Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.

Aamunauringossa jäälle, lumisateessa jäältä

HAUKIPILKILLE ei tarvitse lähteä auringon kanssa kilpaa. Siinä missä ahvenpilkkijät ovat ennen aurinkoa jäällä, siinä haukipilkkijä kääntää peiton alla kylkeä. Niinpä mekin Jarin kanssa nautimme Jokiaseman omistajan, Arto Romppasen Roukalahden kodissa maistuvan aamupalan kera nousevan auringon ja rauhallisesti laittelimme pilkkivälineet iskukuntoon.

Kello huiteli jo yhdeksää, kun viimein astelimme kirkkaalle ja liukkaalle Riihilammen jäälle. Lunta jäällä ei ollut yhtään ja liikkuminen Riston neuvomille pilkkipaikoille oli hiihtämisen ja luistelun, sekä köpöttelyn sekoitusta.

Aurinko kokeili tunkea säteitään ihmiskeholle, mutta laadukkaat pilkkiasut pitivät lämpösäteilyn vielä ulkona. Naama kuitenkin tunsi pienoista lämpöä ja muutenkin mieli paloi päästää akkukairan tehot kirkkaaseen jäähän.

Riston oppien mukaan menimme eteläpäätyyn pienen saaren reunalle ja Makita sai jauhaa parikymmentä reikää kauniin helminauhan muotoon kaislikonreunaan ja sitten valitsimme aloituspilkit töihin.

LUOTIN oranssiin tasapainoon ja Jari läksi kaivamaan haukia kyttäyspaikoistaan Stormin kumikalalla.

Vuosien haukipilkkikokemus alkoi nostella päätään pilkkivaatteiden sisällä ja aloin hahmotella päivän taktiikaksi nostella kymppihaukia jäälle oikein päntiönään. Nopeat houkutteluliikkeet, sitten tasuri rauhoittumaan ja pieniä väristyksiä ja sitten taas reilusti liikettä.

Jos haukia olisi lähistöllä, niiden mielenkiinto pitää saada heräämään. Sitten loppu onkin ”korkeemmas kärees, sanos pohojalaanen”.

KOVIN pitkään ei yhtä reikää kannata hinkata, vaan on syytä siirtyä reiältä toiselle houkuttelemaan. Kun reiät on käyty läpi, niin sitten vaan alusta uudelleen. Näin tehdään alueella muutamaan kertaan ja mikäli yhtään tapahtumaa ei ole, kannattaa aluetta vaihtaa.

Kokeilee sitten vaikka iltapäivällä aamullista aluetta uudelleen, sillä kun valonmäärä jään alla lisääntyy, hauet liikkuvat laajemmalla alueella saalistusreissuillaan.

ONGIMME saaren itäreunaa tarkasti ja saldona oli vain yksi pannukarkea ahven, joka nappasi oranssiin tasapainooni.

Riston oppituntia muistellen ehdotin Jarille rantakaislikkoa itärannalla uudeksi paikaksi.

Jälleen parikymmentä reikää jonoon kaislikonreunaan juovatellen ja sitten vieheet heilumaan.

Aurinko naureskeli epätoivoisille pilkkimiehille, joita Riihilammella oli vain kaksi. Me onnettomat ja haukisaldo oli edelleen nolla.

Viidenkymmenen rassatun reiän jälkeen pidimme tuivertavassa tuulessa nopean palaverin ja sen seurauksena köpötyshiihtoluistelulla siirsimme itsemme lammen pohjoispäähän, laskupuron suulle. Riston mukaan sekin olisi erinomainen pilkkipaikka, joten eipä siinä mitään häviä kokeilla.

LASKUPURON lähellä oli ruohikonreunassa vanhoja reikiä ja näkyipä jopa verijälkiä jäällä. Joko joku pilkkijä oli kompastunut kairaansa ikävin seurauksin, tai sitten veri oli peräisin lammen krokotiilista, jollaista mekin hamusimme siimojemme päähän.

Veikkasin vahvasti jälkimmäistä, joten pikaisesti ilmestyi toistakymmentä reikää verijälkiavannon läheisyyteen ja perinteisesti aloimme pilkkiä jo saatua haukea.

Ensimmäiset reiät ammottivat tyhjyyttään, mutta uutterasti siirryimme hiljaisina reiältä toiselle. Lännestä oli nousemassa tummia pilviä ja aurinko heitti hyvästi meille. Ensimmäiset lumihiutaleet räpsähtivät takin selkämykseen ja kohta lunta tuli vaakatasossa melkoisen vauhdilla.

SIINÄ myräkän alkuvaiheessa alkoivat myös siimat kiristyä. Jari tempaisi nopeaan tahtiin muutaman hauen kuiville ja innostus valtasi onkimiesten mielet. Teimme lisää reikiä ja kalakasa kasvoi tasaiseen tahtiin. Useita kaloja pääsi irti ja samasta avannosta saattoi nousta peräjälkeen pari haukea. Nopea vaihto uudelle reiälle ja jälleen siima kiristyi. 

Löysimme myös erittäin toimivan haukipilkin, päivän 16 hauesta 12 söi viimeiseksi ateriakseen Stormin kalamallisen SX Soft Vib -vieheen. Kuva kertokoon värin ja mallin tarkemmin.

Muutama hauki tuli myös Räsäsen Seiskan vanhalla lusikalla.

MERKILLEPANTAVAA oli syöntihuipun nopea alku ja myös nopea loppuminen. Ehkä reilun tunnin ajan kalat hakkasivat vieheitä ja sitten jäänalunen hiljeni tyystin. Kaikki kalat tulivat hyvin matalasta, ruohikonreunasta. Vettä jään alla oli vajaa metriä.

Vaikka kokeilin välillä yli kahden metrin vedeltä isolla Kaimaani-jigillä sitä kymppikiloista, sai siimaa sotkea kaikessa rauhassa pohjan ja pinnan välillä. Ei ottanut isot, eikä pienetkään. Mutta yrittänyttä ei laiteta ja tutkivan journalistin täytyy tehdä nopeita ratkaisuja löytääkseen oikea matonen koukkuun.

Risto oli evästänyt meitä, että tasapainoon on varsin huonosti kopsinut ja oikeassa hän olikin.

LISÄÄ JUTTUA

RULLAAMALLA

Aamunauringossa jäälle, lumisateessa jäältä

HAUKIPILKILLE ei tarvitse lähteä auringon kanssa kilpaa. Siinä missä ahvenpilkkijät ovat ennen aurinkoa jäällä, siinä haukipilkkijä kääntää peiton alla kylkeä. Niinpä mekin Jarin kanssa nautimme Jokiaseman omistajan, Arto Romppasen Roukalahden kodissa maistuvan aamupalan kera nousevan auringon ja rauhallisesti laittelimme pilkkivälineet iskukuntoon.

Kello huiteli jo yhdeksää, kun viimein astelimme kirkkaalle ja liukkaalle Riihilammen jäälle. Lunta jäällä ei ollut yhtään ja liikkuminen Riston neuvomille pilkkipaikoille oli hiihtämisen ja luistelun, sekä köpöttelyn sekoitusta.

Aurinko kokeili tunkea säteitään ihmiskeholle, mutta laadukkaat pilkkiasut pitivät lämpösäteilyn vielä ulkona. Naama kuitenkin tunsi pienoista lämpöä ja muutenkin mieli paloi päästää akkukairan tehot kirkkaaseen jäähän.

Riston oppien mukaan menimme eteläpäätyyn pienen saaren reunalle ja Makita sai jauhaa parikymmentä reikää kauniin helminauhan muotoon kaislikonreunaan ja sitten valitsimme aloituspilkit töihin.

LUOTIN oranssiin tasapainoon ja Jari läksi kaivamaan haukia kyttäyspaikoistaan Stormin kumikalalla.

Vuosien haukipilkkikokemus alkoi nostella päätään pilkkivaatteiden sisällä ja aloin hahmotella päivän taktiikaksi nostella kymppihaukia jäälle oikein päntiönään. Nopeat houkutteluliikkeet, sitten tasuri rauhoittumaan ja pieniä väristyksiä ja sitten taas reilusti liikettä.

Jos haukia olisi lähistöllä, niiden mielenkiinto pitää saada heräämään. Sitten loppu onkin ”korkeemmas kärees, sanos pohojalaanen”.

KOVIN pitkään ei yhtä reikää kannata hinkata, vaan on syytä siirtyä reiältä toiselle houkuttelemaan. Kun reiät on käyty läpi, niin sitten vaan alusta uudelleen. Näin tehdään alueella muutamaan kertaan ja mikäli yhtään tapahtumaa ei ole, kannattaa aluetta vaihtaa.

Kokeilee sitten vaikka iltapäivällä aamullista aluetta uudelleen, sillä kun valonmäärä jään alla lisääntyy, hauet liikkuvat laajemmalla alueella saalistusreissuillaan.

ONGIMME saaren itäreunaa tarkasti ja saldona oli vain yksi pannukarkea ahven, joka nappasi oranssiin tasapainooni.

Riston oppituntia muistellen ehdotin Jarille rantakaislikkoa itärannalla uudeksi paikaksi.

Jälleen parikymmentä reikää jonoon kaislikonreunaan juovatellen ja sitten vieheet heilumaan.

Aurinko naureskeli epätoivoisille pilkkimiehille, joita Riihilammella oli vain kaksi. Me onnettomat ja haukisaldo oli edelleen nolla.

Viidenkymmenen rassatun reiän jälkeen pidimme tuivertavassa tuulessa nopean palaverin ja sen seurauksena köpötyshiihtoluistelulla siirsimme itsemme lammen pohjoispäähän, laskupuron suulle. Riston mukaan sekin olisi erinomainen pilkkipaikka, joten eipä siinä mitään häviä kokeilla.

LASKUPURON lähellä oli ruohikonreunassa vanhoja reikiä ja näkyipä jopa verijälkiä jäällä. Joko joku pilkkijä oli kompastunut kairaansa ikävin seurauksin, tai sitten veri oli peräisin lammen krokotiilista, jollaista mekin hamusimme siimojemme päähän.

Veikkasin vahvasti jälkimmäistä, joten pikaisesti ilmestyi toistakymmentä reikää verijälkiavannon läheisyyteen ja perinteisesti aloimme pilkkiä jo saatua haukea.

Ensimmäiset reiät ammottivat tyhjyyttään, mutta uutterasti siirryimme hiljaisina reiältä toiselle. Lännestä oli nousemassa tummia pilviä ja aurinko heitti hyvästi meille. Ensimmäiset lumihiutaleet räpsähtivät takin selkämykseen ja kohta lunta tuli vaakatasossa melkoisen vauhdilla.

SIINÄ myräkän alkuvaiheessa alkoivat myös siimat kiristyä. Jari tempaisi nopeaan tahtiin muutaman hauen kuiville ja innostus valtasi onkimiesten mielet. Teimme lisää reikiä ja kalakasa kasvoi tasaiseen tahtiin. Useita kaloja pääsi irti ja samasta avannosta saattoi nousta peräjälkeen pari haukea. Nopea vaihto uudelle reiälle ja jälleen siima kiristyi. 

Löysimme myös erittäin toimivan haukipilkin, päivän 16 hauesta 12 söi viimeiseksi ateriakseen Stormin kalamallisen SX Soft Vib -vieheen. Kuva kertokoon värin ja mallin tarkemmin.

Muutama hauki tuli myös Räsäsen Seiskan vanhalla lusikalla.

MERKILLEPANTAVAA oli syöntihuipun nopea alku ja myös nopea loppuminen. Ehkä reilun tunnin ajan kalat hakkasivat vieheitä ja sitten jäänalunen hiljeni tyystin. Kaikki kalat tulivat hyvin matalasta, ruohikonreunasta. Vettä jään alla oli vajaa metriä.

Vaikka kokeilin välillä yli kahden metrin vedeltä isolla Kaimaani-jigillä sitä kymppikiloista, sai siimaa sotkea kaikessa rauhassa pohjan ja pinnan välillä. Ei ottanut isot, eikä pienetkään. Mutta yrittänyttä ei laiteta ja tutkivan journalistin täytyy tehdä nopeita ratkaisuja löytääkseen oikea matonen koukkuun.

Risto oli evästänyt meitä, että tasapainoon on varsin huonosti kopsinut ja oikeassa hän olikin.

JUTTU JATKUU SEURAAVALLA AUKEAMALLA