Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.

Taimenen rauhoitus oli alkanut 1. syyskuuta, mutta en ollut vielä valmis laskemaan perhovapaani talviteloille, varsinkin kun tiedän, että loppukesän ja syksyn viilenevät vedet merkitsevät hauenkalastuksen huippusesongin alkua.

Heinäkuun ja elokuun alun helteiden jäljiltä vesi oli vielä kohtuullisen lämmintä vaikka veden lämpötila oli kuitenkin laskenut jo pitkälle alle 20 asteen. Hauki syö parhaiten viileässä vedessä ja alkavan syksyn viileys ajaa kalat takaisin rantojen mataliin, joten kohteeni kaislikot näyttivät erittäin houkuttelevilta paikoilta.

Olin varannut mukaan järeämmän taimenvapani, kookkaiden perhojen heittämiseen hyvin soveltuvan pitkäkartioisen heittosiimani ja rasiallisen kookkaita haukiperhoja.

Tarkkailin hetken aikaa vettä, enkä nähnyt missään pikkukaloja jahtaavia kaislikkotorpedoita, joten aloin haravoida perholla kaislikoiden reunoja ja korteikkoja. Ensimmäisen tunnin ajan kalastelin tyhjää.

Vaihdoin muutaman kerran perhoa ja etsin sopivaa väriä. Minulla oli mukana ärsykeväritykseen perustuvia perhoja:  musta-punaista, musta-oranssia, puna-valkoista ja sini-valkoista. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut.

Pidin tauon ja seurailin veden tapahtumia. Kohteeni oli kapea suvantojoki, jossa tiesin asustavan isojakin haukia, joten mitään huolta ei sinänsä ollut. Piti vain odottaa oikeaa hetkeä.

Hetken päästä vastarannan lumpeikossa pasahti.

Nappasin vavan käteeni ja linkosin musta-oranssin sudin lumpeiden keskelle. Vedin muutamalla tiukalla vedolla siimaa sisään ja jätin perhon vajoamaan hetkeksi. Sitten aloitin uudelleen siiman sisään ottamisen ja toisella vedolla perhoon pasahti.

Tiukka vastaisku ja kala oli kiinni.

Muutaman potkun jälkeen kalan puhti alkoi kadota ja totesin sen olevan kohtuullisen pieni.

Käytin kalan haavissa ja laskin alle kiloisen kalan takaisin kasvamaan lisää mittaa itselleen ja vaihdoin paikkaa.

hetken päästä vastarannan lumpeikossa pasahti."

 

"

LISÄÄ JUTTUA

RULLAAMALLA

Taimenen rauhoitus oli alkanut 1. syyskuuta, mutta en ollut vielä valmis laskemaan perhovapaani talviteloille, varsinkin kun tiedän, että loppukesän ja syksyn viilenevät vedet merkitsevät hauenkalastuksen huippusesongin alkua.

Heinäkuun ja elokuun alun helteiden jäljiltä vesi oli vielä kohtuullisen lämmintä vaikka veden lämpötila oli kuitenkin laskenut jo pitkälle alle 20 asteen. Hauki syö parhaiten viileässä vedessä ja alkavan syksyn viileys ajaa kalat takaisin rantojen mataliin, joten kohteeni kaislikot näyttivät erittäin houkuttelevilta paikoilta.

Olin varannut mukaan järeämmän taimenvapani, kookkaiden perhojen heittämiseen hyvin soveltuvan pitkäkartioisen heittosiimani ja rasiallisen kookkaita haukiperhoja.

Tarkkailin hetken aikaa vettä, enkä nähnyt missään pikkukaloja jahtaavia kaislikkotorpedoita, joten aloin haravoida perholla kaislikoiden reunoja ja korteikkoja. Ensimmäisen tunnin ajan kalastelin tyhjää.

Vaihdoin muutaman kerran perhoa ja etsin sopivaa väriä. Minulla oli mukana ärsykeväritykseen perustuvia perhoja:  musta-punaista, musta-oranssia, puna-valkoista ja sini-valkoista. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut.

Pidin tauon ja seurailin veden tapahtumia. Kohteeni oli kapea suvantojoki, jossa tiesin asustavan isojakin haukia, joten mitään huolta ei sinänsä ollut. Piti vain odottaa oikeaa hetkeä.

Hetken päästä vastarannan lumpeikossa pasahti.

Nappasin vavan käteeni ja linkosin musta-oranssin sudin lumpeiden keskelle. Vedin muutamalla tiukalla vedolla siimaa sisään ja jätin perhon vajoamaan hetkeksi. Sitten aloitin uudelleen siiman sisään ottamisen ja toisella vedolla perhoon pasahti.

Tiukka vastaisku ja kala oli kiinni.

Muutaman potkun jälkeen kalan puhti alkoi kadota ja totesin sen olevan kohtuullisen pieni.

Käytin kalan haavissa ja laskin alle kiloisen kalan takaisin kasvamaan lisää mittaa itselleen ja vaihdoin paikkaa.

JUTTU JATKUU SEURAAVALLA AUKEAMALLA