Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.

TÄMÄN talven jäätilanne ei ole suosinut eteläisen Suomen pilkkimiehiä. Järvet loiskuvat sulina ja vetouistelijat pääsevät kiskomaan haukensa avovedestä. Hyviä pilkkijäitä onkin löytynyt vasta Joensuu–Kokkola -linjan pohjoispuolelta. Vaikka sanotaan, että 10 senttiä teräsjää kestää auton, 5 senttiä ihmisen ja 3 senttiä pilkkijän, tuskin kannattaa livenä lähteä moista kokeilemaan.

Ennakkokyselyt tutuilta kalakavereilta vahvistivat, että Liperin Riihilammella jäätä olisi noin 30 senttiä, joten uskalsimme kollegani Jari Tuiskusen kanssa lähteä iskemään haukikansan suonta parin päivän pikavisiitillä.

Liperissä vuosikymmeniä sitten asuneena muistin Riihilammen hauet ja muutkin alueen pilkkivedet, joten aivan ummikkona ei tarvinnut jäälle kömpiä.

Lisäksi Riihilammen haukiexpertti, Risto Anttilainen lupasi näyttää viimehetken ottipaikat ja samalla saimme myös viehevinkit haukia varten. Edessä tulisi olemaan siis upea kalareissu, vai olisiko?

Riihilampi

LIPERIN kirkonkylän keskustan tuntumassa sijaitseva Riihilampi on 297 hehtaarin kokoinen, ruovikkorantainen, ravinnerikas sisävesi. Rantaviivaa lammessa on 10,6 kilometriä ja pääsääntöisesti sen rannat ovat kaislikkoisia. Vain ranta-asuntojen kohdat ovat raivattuja hiekkarantoja.

Riihilampi ei ole kovinkaan syvä, syvimmät kohdat ovat muutaman metrin luokkaa parhaimmillaan. Lampi on yhteydessä Reilammen kautta Telmonselkään, joka kuuluu taas Oriveden vesistöön. Eli Riihilammelta voisi soudella vaikkapa Suomenlahdelle, jos sinniä soutajalla riittää.

Talvella Riihilammen vesi on eteläpäässä lampea varsin kirkasta. Pohjoispäähän laskevan puron suualueilla vesi on hieman ruskehtavaa. Kesäisin savipohjaisen lammenvesi voi kovilla tuulilla värjäytyä savenharmaaksi.

LAMMESSA on vahva kalakanta ja peruseväkkäitä ovat tietenkin runsaslajiset särkikalat. Lammessa on todella isoja lahnoja, joita vähäiset verkkokalastajat keväisin saavat savupönttöihinsä. Ahvenet ovat kasvaneet melkoisiksi köriläiksi ja kilon raja on mahdollisuuksien rajoissa taitavalle kalastajalle.

Lampeen pääsee Telmolta myös kuhia ja haukikanta on sitten todella maininnan arvoinen. Tänäkin talvena kymppikilon raja on pilkkimiesten käsissä saatu komeasti rikki.

Näitä kymppikiloisia siis meidän kahden hengen iskuryhmä tahtoi lähteä kurittamaan helmikuun viimeisellä viikolla.

Haukikanta on sitten todella maininnan arvoinen.

"

LISÄÄ JUTTUA

RULLAAMALLA

TÄMÄN talven jäätilanne ei ole suosinut eteläisen Suomen pilkkimiehiä. Järvet loiskuvat sulina ja vetouistelijat pääsevät kiskomaan haukensa avovedestä. Hyviä pilkkijäitä onkin löytynyt vasta Joensuu–Kokkola -linjan pohjoispuolelta. Vaikka sanotaan, että 10 senttiä teräsjää kestää auton, 5 senttiä ihmisen ja 3 senttiä pilkkijän, tuskin kannattaa livenä lähteä moista kokeilemaan.

Ennakkokyselyt tutuilta kalakavereilta vahvisti, että Liperin Riihilammella jäätä olisi noin 30 senttiä, joten uskalsimme kollegani Jari Tuiskusen kanssa lähteä iskemään haukikansan suonta parin päivän pikavisiitillä.

Liperissä vuosikymmeniä sitten asuneena muistin Riihilammen hauet ja muutkin alueen pilkkivedet, joten aivan ummikkona ei tarvinnut jäälle kömpiä.

Lisäksi Riihilammen haukiexpertti, Risto Anttilainen lupasi näyttää viimehetken ottipaikat ja samalla saimme myös viehevinkit haukia varten. Edessä tulisi olemaan siis upea kalareissu, vai olisiko?

Riihilampi

LIPERIN kirkonkylän keskustan tuntumassa sijaitseva Riihilampi on 297 hehtaarin kokoinen, ruovikkorantainen, ravinnerikas sisävesi. Rantaviivaa lammessa on 10,6 kilometriä ja pääsääntöisesti sen rannat ovat kaislikkoisia. Vain ranta-asuntojen kohdat ovat raivattuja hiekkarantoja.

Riihilampi ei ole kovinkaan syvä, syvimmät kohdat ovat muutaman metrin luokkaa parhaimmillaan. Lampi on yhteydessä Reilammen kautta Telmonselkään, joka kuuluu taas Oriveden vesistöön. Eli Riihilammelta voisi soudella vaikkapa Suomenlahdelle, jos sinniä soutajalla riittää.

Talvella Riihilammen vesi on eteläpäässä lampea varsin kirkasta. Pohjoispäähän laskevan puron suualueilla vesi on hieman ruskehtavaa. Kesäisin savipohjaisen lammenvesi voi kovilla tuulilla värjäytyä savenharmaaksi.

LAMMESSA on vahva kalakanta ja peruseväkkäitä ovat tietenkin runsaslajiset särkikalat. Lammessa on todella isoja lahnoja, joita vähäiset verkkokalastajat keväisin saavat savupönttöihinsä. Ahvenet ovat kasvaneet melkoisiksi köriläiksi ja kilon raja on mahdollisuuksien rajoissa taitavalle kalastajalle.

Lampeen pääsee Telmolta myös kuhia ja haukikanta on sitten todella maininnan arvoinen. Tänäkin talvena kymppikilon raja on pilkkimiesten käsissä saatu komeasti rikki.

Näitä kymppikiloisia siis meidän kahden hengen iskuryhmä tahtoi lähteä kurittamaan helmikuun viimeisellä viikolla.


JUTTU JATKUU SEURAAVALLA AUKEAMALLA