Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.

VÄHÄN matkan päässä nimen takana on tuulensuojainen, ruovikkoinen lahti, jossa on usein nähty hanhiakin. Lähdimme siis katsomaan sitä. Kävelimme hissukseen pitkin katajikkoista rantaa. 

Heinikko ja muu aluskasvillisuus on kuin koneella ajettua, siitä pitävät huolen alueella laiduntavat lehmät. Kuten sanottu, maisema on kuin sadusta: kauniimpaa merenrantaa on vaikea kuvitella.

Kun pääsimme lahdelle, tiheiden katajien oksien raoista näkyi lintuja. Hanhiako? Isoja ne ainakin olivat, sen verran niistä sai selvää. Hajaannumme ja hiivimme kumarassa katajien takana rantaa kohti.

VAIKKA olemme hyvin varovaisia, näemme oksien lomasta, että linnut – ikävä kyllä - lehahtivat lentoon.

Kun ne nousivat katajien yläpuolelle, näimme ne ensimmäistä kertaa kunnolla: haikaroita. Oli vaikea päättää, olimmeko pettyneitä vai huojentuneita. Huojentuneita voisimme olla siksi, että taitamattomasti pois pelästyttämämme linnut eivät kuitenkaan olleet hanhia.

No, tallustelimme takaisin passipaikoillemme. Söimme eväitä ja taivaan täydellinen hiljaisuus jatkui. Puhurina puhaltava tuuli ei tuntunut aivan maan pinnassa. 

Siinä oli mukava loikoilla selällään ja katsella hetki ylhäällä lipuvia pilviä. Muuta katsottavaa siellä ei ollutkaan.

LISÄÄ JUTTUA

RULLAAMALLA

VÄHÄN matkan päässä nimen takana on tuulensuojainen, ruovikkoinen lahti, jossa on usein nähty hanhiakin. Lähdimme siis katsomaan sitä. Kävelimme hissukseen pitkin katajikkoista rantaa. 

Heinikko ja muu aluskasvillisuus on kuin koneella ajettua, siitä pitävät huolen alueella laiduntavat lehmät. Kuten sanottu, maisema on kuin sadusta: kauniimpaa merenrantaa on vaikea kuvitella.

Kun pääsimme lahdelle, tiheiden katajien oksien raoista näkyi lintuja. Hanhiako? Isoja ne ainakin olivat, sen verran niistä sai selvää. Hajaannumme ja hiivimme kumarassa katajien takana rantaa kohti.

VAIKKA olemme hyvin varovaisia, näemme oksien lomasta, että linnut – ikävä kyllä - lehahtivat lentoon.

Kun ne nousivat katajien yläpuolelle, näimme ne ensimmäistä kertaa kunnolla: haikaroita. Oli vaikea päättää, olimmeko pettyneitä vai huojentuneita. Huojentuneita voisimme olla siksi, että taitamattomasti pois pelästyttämämme linnut eivät kuitenkaan olleet hanhia.

No, tallustelimme takaisin passipaikoillemme. Söimme eväitä ja taivaan täydellinen hiljaisuus jatkui. Puhurina puhaltava tuuli ei tuntunut aivan maan pinnassa. 

Siinä oli mukava loikoilla selällään ja katsella hetki ylhäällä lipuvia pilviä. Muuta katsottavaa siellä ei ollutkaan.

JUTTU JATKUU SEURAAVALLA AUKEAMALLA