Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.

SEURAAVA lupamme oli ruskealle vyöhykkeelle. Siellä on kilometrikaupalla jokivartta, mutta vain muutama ottipooli. Halusimme Stuegulpiin, mutta sen parkkipaikalla oli autoja, jotka kertoivat, että siellä olisi ahdasta.

Fiskehölen-poolilla oli vapaata. Päädyimme sinne, tien vieressä olevan suuren kalliopaaden alle.

Kahlasimme poolin yläpuolelta joen toiselle puolelle ja aloimme heittää.

Poolin yläosassa strippasin santikkaa todella kovassa virrassa, kun titti iski matalasta ja äkäisesti! Ei tarttunut, mutta läsähti komeasti! Olin luullut, että tuollaisessa vauhdissa kalat eivät ehdi nähdä, puhumattakaan tehdä mitään.

NO niin apina, alahan kuihtua, kohta tälle pojalle tarttuu!

Mutta ei tarttunut virrasta enää. Ei millään, vaikka mitä yritin.

Laskin Santikan kanssa suvantoon saakka. Piiskasin melkein seisovaan virtaan, ylös ja alas, strippasin ja strippasin.

Heittämisessä alkoi olla väsymystä, tuskaisuutta ja ensiripaus toivottomuutta.

Apina painoi jo raskaasti olkapäälläni. Ensimmäiset epätoivon sävyttämät ajatuksen hiipivät mieleeni. Apina oli ottamassa voiton.

OLIN kai jo stripannut vedon loppuun, en tiedä. Olinko jo juuri kohottamassa perhoa vedestä uuteen heittoon, en tiedä sitäkään.

Titti riuhtaisi lähes paikallaan lilluvaa Santikkaa niin vihaisesti, että monta päivää tyhjää ongittuani suorastaan pelästyin.

Jotenkin tuntui heti, että tämä veijari ei karkaisi. Hetken väsyttelyn päätteeksi vedinkin kalaani maihin. Kelan jarru oli liian löysällä niin, että kalan rynnätessä kela sylki sykäyksenä ulos aivan liikaa siimaa. Surkeaa räpellystä, mutta kala ei karannut vielä silloinkaan.

Kirkas poikalohi irtosi koukusta, kun sain sen rantamatalaan. Se sätki tietenkin ankarasti kohti vapaata vettä. Remakan naurun säestämänä sain sen kuitenkin potkittua ja huidottua talteen.

RIEMUNI oli rajaton! Kala ei ollut iso, mutta se ei haitannut. Reissun ensimmäinen kalani, lohi!

Teki mieleni voitonriemuisesti huutaa niin että tunturien rinteet raikuvat: ”Näkemiin saa…nan apina!”

Se oli siinä! Runsaat puolitoista lupaa vielä ja voisin kalastaa ne ilman apinaa.

Olin niin innoissani, että kalakin unohtui rantaan rakentamaani kivisumppuun, kun lähdimme. Oli oma operaationsa kahlata virran yli takaisin hakemaan se.

LISÄÄ JUTTUA

RULLAAMALLA

JUTTU JATKUU SEURAAVALLA AUKEAMALLA

SEURAAVA lupamme oli ruskealle vyöhykkeelle. Siellä on kilometrikaupalla jokivartta, mutta vain muutama ottipooli. Halusimme Stuegulpiin, mutta sen parkkipaikalla oli autoja, jotka kertoivat, että siellä olisi ahdasta.

Fiskehölen-poolilla oli vapaata. Päädyimme sinne, tien vieressä olevan suuren kalliopaaden alle.

Kahlasimme poolin yläpuolelta joen toiselle puolelle ja aloimme heittää.

Poolin yläosassa strippasin santikkaa todella kovassa virrassa, kun titti iski matalasta ja äkäisesti! Ei tarttunut, mutta läsähti komeasti! Olin luullut, että tuollaisessa vauhdissa kalat eivät ehdi nähdä, puhumattakaan tehdä mitään.

NO niin apina, alahan kuihtua, kohta tälle pojalle tarttuu!

Mutta ei tarttunut virrasta enää. Ei millään, vaikka mitä yritin.

Laskin Santikan kanssa suvantoon saakka. Piiskasin melkein seisovaan virtaan, ylös ja alas, strippasin ja strippasin.

Heittämisessä alkoi olla väsymystä, tuskaisuutta ja ensiripaus toivottomuutta.

Apina painoi jo raskaasti olkapäälläni. Ensimmäiset epätoivon sävyttämät ajatuksen hiipivät mieleeni. Apina oli ottamassa voiton.

OLIN kai jo stripannut vedon loppuun, en tiedä. Olinko jo juuri kohottamassa perhoa vedestä uuteen heittoon, en tiedä sitäkään.

Titti riuhtaisi lähes paikallaan lilluvaa Santikkaa niin vihaisesti, että monta päivää tyhjää ongittuani suorastaan pelästyin.

Jotenkin tuntui heti, että tämä veijari ei karkaisi. Hetken väsyttelyn päätteeksi vedinkin kalaani maihin. Kelan jarru oli liian löysällä niin, että kalan rynnätessä kela sylki sykäyksenä ulos aivan liikaa siimaa. Surkeaa räpellystä, mutta kala ei karannut vielä silloinkaan.

Kirkas poikalohi irtosi koukusta, kun sain sen rantamatalaan. Se sätki tietenkin ankarasti kohti vapaata vettä. Remakan naurun säestämänä sain sen kuitenkin potkittua ja huidottua talteen.

RIEMUNI oli rajaton! Kala ei ollut iso, mutta se ei haitannut. Reissun ensimmäinen kalani, lohi!

Teki mieleni voitonriemuisesti huutaa niin että tunturien rinteet raikuvat: ”Näkemiin saa…nan apina!”

Se oli siinä! Runsaat puolitoista lupaa vielä ja voisin kalastaa ne ilman apinaa.

Olin niin innoissani, että kalakin unohtui rantaan rakentamaani kivisumppuun, kun lähdimme. Oli oma operaationsa kahlata virran yli takaisin hakemaan se.