Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.

OLIMME  tällä kertaa päätyneet lupiin, jotka oikeuttivat kalastamaan vain määrätyillä vyöhykkeillä. Vyöhykeluvat maksoivat noin 60 euroa per lupa, kun koko joelle oikeuttavat luvat maksoivat noin 150 euroa vuorokaudelta.

Päättelimme, että kaikilla vyöhykkeillä on kuitenkin kalaa. Olisi miehistä kiinni, saataisiinko sitä. Ja tietenkin säästimme samalla sievoisen summan verrattuna koko joen lupiin.

OLIN  miettinyt  ja suunnitellut tämän vuoden reissua pitkään. Halusin tällä kertaat keskittyä kalastamaan vain yhdellä uppoperhomallilla ja yhdellä pintaperhomallilla. Aiempina vuosina olin vaihtanut perhoa sikin sokin, kulloisenkin tunnelman mukaan.

Edelliskesänä putkeen sidottu Sunray Shadow oli antanut viitteitä siitä, että se toimii Repparilla varsin hyvin.

En ollut todellakaan mikään Santikan uiton mestari ja päätin nyt opetella sen käyttöä.

Olen kalastanut sekä uppo-, että pintaperhoilla – tilanteesta ja epätoivon asteesta riippuen. Pinturin käyttö on kuitenkin vuosien varrella lisääntynyt niin, että uppoperhojen uitto on jäänyt lopulta todella vähiin. Uppoperhoja olen heittänyt – sen minkä olen heittänyt - kahden käden vavalla ja pintureita yksikätisellä.

Tällä kertaa heittäisin enemmän uppoperhoja ja niitäkin enimmäkseen yksikätisellä vavalla.

ENSIMMÄINEN lupamme oikeutti kalastamaan keltaisella vyöhykkeellä joen yläjuoksulla. Siellä jo mainitun sillan alapuolella, lohiportaan yläpuolella, on kestosuosikkipoolimme: karu ja kaunis Telegraf. Desinfiontipisteessä työskentelevä mies oli vakuuttanut, että kalaa on koko joessa ja että sitä on helteistä huolimatta saatukin aika mukavasti.

Pyyhälsimme juuri ja juuri nopeusrajoitusten mukaisesti siis Telegrafille. Täältä tullaan lohet!

Telegrafin parkkipaikka oli melkein kuin marketin piha perjantaina illansuussa. Ei voi olla totta. Ei puhettakaan, että sopisimme sinne onkimaan. Olimme pettyneitä.

Ajoimme eteenpäin, sillä olimme tällaista tilannetta silmällä pitäen katsoneet satelliittikuvista muita, lupaavan näköisiä syvempiä paikkoja Telegrafin yläpuolelta.

Toki tiesimme, että jos sillä suunnalla olisi muita hyviä pooleja, paikalliset kalastajat kyllä tietäisivät ne meitä paremmin. Päädyimme siis joenosalle, jossa emme olleet koskaan nähneet ketään…

 Niinpä ongimme ensimmäisen illan ilman, että edes näimme yhtään kalaa. No, saimmepa heitettyä ikään kuin ”löysät pois”.

RULLAAMALLA

LISÄÄ JUTTUA

OLIMME  tällä kertaa päätyneet lupiin, jotka oikeuttivat kalastamaan vain määrätyillä vyöhykkeillä. Vyöhykeluvat maksoivat noin 60 euroa per lupa, kun koko joelle oikeuttavat luvat maksoivat noin 150 euroa vuorokaudelta.

Päättelimme, että kaikilla vyöhykkeillä on kuitenkin kalaa. Olisi miehistä kiinni, saataisiinko sitä. Ja tietenkin säästimme samalla sievoisen summan verrattuna koko joen lupiin.

OLIN  miettinyt  ja suunnitellut tämän vuoden reissua pitkään. Halusin tällä kertaat keskittyä kalastamaan vain yhdellä uppoperhomallilla ja yhdellä pintaperhomallilla. Aiempina vuosina olin vaihtanut perhoa sikin sokin, kulloisenkin tunnelman mukaan.

Edelliskesänä putkeen sidottu Sunray Shadow oli antanut viitteitä siitä, että se toimii Repparilla varsin hyvin.

En ollut todellakaan mikään Santikan uiton mestari ja päätin nyt opetella sen käyttöä.

Olen kalastanut sekä uppo-, että pintaperhoilla – tilanteesta ja epätoivon asteesta riippuen. Pinturin käyttö on kuitenkin vuosien varrella lisääntynyt niin, että uppoperhojen uitto on jäänyt lopulta todella vähiin. Uppoperhoja olen heittänyt – sen minkä olen heittänyt - kahden käden vavalla ja pintureita yksikätisellä.

Tällä kertaa heittäisin enemmän uppoperhoja ja niitäkin enimmäkseen yksikätisellä vavalla.

ENSIMMÄINEN lupamme oikeutti kalastamaan keltaisella vyöhykkeellä joen yläjuoksulla. Siellä jo mainitun sillan alapuolella, lohiportaan yläpuolella, on kestosuosikkipoolimme: karu ja kaunis Telegraf. Desinfiontipisteessä työskentelevä mies oli vakuuttanut, että kalaa on koko joessa ja että sitä on helteistä huolimatta saatukin aika mukavasti.

Pyyhälsimme juuri ja juuri nopeusrajoitusten mukaisesti siis Telegrafille. Täältä tullaan lohet!

Telegrafin parkkipaikka oli melkein kuin marketin piha perjantaina illansuussa. Ei voi olla totta. Ei puhettakaan, että sopisimme sinne onkimaan. Olimme pettyneitä.

Ajoimme eteenpäin, sillä olimme tällaista tilannetta silmällä pitäen katsoneet satelliittikuvista muita, lupaavan näköisiä syvempiä paikkoja Telegrafin yläpuolelta.

Toki tiesimme, että jos sillä suunnalla olisi muita hyviä pooleja, paikalliset kalastajat kyllä tietäisivät ne meitä paremmin. Päädyimme siis joenosalle, jossa emme olleet koskaan nähneet ketään…

 Niinpä ongimme ensimmäisen illan ilman, että edes näimme yhtään kalaa. No, saimmepa heitettyä ikään kuin ”löysät pois”.

JUTTU JATKUU SEURAAVALLA SIVULLA