Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.

ENSIMMÄINEN henkäys Grönlannin ilmanalaa oli kirjaimellisesti mahtava kokemus. Kuiva ja jääkylmä ilma meinasi pakahduttaa hengitykseni.

Heti kättelyssä kävi selväksi, että minun puhvelin- ja kudunnahasta valmistetut jahtikenkäni eivät lämmittäisi tarpeeksi -25 asteen pakkasessa. Niiden sijaan sain käyttööni fleecevuoratut saappaat.

VARUSTAJANI Karsten Ling vei minut lentokentältä kylään. Näin viehättäviä puutaloja, joiden pihaan on levitetty hylkeennahkoja telineisiin kuivumaan.

Kun ajelimme hiekkatietä ulos kaupungista, Karsten kertoi jääkarhun vierailleen kaupungissa joitakin vuosia sitten. Tarina suuresta valkoisesta ja ihmislihaakin syövästä saalistajasta muistutti siitä, että elämä näillä leveyksillä saattoi yhä olla brutaalia taistelua luonnon kanssa.

MAJOITUKSENI oli vaatimaton. Kodikas ja yksikertainen mökki varustettuna puuhellalla. Tarjolla ei ollut sähköä, mutta sen sijaan Kangerlussuaq-vuonoon avautuvat maisemat olivat henkeäsalpaavan komeat.

Vuono on 19 kilometriä pitkä ja sen leveys vaihtelee 1,5 kilometristä kahdeksaan kilometriin. Se on Länsi-Grönlannin pisin vuono ja jäässä joulukuusta kesäkuuhun.

Seuraavan kolmen yön ajan tukikohtani oli lämmin ja turvallinen sänky. Se oli hyvä vastapaino fyysisesti ja henkisesti vaativalle metsästykselle hyytävässä pakkasessa.

ENSIMMÄINEN metsästyspäivä oli aurinkoinen. Kirkkaassa säässä näkymät vuonoon ja karuille vuorille olivat komeat. Maisemat toivat etäisesti mieleeni Skotlannin länsirannikon.

Sain aamiaiseksi kanamunia ja kalaa. Sitten istuin Jan Pedersenin ohjastaman moottorikelkan kyytiin. Hän on yksi Karstenin yrityksen oppaista.

Ensimmäinen yhteinen seikkailumme olisi ylittää vuono ja metsästää vastarannalla jäniksiä haulikoilla. Vielä muutama vuosi sitten koiravaljakoita käytettiin yleisesti kuljetuksissa, mutta sittemmin tehokkaat moottorikelkat syrjäyttivät vetokoirat karussa maastossa.

JÄÄTYNEEN vuonon ylittäminen oli monella tapaa sekä fyysinen että henkinen matka pois omalta mukavuusalueeltani. Jäähän ja lumeen tottumattomana tunsin itseni hyvin epävarmaksi.

Jään täytyy olla vähintään 10 senttiä paksua, että se kantaa moottorikelkan, ihmiset ja varusteet. Minun ei auttanut kuin sokeasti luottaa Janiin.

Seuraavaksi minua huoletti kylmyys. Hienot metsästysvaatteeni eivät pystyisi pitämään minua lämpimänä, mutta isäntäni olivat siinäkin asiassa ajan tasalla. Hylkeennahasta valmistettu hupullinen anorakki pelasti minut kylmältä. Vaate oli myös selkeä osoitus siitä, miten hyvin napa-alueen eläimet ovat sopeutuneet äärimmäisiin olosuhteisiin.

LISÄÄ JUTTUA

RULLAAMALLA

JUTTU JATKUU SEURAAVALLA AUKEAMALLA

ENSIMMÄINEN henkäys Grönlannin ilmanalaa oli kirjaimellisesti mahtava kokemus. Kuiva ja jääkylmä ilma meinasi pakahduttaa hengitykseni.

Heti kättelyssä kävi selväksi, että minun puhvelin- ja kudunnahasta valmistetut jahtikenkäni eivät lämmittäisi tarpeeksi -25 asteen pakkasessa. Niiden sijaan sain käyttööni fleecevuoratut saappaat.

VARUSTAJANI Karsten Ling vei minut lentokentältä kylään. Näin viehättäviä puutaloja, joiden pihaan on levitetty hylkeennahkoja telineisiin kuivumaan.

Kun ajelimme hiekkatietä ulos kaupungista, Karsten kertoi jääkarhun vierailleen kaupungissa joitakin vuosia sitten. Tarina suuresta valkoisesta ja ihmislihaakin syövästä saalistajasta muistutti siitä, että elämä näillä leveyksillä saattoi yhä olla brutaalia taistelua luonnon kanssa.

MAJOITUKSENI oli vaatimaton. Kodikas ja yksikertainen mökki varustettuna puuhellalla. Tarjolla ei ollut sähköä, mutta sen sijaan Kangerlussuaq-vuonoon avautuvat maisemat olivat henkeäsalpaavan komeat.

Vuono on 19 kilometriä pitkä ja sen leveys vaihtelee 1,5 kilometristä kahdeksaan kilometriin. Se on Länsi-Grönlannin pisin vuono ja jäässä joulukuusta kesäkuuhun.

Seuraavan kolmen yön ajan tukikohtani oli lämmin ja turvallinen sänky. Se oli hyvä vastapaino fyysisesti ja henkisesti vaativalle metsästykselle hyytävässä pakkasessa.

ENSIMMÄINEN metsästyspäivä oli aurinkoinen. Kirkkaassa säässä näkymät vuonoon ja karuille vuorille olivat komeat. Maisemat toivat etäisesti mieleeni Skotlannin länsirannikon.

Sain aamiaiseksi kanamunia ja kalaa. Sitten istuin Jan Pedersenin ohjastaman moottorikelkan kyytiin. Hän on yksi Karstenin yrityksen oppaista.

Ensimmäinen yhteinen seikkailumme olisi ylittää vuono ja metsästää vastarannalla jäniksiä haulikoilla. Vielä muutama vuosi sitten koiravaljakoita käytettiin yleisesti kuljetuksissa, mutta sittemmin tehokkaat moottorikelkat syrjäyttivät vetokoirat karussa maastossa.

JÄÄTYNEEN vuonon ylittäminen oli monella tapaa sekä fyysinen että henkinen matka pois omalta mukavuusalueeltani. Jäähän ja lumeen tottumattomana tunsin itseni hyvin epävarmaksi.

Jään täytyy olla vähintään 10 senttiä paksua, että se kantaa moottorikelkan, ihmiset ja varusteet. Minun ei auttanut kuin sokeasti luottaa Janiin.

Seuraavaksi minua huoletti kylmyys. Hienot metsästysvaatteeni eivät pystyisi pitämään minua lämpimänä, mutta isäntäni olivat siinäkin asiassa ajan tasalla. Hylkeennahasta valmistettu hupullinen anorakki pelasti minut kylmältä. Vaate oli myös selkeä osoitus siitä, miten hyvin napa-alueen eläimet ovat sopeutuneet äärimmäisiin olosuhteisiin.