Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.

PISTÄMME passin pystyyn noin 200 metrin päähän padosta ja noin 50 metrin päähän majavan syöntipaikasta. Joki tekee voimakkaan mutkan ja meillä on hyvä näköyhteys pitkälle. Voimakas tuuli pysyy tasaisena, joten olemme erinomaisessa paikassa.

Hiljaisuus laskeutuu passiin.

Noin tunnin passittamisen jälkeen Veijo havaitsee noin 150 metrin päässä joen vastarannalla tumman hahmon. Tiirailemme sitä ja toteamme, että se ei liiku lainkaan. Vilkaisemme sitä vielä minikiikarilla, jonka avulla emme pääse siitä sen kummempaan käsitykseen. Se saattaa olla tumma kanto tai puska tai tupas.

JUTUSTELEMME hiljoksiin vaimealla äänellä ja katselemme joen pintaa. Hetken päästä havaitsen silmäkulmasta liikettä takaoikealla ja kun käännän pään, näen, että nuori kettu jolkottaa selkämme takaa tuulen alta kohdalle, eikä havaitse meitä. Repo ei edes kuule, kun naurahdan vaimeasti Veijolle, että "kettu on kohta sinun kohdalla edessä".

Kettu huomaa meidät vasta siinä vaiheessa, kun Veijo kääntyy sitä kohti. Siinä vaiheessa etäisyyttä punaturkkiin on vajaa kymmenen metriä, kettu huomaa meidät ja tekee pikaisen poistumisen. Passissa istumisen lyhyt oppimäärä on ilmeisesti hallussa, koska tuulen alta tullut pienpeto ei meitä havainnut. Tai sitten se luotti siihen, että muistamme rauhoitusajat.

KETUN tarkkailun jälkeen siirrämme katseen joelle ja Veijo havaitsee heti maiseman muuttuneen.

"Onko se tupas hävinnyt tuolta rannalta?"

Katsomme tarkemmin, ja juuri tämä on tilanne: "tupas" on kävellyt pois rannalta. Naureskelemme hetken aikaa tilannetta, ja ehkä hieman harmittelemmekin, että emme katsoneet sitä kiväärin kiikarin läpi tarkemmin aiemmin.

Siellähän se majava oli käynyt ilmeisesti tikkua järsimässä, ja oli ollut pitkään samoilla sijoilla, koska olimme katselleet sitä "tupasta" ainakin tunnin ajan.

RULLAAMALLA

LISÄÄ JUTTUA

PISTÄMME passin pystyyn noin 200 metrin päähän padosta ja noin 50 metrin päähän majavan syöntipaikasta. Joki tekee voimakkaan mutkan ja meillä on hyvä näköyhteys pitkälle. Voimakas tuuli pysyy tasaisena, joten olemme erinomaisessa paikassa.

Hiljaisuus laskeutuu passiin.

Noin tunnin passittamisen jälkeen Veijo havaitsee noin 150 metrin päässä joen vastarannalla tumman hahmon. Tiirailemme sitä ja toteamme, että se ei liiku lainkaan. Vilkaisemme sitä vielä minikiikarilla, jonka avulla emme pääse siitä sen kummempaan käsitykseen. Se saattaa olla tumma kanto tai puska tai tupas.

JUTUSTELEMME hiljoksiin vaimealla äänellä ja katselemme joen pintaa. Hetken päästä havaitsen silmäkulmasta liikettä takaoikealla ja kun käännän pään, näen, että nuori kettu jolkottaa selkämme takaa tuulen alta kohdalle, eikä havaitse meitä. Repo ei edes kuule, kun naurahdan vaimeasti Veijolle, että "kettu on kohta sinun kohdalla edessä".

Kettu huomaa meidät vasta siinä vaiheessa, kun Veijo kääntyy sitä kohti. Siinä vaiheessa etäisyyttä punaturkkiin on vajaa kymmenen metriä, kettu huomaa meidät ja tekee pikaisen poistumisen. Passissa istumisen lyhyt oppimäärä on ilmeisesti hallussa, koska tuulen alta tullut pienpeto ei meitä havainnut. Tai sitten se luotti siihen, että muistamme rauhoitusajat.

KETUN tarkkailun jälkeen siirrämme katseen joelle ja Veijo havaitsee heti maiseman muuttuneen.

"Onko se tupas hävinnyt tuolta rannalta?"

Katsomme tarkemmin, ja juuri tämä on tilanne: "tupas" on kävellyt pois rannalta. Naureskelemme hetken aikaa tilannetta, ja ehkä hieman harmittelemmekin, että emme katsoneet sitä kiväärin kiikarin läpi tarkemmin aiemmin.

Siellähän se majava oli käynyt ilmeisesti tikkua järsimässä, ja oli ollut pitkään samoilla sijoilla, koska olimme katselleet sitä "tupasta" ainakin tunnin ajan.

JUTTU JATKUU SEURAAVALLA SIVULLA