Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.

LAUANTAIAAMU valkeni Koillismaalla, kun kaveruksemme Antero ja Jere saapuivat tunnetusti hyville lintumaille. Jerellä ei ollut kyseiselle alueelle lupaa, joten hän oli lupautunut mukaan reippailemaan ja aseenkantajaksi.

Elettiin joulukuun puoliväliä ja seudulla oli jo paljon lunta. Miehet lapioivat rivakasti autolle paikan tien laitaan ja penkoivat malttamattomina sukset ja liukulumikengät takaluukusta.

Antero ripusti olalleen haulikon ja Jere otti kantaakseen metsästäjäsankarimme Sako Forester -kiväärin. Haulikko on oltava käsillä nopeissa tilanteissa ja rauhallisemmissa olisi aikaa vaihtaa aseita.

He lähtivät etenemään pehmeän hangen peittämään metsään. Antero punnersi vaivalloisesti ja hitaasti – mutta toki trendikkäästi – liukulumikengillään edellä ja Jere sujutteli tunturisuksilla hänen perässään.

PUUSKUTTAVA Antero ei silloin osannut lainkaan arvostaa mieleensä putkahtanutta otetta Aaro Hellaakosken runosta. ”Ken latua kulkee, ladun on vanki. Vapaa vain on umpihanki.” Paskapuhetta...

Kaksikon meno oli siis kovin verkkaista, mutta pian he näkivät retkensä ensimmäisen teeren.

Se lensi kaukana, mutta se lisäsi miestemme uskoa asiaansa.

TYÖLÄS matkanteko jatkui ja jonkin ajan kuluttua he näkivät noin 15 teeren parven. Linnut laskeutuivat puihin noin 600 metrin päähän heistä, mutta katosivat kuusten kätköihin.

Sinne siis, kohta olisi teeripaisti repussa!

Anteron kaikki huomio suuntautui liukulumikenkäilyyn, mutta Jeren suksi luisti leppoisasti. Hänellä oli aikaa ja tarmoa tarkkailla maailmaa hangessa etenevän kaksikon ympärillä. Pian Jere huomasikin teeren, joka laskeutui puuhun vain noin 130 metrin päähän miehistä.

Puuskuttava ja punottava Antero havahtui ja yritti hänkin nähdä linnun Jeren osoittamassa suunnassa. Suunnassa oli kuitenkin liikaa tuuheita kuusia, eikä hän nähnyt lintua.

JEREN havaitsema lintu oli miehistämme oikealla ja aiemmin nähty teeriparvi vasemmalla. Hakkuuaukion ja suojuotteen välissä oli epämääräinen taimikko tai ryteikkö, jonka antamassa näkösuojassa miehet lähtivät etenemään.

Heidän ajatuksenaan oli, että kun valittuun suuntaan edetään, joko vasemmalla tai oikealla on väistämättä kohta nähtävää – ja ammuttavaa.

LISÄÄ JUTTUA RULLAAMALLA

LAUANTAIAAMU valkeni Koillismaalla, kun kaveruksemme Antero ja Jere saapuivat tunnetusti hyville lintumaille. Jerellä ei ollut kyseiselle alueelle lupaa, joten hän oli lupautunut mukaan reippailemaan ja aseenkantajaksi.

Elettiin joulukuun puoliväliä ja seudulla oli jo paljon lunta. Miehet lapioivat rivakasti autolle paikan tien laitaan ja penkoivat malttamattomina sukset ja liukulumikengät takaluukusta.

Antero ripusti olalleen haulikon ja Jere otti kantaakseen metsästäjäsankarimme Sako Forester -kiväärin. Haulikko on oltava käsillä nopeissa tilanteissa ja rauhallisemmissa olisi aikaa vaihtaa aseita.

He lähtivät etenemään pehmeän hangen peittämään metsään. Antero punnersi vaivalloisesti ja hitaasti – mutta toki trendikkäästi – liukulumikengillään edellä ja Jere sujutteli tunturisuksilla hänen perässään.

PUUSKUTTAVA Antero ei silloin osannut lainkaan arvostaa mieleensä putkahtanutta otetta Aaro Hellaakosken runosta. ”Ken latua kulkee, ladun on vanki. Vapaa vain on umpihanki.” Paskapuhetta...

Kaksikon meno oli siis kovin verkkaista, mutta pian he näkivät retkensä ensimmäisen teeren.

Se lensi kaukana, mutta se lisäsi miestemme uskoa asiaansa.

TYÖLÄS matkanteko jatkui ja jonkin ajan kuluttua he näkivät noin 15 teeren parven. Linnut laskeutuivat puihin noin 600 metrin päähän heistä, mutta katosivat kuusten kätköihin.

Sinne siis, kohta olisi teeripaisti repussa!

Anteron kaikki huomio suuntautui liukulumikenkäilyyn, mutta Jeren suksi luisti leppoisasti. Hänellä oli aikaa ja tarmoa tarkkailla maailmaa hangessa etenevän kaksikon ympärillä. Pian Jere huomasikin teeren, joka laskeutui puuhun vain noin 130 metrin päähän miehistä.

Puuskuttava ja punottava Antero havahtui ja yritti hänkin nähdä linnun Jeren osoittamassa suunnassa. Suunnassa oli kuitenkin liikaa tuuheita kuusia, eikä hän nähnyt lintua.

JEREN havaitsema lintu oli miehistämme oikealla ja aiemmin nähty teeriparvi vasemmalla. Hakkuuaukion ja suojuotteen välissä oli epämääräinen taimikko tai ryteikkö, jonka antamassa näkösuojassa miehet lähtivät etenemään.

Heidän ajatuksenaan oli, että kun valittuun suuntaan edetään, joko vasemmalla tai oikealla on väistämättä kohta nähtävää – ja ammuttavaa.

JUTTU JATKUU SEURAAVALLA AUKEAMALLA