Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.

KAMMOKSUIN  vuosia ärsykeperhoja. Siis niitä, joiden värimaailma ei vastaa mitään kalan luontaista ravintoa.

Opin puritaanisuuden alkeisoppimäärän ensimmäisinä perhokalastusvuosinani, kun vasta opettelin kalastamaan ja sitomaan perhoja. Aluksi sidoin perhoja valmiista resepteistä ja ensimmäiset sitomani perhot olivat käytännössä yleisuppoperhoja. 

Aika pian omaksuin ajattelumallin, että kaiken pitää muistuttaa kalan luontaista ravintoa, eikä vaihtoehtoja ole.

Ja jos joku sai kalan jollakin ärsyketuherolla, puhisin mielessäni, että ”väärin kalastettu”. Mikä oli  itse asiassa ihan naurettavaa. 

LÄHELTÄ  piti, ettei minusta kehkeytynyt pelkästään pintaperhokalastajaa.

Olen kyllä edelleen sitä mieltä, että perhokalastuksen ja erityisesti perhojen sidonnan suurin tenho on siinä, että kalastaja jäljittelee vesistöissä eläviä hyönteisiä tai kalalajeja. Siinä ollaan lajin alkujuurilla niin sanotusti.

Olen kuitenkin kasvanut puritaanisuudesta ohi ja ärsykeperhot hiipivät pikkuhiljaa muiden joukkoon perhoaskeihini.

TÄSSÄ  kohtaa täytyy täsmentää mitä tarkoitan ärsykeperholla. Minulle ärsykeperho on sellainen perho, jonka hahmo muistuttaa kalan luontaista ravintoa, mutta väritys on täysin poikkeava luontaisista esikuvista.

Tai sitten perhossa on luontaisten värien lisäksi jokin väri- tai houkutinelementti, joka vie perhon luontaisen tuolle puolelle. 

Tiedän toki, että tästä saisi heti väittelyn pystyyn ärsykeperhon määrittelemisestä, eri kalastajilla kun on erilaisia tulkintoja asioista.

Perhonsidonnassa  täytyy muistaa kuitenkin aina se, että kalastusperho on aina karikatyyri luontaisesta.

Tähän poikkeuksen tuovat ultrarealistiset sidokset, jotka kuitenkaan eivät ole kalastuksen kannalta kovin käytännöllisiä, mutta ovat hienoja näyttelyesineitä.

SYKSYISESSÄ harjuksen-kalastuksessa on osoittautunut erittäin toimivaksi vaaleanpunainen larva.

Muodoltaan se muistuttaa ihan upeasti vesiperhosen toukkaa, mutta väritys on peräisin enemmän teinien diskobileistä.

Ehkä juuri siksi se on osoittautunut harjukselle erinomaiseksi sidokseksi. Ja tiedoksi, että kyllä se kelpaa kirjolohellekin vallan mainiosti.

PINKKI  larva on se yllätys, joka pitää poimia perhorasiasta kun normaalit oliivit ja tummanvihreät larvat pettävät.

Minulla on tästä kokemus viime syksyltä, jolloin oikein mikään ei tuottanut tulosta. Paitsi sitten se pinkki larva, jonka laitoin siiman päähän ja pajatso aukeni kerralla. 

Sen avulla koukutin lopulta lyhyen ajan sisään runsaasti harjuksia, joista isoimmat olivat jo kalan mitoissa.

Pinkki larva on taas kerran suosikki siksi, että se on nopea ja helppo sitoa. Parissa tunnissa tehtailee hurjan määrän erikokoisia perhoja, joiden taistelukunto on todettu kalastuksen tiimellyksessä.

Kalastusperho on aina karikatyyri luontaisesta."

 

"

LISÄÄ JUTTUA

RULLAAMALLA

Kammoksuin vuosia ärsykeperhoja. Siis niitä, joiden värimaailma ei vastaa mitään kalan luontaista ravintoa.

Opin puritaanisuuden alkeisoppimäärän ensimmäisinä perhokalastusvuosinani, kun vasta opettelin kalastamaan ja sitomaan perhoja. Aluksi sidoin perhoja valmiista resepteistä ja ensimmäiset sitomani perhot olivat käytännössä yleisuppoperhoja. 

Aika pian omaksuin ajattelumallin, että kaiken pitää muistuttaa kalan luontaista ravintoa, eikä vaihtoehtoja ole.

Ja jos joku sai kalan jollakin ärsyketuherolla, puhisin mielessäni, että ”väärin kalastettu”. Mikä oli  itse asiassa ihan naurettavaa. 

Läheltä piti, ettei minusta kehkeytynyt pelkästään pintaperhokalastajaa.

Olen kyllä edelleen sitä mieltä, että perhokalastuksen ja erityisesti perhojen sidonnan suurin tenho on siinä, että kalastaja jäljittelee vesistöissä eläviä hyönteisiä tai kalalajeja. Siinä ollaan lajin alkujuurilla niin sanotusti.

Olen kuitenkin kasvanut puritaanisuudesta ohi ja ärsykeperhot hiipivät pikkuhiljaa muiden joukkoon perhoaskeihini.

Tässä kohtaa täytyy täsmentää mitä tarkoitan ärsykeperholla. Minulle ärsykeperho on sellainen perho, jonka hahmo muistuttaa kalan luontaista ravintoa, mutta väritys on täysin poikkeava luontaisista esikuvista.

Tai sitten perhossa on luontaisten värien lisäksi jokin väri- tai houkutinelementti, joka vie perhon luontaisen tuolle puolelle. 

Tiedän toki, että tästä saisi heti väittelyn pystyyn ärsykeperhon määrittelemisestä, eri kalastajilla kun on erilaisia tulkintoja asioista.

Perhonsidonnassa täytyy muistaa kuitenkin aina se, että kalastusperho on aina karikatyyri luontaisesta.

Tähän poikkeuksen tuovat ultrarealistiset sidokset, jotka kuitenkaan eivät ole kalastuksen kannalta kovin käytännöllisiä, mutta ovat hienoja näyttelyesineitä.

Syksyisessä harjuksenkalastuksessa on osoittautunut erittäin toimivaksi vaaleanpunainen larva.

Muodoltaan se muistuttaa ihan upeasti vesiperhosen toukkaa, mutta väritys on peräisin enemmän teinien diskobileistä.

Ehkä juuri siksi se on osoittautunut harjukselle erinomaiseksi sidokseksi. Ja tiedoksi, että kyllä se kelpaa kirjolohellekin vallan mainiosti.

Pinkki larva on se yllätys, joka pitää poimia perhorasiasta kun normaalit oliivit ja tummanvihreät larvat pettävät.

Minulla on tästä kokemus viime syksyltä, jolloin oikein mikään ei tuottanut tulosta. Paitsi sitten se pinkki larva, jonka laitoin siiman päähän ja pajatso aukeni kerralla. 

Sen avulla koukutin lopulta lyhyen ajan sisään runsaasti harjuksia, joista isoimmat olivat jo kalan mitoissa.

Pinkki larva on taas kerran suosikki siksi, että se on nopea ja helppo sitoa. Parissa tunnissa tehtailee hurjan määrän erikokoisia perhoja, joiden taistelukunto on todettu kalastuksen tiimellyksessä.

JUTTU JATKUU SEURAAVALLA AUKEAMALLA