Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.

LISÄÄ JUTTUA

RULLAAMALLA

Lähes satakiloisella se alkoi

ITSE muistan elävästi ensimmäisen kohtaamiseni tämän luontokappaleen kanssa.

Olimme ensimmäisellä Nicaraguan reissullamme tammikuussa 2015. Lähdimme vesille aamuvarhaisella, kalpean valonkajon vasta hentoisesti maalatessa itäistä taivaanrantaa.

Oppaamme Kristian hurautti meidät suoraan hotellin rannasta ylös kosken niskalle, jossa vieheet laskettiin heti vetoon. Lähiviidakosta kuului mölyapinoiden mylvintä, mutta muuten äänimaailma rajoittui moottorin papatukseen. Kylä nukkui vielä.

Emme olleet edenneet sataakaan metriä, kun ensimmäinen kala kävi lyömässä vaappua. Vavan kärki painui mutkalle, mutta ponnahti saman tien suoraksi. Irti!

JOS olin ollut tähän asti kalastuksen suhteen hiukan epäileväinen, nyt kaikki alkoi tuntua mahdolliselta. Varsinkin, kun nivan pinta repeili tuon tuosta valtavien otusten tuikeista ja varsinkin, kun tulisia tärppejä alkoi tasaisin välein kopsahdella vaappuihimme.

Lopulta koitti hetki, kun kala tarttui kunnolla. Olihan hurja fiilis nähdä veneen peräpuolella ponnahtavan parin metrin korkeuteen valtavan, sataa kiloa lähentelevän hopeaohjuksen. Kun se oli kiinni vielä muutama hyppy myöhemmin, tiesin, että tämä saatettaisiin saada ylös.

Kuten saatiinkin. Tosin se vaati parin tunnin väsyttämisen, roppakaupalla mustelmia vatsaan väsytysvyön puuttuessa, kosken laskemisen kalaa pidellen, kastumista niin kosken pärskeissä kuin muutamissa ravakassa sadekuuroissa, korventumista auringon paahteessa ja ajelehtimista kilometritolkulla virtaa alas, lähelle Costa Rican rajaa.

Tarponit pyritään vapauttamaan veneeseen nostamatta, mutta jos kala on vahingoittunut elinkelvottomaksi taistelun tuoksinassa, se voidaan ottaa myös ruoaksi. Ihan kelvollista syötävää se on, ja takuulla riittoisaa!

Lähes satakiloisella se alkoi

ITSE muistan elävästi ensimmäisen kohtaamiseni tämän luontokappaleen kanssa.

Olimme ensimmäisellä Nicaraguan reissullamme tammikuussa 2015. Lähdimme vesille aamuvarhaisella, kalpean valonkajon vasta hentoisesti maalatessa itäistä taivaanrantaa.

Oppaamme Kristian hurautti meidät suoraan hotellin rannasta ylös kosken niskalle, jossa vieheet laskettiin heti vetoon. Lähiviidakosta kuului mölyapinoiden mylvintä, mutta muuten äänimaailma rajoittui moottorin papatukseen. Kylä nukkui vielä.

Emme olleet edenneet sataakaan metriä, kun ensimmäinen kala kävi lyömässä vaappua. Vavan kärki painui mutkalle, mutta ponnahti saman tien suoraksi. Irti!

JOS olin ollut tähän asti kalastuksen suhteen hiukan epäileväinen, nyt kaikki alkoi tuntua mahdolliselta. Varsinkin, kun nivan pinta repeili tuon tuosta valtavien otusten tuikeista ja varsinkin, kun tulisia tärppejä alkoi tasaisin välein kopsahdella vaappuihimme.

Lopulta koitti hetki, kun kala tarttui kunnolla. Olihan hurja fiilis nähdä veneen peräpuolella ponnahtavan parin metrin korkeuteen valtavan, sataa kiloa lähentelevän hopeaohjuksen. Kun se oli kiinni vielä muutama hyppy myöhemmin, tiesin, että tämä saatettaisiin saada ylös.

Kuten saatiinkin. Tosin se vaati parin tunnin väsyttämisen, roppakaupalla mustelmia vatsaan väsytysvyön puuttuessa, kosken laskemisen kalaa pidellen, kastumista niin kosken pärskeissä kuin muutamissa ravakassa sadekuuroissa, korventumista auringon paahteessa ja ajelehtimista kilometritolkulla virtaa alas, lähelle Costa Rican rajaa.

Tarponit pyritään vapauttamaan veneeseen nostamatta, mutta jos kala on vahingoittunut elinkelvottomaksi taistelun tuoksinassa, se voidaan ottaa myös ruoaksi. Ihan kelvollista syötävää se on, ja takuulla riittoisaa!


JUTTU JATKUU SEURAAVALLA AUKEAMALLA