Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.

KALASTUKSEEN innostuin noin kymmenenvuotiaana, kun kävin iltaisin mato-ongella isosetäni Eetun kanssa. Muistan vieläkin kuinka Eetu sylkäisi mehevän räkäklimpin aiemmin päivällä kaivetun madon päälle ja heitti syötin särkien ja ahventen houkuttimeksi.

Yhdellä näistä reissuista sain mato-ongella kiloisen hauen . Sen jälkeen innostuin tosissani ja päätin hankkia ensimmäisen virvelini. Virvelipaketin mukana tuli Rapalan silloinen uutuusviehe Rattlin' rap, ja sen kanssa opin kotivesillä melkoiseksi hauenpyytäjäksi.

SITTEN löysin lähipuron, jossa oli taimenta ja harjusta. Virveli sai jäädä, koska se ei mielestäni soveltunut koskessa kalastamiseen. Perhokalastuksen myötä hauki jäi saalistoivelistalta pois ja tilalle uivat komeat pilkkukylkiset taimenet ja kookaseväiset harjukset.  

Vuosien aikana olen menettänyt ison kasan hyviä streamereita eli pikkukalajäljitelmiä kosken reunoilla - ja joskus keskellä koskea - vaanineille hauille.

Oli aika, jolloin jokainen tärppi oli pelonsekainen, koska ensimmäisestä nykäyksestä ei koskaan pystynyt päättelemään oliko kyseessä taimen vai hauki. Jos veden pinnalle pyörähti pitkä evätön selkä, suusta päässyt kommentti on liian roisi lehden sivuille.

NÄIN jälkikäteen hieman hävettää, kuinka nuivasti suhtauduin näihin loppujen lopuksi aika hienoihin kaloihin. Taimen on edelleen koskivesillä saalistoive numero yksi, mutta olen palauttanut omassa päässäni hauelle sen kunnian, mikä sille kuuluu.

Pari vuotta sitten kävi nimittäin niin, että olin eräällä koskella kalalla. Kalastin koskea kookkaalla tinselillä tavoitteenani yhyttää nousutaimen.

Kosken loppuliu'ussa, ihan pintakalvossa viistäneen tinselin vierestä pärskähti ilmaan arviolta puolimetrinen taimen ja pari sekuntia myöhemmin siiman päässä tuntui hurja repäisy ja kelan räikkä alkoi huutaa hoosiannaa.

TAJUSIN heti, että kyseessä on hauki, kun kala alkoi tehdä laajoja edestakaisia uintiliikkeitä ja todella pitkiä pyrähdyksiä vieden siimaa pohjasiimoille asti.

Tajusin myös, että siiman päässä oli ainoa tinseli, eikä tietenkään puruperuketta.

Kala oli todella vahva ja osasi käyttää luisun kohtuullisen voimakasta virtaa hyvin hyväkseen. Kuin ihmeen kaupalla se ei katkonut siimaa, ja kun lopulta pidin haavissa noin viiden kilon haukea, tunne oli aika hämmentynyt.

Kavereille selitin pitkään, että "hieman harmitti saada hauki", mutta itse asiassa lopulta ei harmittanut yhtään. Kala tarjosi minulle melkoisen kalastuselämyksen ja kotona tein siitä kalapihvejä, jotka olivat erinomaisen hyviä.

TÄSSÄ sidontaohjeessa on itselläni hyvin toiminut haukiperho, joka on helppo sitoa ja jolla olen saanut kalaa. Haukiperhon tulee olla iso ja vedessä elävä, siksi käytän haukiperhoissani runsaasti marabu-höyhentä.

Teen haukiperhoni ärsykeperhoiksi, jotka eivät jäljittele pikkukalaa. Roisit ja kontrastikkaat värit perhon elävyyden kanssa laukaisevat kalan syöntihalut. Tämän esimerkkiperhon puna-valkoisen väriyhdistelmän lisäksi kannattaa kokeilla musta-oranssia, oranssi-valkoista ja sini-valkoista.

Perho näyttää kuivana kamalalta karvakasalta, mutta vedessä se on elävä ja luonteikkaasti käyttäytyvä ottipeli.

hetken päästä vastarannan lumpeikossa pasahti."

 

"

LISÄÄ JUTTUA

RULLAAMALLA

KALASTUKSEEN innostuin noin kymmenenvuotiaana, kun kävin iltaisin mato-ongella isosetäni Eetun kanssa. Muistan vieläkin kuinka Eetu sylkäisi mehevän räkäklimpin aiemmin päivällä kaivetun madon päälle ja heitti syötin särkien ja ahventen houkuttimeksi.

Yhdellä näistä reissuista sain mato-ongella kiloisen hauen . Sen jälkeen innostuin tosissani ja päätin hankkia ensimmäisen virvelini. Virvelipaketin mukana tuli Rapalan silloinen uutuusviehe Rattlin' rap, ja sen kanssa opin kotivesillä melkoiseksi hauenpyytäjäksi.

SITTEN löysin lähipuron, jossa oli taimenta ja harjusta. Virveli sai jäädä, koska se ei mielestäni soveltunut koskessa kalastamiseen. Perhokalastuksen myötä hauki jäi saalistoivelistalta pois ja tilalle uivat komeat pilkkukylkiset taimenet ja kookaseväiset harjukset.  

Vuosien aikana olen menettänyt ison kasan hyviä streamereita eli pikkukalajäljitelmiä kosken reunoilla - ja joskus keskellä koskea - vaanineille hauille.

Oli aika, jolloin jokainen tärppi oli pelonsekainen, koska ensimmäisestä nykäyksestä ei koskaan pystynyt päättelemään oliko kyseessä taimen vai hauki. Jos veden pinnalle pyörähti pitkä evätön selkä, suusta päässyt kommentti on liian roisi lehden sivuille.

NÄIN jälkikäteen hieman hävettää, kuinka nuivasti suhtauduin näihin loppujen lopuksi aika hienoihin kaloihin. Taimen on edelleen koskivesillä saalistoive numero yksi, mutta olen palauttanut omassa päässäni hauelle sen kunnian, mikä sille kuuluu.

Pari vuotta sitten kävi nimittäin niin, että olin eräällä koskella kalalla. Kalastin koskea kookkaalla tinselillä tavoitteenani yhyttää nousutaimen.

Kosken loppuliu'ussa, ihan pintakalvossa viistäneen tinselin vierestä pärskähti ilmaan arviolta puolimetrinen taimen ja pari sekuntia myöhemmin siiman päässä tuntui hurja repäisy ja kelan räikkä alkoi huutaa hoosiannaa.

TAJUSIN heti, että kyseessä on hauki, kun kala alkoi tehdä laajoja edestakaisia uintiliikkeitä ja todella pitkiä pyrähdyksiä vieden siimaa pohjasiimoille asti.

Tajusin myös, että siiman päässä oli ainoa tinseli, eikä tietenkään puruperuketta.

Kala oli todella vahva ja osasi käyttää luisun kohtuullisen voimakasta virtaa hyvin hyväkseen. Kuin ihmeen kaupalla se ei katkonut siimaa, ja kun lopulta pidin haavissa noin viiden kilon haukea, tunne oli aika hämmentynyt.

Kavereille selitin pitkään, että "hieman harmitti saada hauki", mutta itse asiassa lopulta ei harmittanut yhtään. Kala tarjosi minulle melkoisen kalastuselämyksen ja kotona tein siitä kalapihvejä, jotka olivat erinomaisen hyviä.

TÄSSÄ sidontaohjeessa on itselläni hyvin toiminut haukiperho, joka on helppo sitoa ja jolla olen saanut kalaa. Haukiperhon tulee olla iso ja vedessä elävä, siksi käytän haukiperhoissani runsaasti marabu-höyhentä.

Teen haukiperhoni ärsykeperhoiksi, jotka eivät jäljittele pikkukalaa. Roisit ja kontrastikkaat värit perhon elävyyden kanssa laukaisevat kalan syöntihalut. Tämän esimerkkiperhon puna-valkoisen väriyhdistelmän lisäksi kannattaa kokeilla musta-oranssia, oranssi-valkoista ja sini-valkoista.

Perho näyttää kuivana kamalalta karvakasalta, mutta vedessä se on elävä ja luonteikkaasti käyttäytyvä ottipeli.

JUTTU JATKUU SEURAAVALLA AUKEAMALLA