Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.

”VALITSIN  pentueesta tytön, joka oli kaikkein aktiivisin ja touhukkain. Armi on edelleenkin saman luontoinen kuin pentuna ja tapaankin sanoa, että se on kuriton kuten emäntänsäkin”, Lahtinen toteaa hymyillen.

Kaikesta kuitenkin huomaa nopeasti, että kumpikaan ei taida olla kuriton. Positiivinen, aktiivinen ja eloisa ovat varmasti oikeampia adjektiiveja kuvaamaan sekä koiraa että emäntää.

”Armi, viralliselta nimeltään Näpsänakkelin Hyrskynmyrskyn, muutti kiistatta elämäni suunnan. Löysin onnekkaasti sen kasvattajat Muhokselta ja heidän, Kirsi ja Jari Pajalan kautta löysin metsästyksenkin.

Ensimmäiset yhteiset kolme vuotta Lahtinen ja Armi kävivät tuttaviensa ja sukulaistensa jahdeissa. Parivaljakko nouti ja jäljitti erilaista riistaa, opetteli ja oppi monenmoista.

”Viime syksynä päätin, että minäkin haluan metsästyskortin ja -aseen. Kirsin ja Jarin 10-vuotiaasta Veini-pojasta sain kerrassaan mukavan opiskelukaverin, ja suoritimme tutkinnon molemmat viime keväänä.”

LAHTINEN ”ajautui” yhä syvemmälle metsästyksen maailmaan.

”Ostin saman tien päällekkäispiippuisen Marocchi-haulikon ja kävin kesän ajan kerran viikossa ampumaradalla harjoittelemassa.”

Harjoittelu sujui kuten niin monella muullakin vasta-alkajalla.

”Aluksi olin välillä epätoivoinenkin, mutta lopulta tuli ilahduttavia osumiakin. Niistä sain lisää intoa ja uskoa siihen, että tästä tulee vielä jotakin.”

LISÄÄ JUTTUA RULLAAMALLA

Oli taas elokuun ensimmäinen viikko, odotettu ja toivottu perhokalastuskauden kohokohta. Edessä oli lohenpyyntireissu Norjan Repparfjordelvalle. Olemme käyneet joella elokuun ensimmäisellä viikolla jo 14 vuotena peräjälkeen, eikä yksikään reissu ole ollut samanlainen.

Erilaista oli luvassa nytkin, sillä tiesimme, että Pohjois-Norjassakin oli ollut pitkään todella lämmintä. Se oli oikein huono homma, emmekä siksi odottaneet suuria saaliita. Happea haukkova lohi ei liiku eikä käy pyydyksiin pitkillä helteillä missään – ei Repparillakaan.

Karu, pieni Repparfjordelva-joki virtaa melkein maailman katolla, Finnmarkissa Altan ja Hammerfestin puolessa välissä. Se saa vetensä seudun valtavilta tuntureilta, joilla oli edellisvuonna samaan aikaan paljon lunta. Tänä vuonna lunta ei näkynyt missään.

Repparfjordelva tunnetaan pienen ja keskisuuren lohen perhokalastusjokena. Yli kymmenen kilon kalat ovat varsin siellä varsin harvinaista herkkua, ja kaikkina näinä vuosina olemme saaneet vain yhden yli kympin kalan. Se tapahtui viime vuonna. 

VAIKKA olimme todella pohjoisessa, vastenmielinen, pakahduttava helle tunkeutui autoon, kun avasimme oven joen ylittävän sillan pielessä joen yläjuoksulla.

Tapanamme on ollut pistäytyä ensitöiksemme Telegraf-nimisella poolilla tervehtimässä jokea. Tallustelimme jälleen jokirantaan ja lorautimme puolihartaina virtaan symbolisen tilkan juomaa, jota elämän vedeksikin kutsutaan.

Pyysimme meille tutuksi ja tärkeäksi tulleelta joelta, että se antaisi meille saaliin, jonka sen mielestä ansaitsemme. Joskus olemme pyytäneet enemmänkin, mutta olemme oppineet läksymme. Joki antaa sen, minkä antaa ja siihen on tyytyminen.

Koskaan emme kuitenkaan ole Repparille täysin tyhjää reissua tehneet. Anteliaina kesinä olemme käyttäneet ylhäällä kolmisenkymmentä kalaa, niukimpina olemme saaneet tyytyä vain muutamaan.


”VALITSIN  pentueesta tytön, joka oli kaikkein aktiivisin ja touhukkain. Armi on edelleenkin saman luontoinen kuin pentuna ja tapaankin sanoa, että se on kuriton kuten emäntänsäkin”, Lahtinen toteaa hymyillen.

Kaikesta kuitenkin huomaa nopeasti, että kumpikaan ei taida olla kuriton. Positiivinen, aktiivinen ja eloisa ovat varmasti oikeampia adjektiiveja kuvaamaan sekä koiraa että emäntää.

”Armi, viralliselta nimeltään Näpsänakkelin Hyrskynmyrskyn, muutti kiistatta elämäni suunnan. Löysin onnekkaasti sen kasvattajat Muhokselta ja heidän, Kirsi ja Jari Pajalan kautta löysin metsästyksenkin.

Ensimmäiset yhteiset kolme vuotta Lahtinen ja Armi kävivät tuttaviensa ja sukulaistensa jahdeissa. Parivaljakko nouti ja jäljitti erilaista riistaa, opetteli ja oppi monenmoista.

”Viime syksynä päätin, että minäkin haluan metsästyskortin ja -aseen. Kirsin ja Jarin 10-vuotiaasta Veini-pojasta sain kerrassaan mukavan opiskelukaverin, ja suoritimme tutkinnon molemmat viime keväänä.”

LAHTINEN ”ajautui” yhä syvemmälle metsästyksen maailmaan.

”Ostin saman tien päällekkäispiippuisen Marocchi-haulikon ja kävin kesän ajan kerran viikossa ampumaradalla harjoittelemassa.”

Harjoittelu sujui kuten niin monella muullakin vasta-alkajalla.

”Aluksi olin välillä epätoivoinenkin, mutta lopulta tuli ilahduttavia osumiakin. Niistä sain lisää intoa ja uskoa siihen, että tästä tulee vielä jotakin.”

JUTTU JATKUU SEURAAVALLA AUKEAMALLA