Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.

Aamu oli aurinkoinen, niin kuin monet muutkin tämän kesän aamut olivat olleet. Se myös tiesi, että auringon nousun myötä päivän lämpötila kohoaisi kohtuullisen lämpimäksi hyvinkin nopeasti. Metsälenkistä nuoren koiran kanssa tulisi lyhyehkö, mutta ei se tässä kohtaa vaikuttanut kummankaan mielialaan laskevasti. Pakkasin eväsleivät reppuun ja kohta jo Jeepin keula kääntyi kohti valtatie kuutta ja Etelä-Savon suuntaan. 

Perillä Savon sydämessä meillä oli heti onnea Viiman kanssa sillä tyttö nappasi, noin 60-100 metriä autolta, teeripoikueen ylös jo heti ensimmäisestä tiedustelukohteesta. Tästä syystä sainkin aloittaa metsään päästyäni aamun kupillisella kahvia ja samalla seurasin Garminista koiran touhuja.

Viima oli selkeästi sinnikäs pikku pystykorva. Teeri ei oikein tykännyt alkaa haukkua kuulostelemaan vaan pyrähteli koiran edessä eteenpäin samalla kiertäen metsittyneen hakkuuaukon reunamia. Aikansa koira touhuili ja seuraili lintuja, mutta sitten loppupeleissä teeren kärsivällisyys loppui ja matka jatkui jonnekin hyvän matkan päähän. Koira palaili kohta luokseni ja totesimme, että matkamme jatkuu kohti uusia "tuulen suuntia".

Tänä vuonna kanalintukannat ovat erittäin positiivinen yllätys ainakin itselleni, sillä vielä samalla reissulla löysimme toisessa tiedustelukohteessa Viiman kanssa metsopoikueen, josta pyrähti lentoon noin 8-10 metsopoikaa.

Koira oli ihmeissään, kun lintuja pyrähteli sinne ja tänne aukon reunasta. Nuoren koiran oli vaikea päättää, mitä lintuja seurataan ja mitä noille lopuille sitten oikein tehdään. Metsopojat jäivät puihin toiselle puolelle aukkoa ja pystykorvan oranssi häntä vaan pyörähteli selän päällä, kun niiden perään piti ehtiä parasta mahdollista vauhtia.

Taas oli aika aamukahvin. Toivottavasti ehtisin nauttimaan jopa "santsikupin", jos hyvin kävisi. No koira pyöri puun alta puun alle ja haukahteli yhdelle jos toisellekin linnulle. Selkeästi oli vaikeaa valita yhtä tiettyä.

Jonkin aikaa tuosta näin, että pentu juoksee aukkoa pitkin takaisin luokseni ja käy siinä edessäni pyörähtämässä, jonka jälkeen lähtee takaisin sinne mistä oli tullutkin. Odoteltuani ja kuulosteltuani Viiman haukahtelua, päätin itse lähteä kiertämään haukulle ja katsoa mitä tapahtuisi.

Minun onnistui päästä hyvinkin lähelle poikuetta mutta samalla tajusin, että pojat istuivat  puissa aika laajalla alueella kaiken kaikkiaan. Sitten Viiman ääni muuttui: haukahtelun lomaan alkoi tulla "omituisia" vingahteluja, aivan kun vanhemmalla pystykorvallani, kun se ei ole enää varma siitä, onko lintu vielä puussa vaiko ei.

Viima oli selkeästi sinnikäs pikku pystykorva."

"

LISÄÄ JUTTUA

RULLAAMALLA

Aamu oli aurinkoinen, niin kuin monet muutkin tämän kesän aamut olivat olleet. Se myös tiesi, että auringon nousun myötä päivän lämpötila kohoaisi kohtuullisen lämpimäksi hyvinkin nopeasti. Metsälenkistä nuoren koiran kanssa tulisi lyhyehkö, mutta ei se tässä kohtaa vaikuttanut kummankaan mielialaan laskevasti. Pakkasin eväsleivät reppuun ja kohta jo Jeepin keula kääntyi kohti valtatie kuutta ja Etelä-Savon suuntaan. 

Perillä Savon sydämessä meillä oli heti onnea Viiman kanssa sillä tyttö nappasi, noin 60-100 metriä autolta, teeripoikueen ylös jo heti ensimmäisestä tiedustelukohteesta. Tästä syystä sainkin aloittaa metsään päästyäni aamun kupillisella kahvia ja samalla seurasin Garminista koiran touhuja.

Viima oli selkeästi sinnikäs pikku pystykorva. Teeri ei oikein tykännyt alkaa haukkua kuulostelemaan vaan pyrähteli koiran edessä eteenpäin samalla kiertäen metsittyneen hakkuuaukon reunamia. Aikansa koira touhuili ja seuraili lintuja, mutta sitten loppupeleissä teeren kärsivällisyys loppui ja matka jatkui jonnekin hyvän matkan päähän. Koira palaili kohta luokseni ja totesimme, että matkamme jatkuu kohti uusia "tuulen suuntia".

Tänä vuonna kanalintukannat ovat erittäin positiivinen yllätys ainakin itselleni, sillä vielä samalla reissulla löysimme toisessa tiedustelukohteessa Viiman kanssa metsopoikueen, josta pyrähti lentoon noin 8-10 metsopoikaa.

Koira oli ihmeissään, kun lintuja pyrähteli sinne ja tänne aukon reunasta. Nuoren koiran oli vaikea päättää, mitä lintuja seurataan ja mitä noille lopuille sitten oikein tehdään. Metsopojat jäivät puihin toiselle puolelle aukkoa ja pystykorvan oranssi häntä vaan pyörähteli selän päällä, kun niiden perään piti ehtiä parasta mahdollista vauhtia.

Taas oli aika aamukahvin. Toivottavasti ehtisin nauttimaan jopa "santsikupin", jos hyvin kävisi. No koira pyöri puun alta puun alle ja haukahteli yhdelle jos toisellekin linnulle. Selkeästi oli vaikeaa valita yhtä tiettyä.

Jonkin aikaa tuosta näin, että pentu juoksee aukkoa pitkin takaisin luokseni ja käy siinä edessäni pyörähtämässä, jonka jälkeen lähtee takaisin sinne mistä oli tullutkin. Odoteltuani ja kuulosteltuani Viiman haukahtelua, päätin itse lähteä kiertämään haukulle ja katsoa mitä tapahtuisi.

Minun onnistui päästä hyvinkin lähelle poikuetta mutta samalla tajusin, että pojat istuivat  puissa aika laajalla alueella kaiken kaikkiaan. Sitten Viiman ääni muuttui: haukahtelun lomaan alkoi tulla "omituisia" vingahteluja, aivan kun vanhemmalla pystykorvallani, kun se ei ole enää varma siitä, onko lintu vielä puussa vaiko ei.

JUTTU JATKUU SEURAAVALLA AUKEAMALLA