Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.

Kyyhkyä

Kyyhkystys on Pudasjärvellä melkoisen vähäistä omien kokemusten mukaan. Met olemma kuiten yrittäneet ruokinnalla jarrutella muutokkaita ja kasvattaa kyyhkykantaa jo puolenkymmentä vuotta alueella, jossa myös luontaista kantaa on ollut pidemmän aikaa.

Siinä on myös onnistuttu ja tänä vuonna päätimme porukalla yrittää ottaa joitakin jo saaliiksi asti. Aloituspäivänä lento olikin varsin mukava. Myöhemmin syksyllä ruokinnalla kulki 2-3 linnun porukoita ja niin sanottu pääparvi oli tainnut ottaa jo suunnaksi etelän.

Vesilintua

Sorsahommat alkoivat tutulla järvellä, jonne tänä vuonna oli eksynyt moni muukin. Porukan määrästä huolimatta lento oli suoraan sanottuna surkea. Ilmassa näkyi kaksi puolenkymmenen sorsan porukkaa ja piippuja ei tarvinnut sotkea.

Tämän jälkeen pääsin Hopin kanssa porkkaushommiin toiselle järvelle ja sieltä sitten saatiinkin tilanteita aikaiseksi ja suu makeaksi.

Sorsastus jäi verrattaen vähäiseksi toistaiseksi. Muutokkaat ovat tulollaan, jolloin mahdollisuudet kotijärvellä paranevat huomattavasti.

Ruotsin aloitus

Maalinnun pyyntiin lähdimme perinteisesti Ruotsin aloitukseen 25.8. Paikka oli täysin outo, jonka löysin nettisurffailun avulla, joten odotuksia ei juurikaan ollut. Toki mökin vuokraaja meinotteli alueella olevan lintua hyvin.

Pessimisti ei pety, joten liekkö myyntimiehen puheita. Joka tapauksessa majoitus ja luvat olivat halpoja, kuten Ruotsin maalla yleensäkkin, joten eikun kokeilemaan.

Reissun pääpainona oli nuoren Hopin vieminen eteenpäin kohti tulevaa jahti- ja koekautta. Sukka on jo varmaotteinen jahtikoira, joten sen kanssa sitten vaan naatitaan.

Ensimmäisen päivän kivikkoisten seutujen jälkeen alkoikin löytyä soisempaa aluetta ja isoja poikuuksia reenata asti. Molemmille koirille saatiin hyvin tilanteita ja myös lämpimän linnun noutoja, joten iltaisin pääsikin jo nauttimaan herkullista riistaillallista kynttilän valossa.

Kolmen päivän jahtireissun huipennuksena oli Sukan hienosti hoitelema mehto ja Hopin oma-aloitteinen tiedotus riekkopoikuuelle.

Sorsastus jäi verrattaen vähäiseksi toistaiseksi."

"

JUTTU JATKUU SEURAAVALLA AUKEAMALLA