Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.

PARIVALJAKKOMME päätti lähteä lähestymään varovasti lähimpänä olevaa lintua. Oletetun puun juureen saapuessaan he joutuivat toteamaan, ettei sitä löytynyt.

Matka jatkui parvea kohti. Jere siirtyi keulaan, koska Anteron eteneminen oli kovin hidasta.

Vain hetken kuluttua Jere näki oikealla olevalla hakkuuaukiolla tasalatvaisessa istuvan metson. Hän palasi raportoimaan havainnostaan Anterolle. Miehet vaihtoivat aseita ja siirtyivät Jeren osoittamaan paikkaan, josta kuningaslintu näkyikin hyvin.

ANTERO kertoo, että matkaa lintuun olin noin 210 metriä. ”Lähemmäksi oli vaikea päästä. Olihan se aika kaukana, mutta olen ampunut ja osunut kauempaakin.”

Antero irtaantui lumikengistään, otti lintukiväärin selästään ja asetti reppunsa lumitöyräälle. Siitä hän sai aseelleen hyvän tuen.

Hän tasasi hengitystään ja naulitsi ristikon huolellisesti metsoa. 6 senttiä yli… hän osuisi varmasti.

Antero veti pehmeästi liipaisimesta. ”Laukaus ikään kuin karkasi, niin kuin oli tarkoituskin.”

METSÄSSÄ kajahti terävästi, kun 6,16-millinen luoti lähti matkaan. ”Ajattelin että ympäröivä maasto aikaansai sen, että se luoti ikään kuin vonkaisi mennessään. Sitten kuului osumanapsauskin, kuin olisi pahvista mennyt läpi.”

Seurasi hiljaisuus. Metso ei liikahtanutkaan.

”Se menikin sitten ohi”, totesi Jere.

Antero nosti päänsä ja katsoi ällistyneenä puussa kaikessa rauhassa istuvaa lintua. ”Mitä helv…?”

Käytiin lyhyt neuvottelu, jonka jälkeen Antero veti lukkonupista rivakasti ja lennätti tyhjän hylsyn hankeen. Uusi patruuna sujahti lippaasta pesään.

MIES otti uuden asennon ja tähtäsi tällä kertaa aavistuksen ylemmäksi. Uusi laukaus, uusi vihainen vonkaisu – ja lintu istui edelleen puussa.

”Tä?” Antero kivahti. Hän alkoi turhautua.

Taas neuvoteltiin. Miehemme seuraava latausliike oli kärsimätön, melkein vihainen. ”Eihän tämä voi olla totta”, hän mutisi tähdätessään kolmannen kerran, jälleen hiukan ylemmäksi.

Ja seuraava luoti vingahti matkaan kohti metsoa.

Ja lintu istui edelleen kaikessa rauhassa puussa.

ANTERO keksi mielestään ainoan selityksen sille, että lintu ei liikahdakaan, vaikka sitä kohti lentää lyijyä jatkuvasti. 

”Tuon täytyy olla jonkun puuhun nostama kuva… nyt siinä on kolme reikää molemmin puolin.”

”On kyllä melko pätevä kuva, kun sen pääkin kääntyilee vallan luonnollisen näköisesti”, Jere pohti. Aseenkantajaa meinasi jo vähän naurattaa, mutta hän onnistui pitämään naamansa peruslukemilla.

ANTEROA ei naurattanut. Leuat kireinä hän otti taas uuden asennon ja valmistautui ampumaan neljännen kerran. Nyt hän asetti ristikon hiukan aiempia yrityksiä alemmaksi. Hän tähtäsi pitkään ja päästi jälleen luodin matkaan.

Lukija arvaa lopputuloksen. Lintu tietenkin istui edelleen puussa ja katseli kaikessa rauhassa maisemia.

”On kyllä kovaluontoinen metso… Montako patruunaa sinulla on?”

”Viisi niitä oli mukana… yksi jäljellä”, Antero murisi.

LISÄÄ JUTTUA RULLAAMALLA


PARIVALJAKKOMME päätti lähteä lähestymään varovasti lähimpänä olevaa lintua. Oletetun puun juureen saapuessaan he joutuivat toteamaan, ettei sitä löytynyt.

Matka jatkui parvea kohti. Jere siirtyi keulaan, koska Anteron eteneminen oli kovin hidasta.

Vain hetken kuluttua Jere näki oikealla olevalla hakkuuaukiolla tasalatvaisessa istuvan metson. Hän palasi raportoimaan havainnostaan Anterolle. Miehet vaihtoivat aseita ja siirtyivät Jeren osoittamaan paikkaan, josta kuningaslintu näkyikin hyvin.

ANTERO kertoo, että matkaa lintuun olin noin 210 metriä. ”Lähemmäksi oli vaikea päästä. Olihan se aika kaukana, mutta olen ampunut ja osunut kauempaakin.”

Antero irtaantui lumikengistään, otti lintukiväärin selästään ja asetti reppunsa lumitöyräälle. Siitä hän sai aseelleen hyvän tuen.

Hän tasasi hengitystään ja naulitsi ristikon huolellisesti metsoa. 6 senttiä yli… hän osuisi varmasti.

Antero veti pehmeästi liipaisimesta. ”Laukaus ikään kuin karkasi, niin kuin oli tarkoituskin.”

METSÄSSÄ kajahti terävästi, kun 6,16-millinen luoti lähti matkaan. ”Ajattelin että ympäröivä maasto aikaansai sen, että se luoti ikään kuin vonkaisi mennessään. Sitten kuului osumanapsauskin, kuin olisi pahvista mennyt läpi.”

Seurasi hiljaisuus. Metso ei liikahtanutkaan.

”Se menikin sitten ohi”, totesi Jere.

Antero nosti päänsä ja katsoi ällistyneenä puussa kaikessa rauhassa istuvaa lintua. ”Mitä helv…?”

Käytiin lyhyt neuvottelu, jonka jälkeen Antero veti lukkonupista rivakasti ja lennätti tyhjän hylsyn hankeen. Uusi patruuna sujahti lippaasta pesään.

MIES otti uuden asennon ja tähtäsi tällä kertaa aavistuksen ylemmäksi. Uusi laukaus, uusi vihainen vonkaisu – ja lintu istui edelleen puussa.

”Tä?” Antero kivahti. Hän alkoi turhautua.

Taas neuvoteltiin. Miehemme seuraava latausliike oli kärsimätön, melkein vihainen. ”Eihän tämä voi olla totta”, hän mutisi tähdätessään kolmannen kerran, jälleen hiukan ylemmäksi.

Ja seuraava luoti vingahti matkaan kohti metsoa.

Ja lintu istui edelleen kaikessa rauhassa puussa.

ANTERO keksi mielestään ainoan selityksen sille, että lintu ei liikahdakaan, vaikka sitä kohti lentää lyijyä jatkuvasti. 

”Tuon täytyy olla jonkun puuhun nostama kuva… nyt siinä on kolme reikää molemmin puolin.”

”On kyllä melko pätevä kuva, kun sen pääkin kääntyilee vallan luonnollisen näköisesti”, Jere pohti. Aseenkantajaa meinasi jo vähän naurattaa, mutta hän onnistui pitämään naamansa peruslukemilla.

ANTEROA ei naurattanut. Leuat kireinä hän otti taas uuden asennon ja valmistautui ampumaan neljännen kerran. Nyt hän asetti ristikon hiukan aiempia yrityksiä alemmaksi. Hän tähtäsi pitkään ja päästi jälleen luodin matkaan.

Lukija arvaa lopputuloksen. Lintu tietenkin istui edelleen puussa ja katseli kaikessa rauhassa maisemia.

”On kyllä kovaluontoinen metso… Montako patruunaa sinulla on?”

”Viisi niitä oli mukana… yksi jäljellä”, Antero murisi.

JUTTU JATKUU SEURAAVALLA AUKEAMALLA