maanomistajan lupaa tarvita. Keitintä voi käyttää myös metsäpalovarotuksen aikana, mutta silloin on varmistettava, ettei sen pohja kuumene vaarallisesti eivätkä siitä syntyvät kipinät sytytä tulta ympäristöön. On siis tärkeää, että keittimen alla on varmasti palamaton alusta.

Nova-risukeittimissä voi polttaa myös brikettejä, jotka ovat esimerkiksi pilkkiretkellä loistavia lämmön lähteitä. Ne palavat tasaisesti ja hämmästyttävän pitkään, iso kimpale jopa 1,5 – 2 tuntia.

Mukana kuljetettavissa risukeittimissä on paljon etuja ja vain vähän haittapuolia. Etuja ovat turvallisuus, monikäyttöisyys, ekologisuus, helppous, nopeus ja avotulen ”taika”…

Haittapuolina voidaan pitää sitä, että oikean tulen kanssa pitää aina nähdä sytyttämisen ja tuusaamisen vaiva – jos ne nyt haittoja ovat – ja se, että keitin tietenkin nokeentuu. Keitintä kasattaessa ja purkaessa noki tarttuu helposti käsiinkin. Meistä hiukan nokiset kädet melkeinpä kuuluvat oikeaan retkimeininkiin.

Expedition II maksaa 49,90 euroa, Expedition 39,90 euroa.

LISÄTIETOA 

Oli taas elokuun ensimmäinen viikko, odotettu ja toivottu perhokalastuskauden kohokohta. Edessä oli lohenpyyntireissu Norjan Repparfjordelvalle. Olemme käyneet joella elokuun ensimmäisellä viikolla jo 14 vuotena peräjälkeen, eikä yksikään reissu ole ollut samanlainen.

Erilaista oli luvassa nytkin, sillä tiesimme, että Pohjois-Norjassakin oli ollut pitkään todella lämmintä. Se oli oikein huono homma, emmekä siksi odottaneet suuria saaliita. Happea haukkova lohi ei liiku eikä käy pyydyksiin pitkillä helteillä missään – ei Repparillakaan.

Karu, pieni Repparfjordelva-joki virtaa melkein maailman katolla, Finnmarkissa Altan ja Hammerfestin puolessa välissä. Se saa vetensä seudun valtavilta tuntureilta, joilla oli edellisvuonna samaan aikaan paljon lunta. Tänä vuonna lunta ei näkynyt missään.

Repparfjordelva tunnetaan pienen ja keskisuuren lohen perhokalastusjokena. Yli kymmenen kilon kalat ovat varsin siellä varsin harvinaista herkkua, ja kaikkina näinä vuosina olemme saaneet vain yhden yli kympin kalan. Se tapahtui viime vuonna. 

VAIKKA olimme todella pohjoisessa, vastenmielinen, pakahduttava helle tunkeutui autoon, kun avasimme oven joen ylittävän sillan pielessä joen yläjuoksulla.

Tapanamme on ollut pistäytyä ensitöiksemme Telegraf-nimisella poolilla tervehtimässä jokea. Tallustelimme jälleen jokirantaan ja lorautimme puolihartaina virtaan symbolisen tilkan juomaa, jota elämän vedeksikin kutsutaan.

Pyysimme meille tutuksi ja tärkeäksi tulleelta joelta, että se antaisi meille saaliin, jonka sen mielestä ansaitsemme. Joskus olemme pyytäneet enemmänkin, mutta olemme oppineet läksymme. Joki antaa sen, minkä antaa ja siihen on tyytyminen.

Koskaan emme kuitenkaan ole Repparille täysin tyhjää reissua tehneet. Anteliaina kesinä olemme käyttäneet ylhäällä kolmisenkymmentä kalaa, niukimpina olemme saaneet tyytyä vain muutamaan.