Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.

”NYT palaamme takaisin kylään, syömme vähän ja jätämme eilisen saaliin teurastajalle”, Edwin päätti.

”Sitten palaamme takaisin ylös vuorelle, mutta eri reittiä. Tulemme tälle samalle alueelle katsomaan, onko täällä silloin mitään metsästettävää”, hän jatkoi.

Keskeytimme jahdin ja lähdimme täydentämään hiilihydraattivarastojamme. Palasimme vuorelle reittiä, joka oli jopa jyrkempi kuin edellispäivänä käyttämämme.

OHITTELIMME matkan varrella hiihtohissejä. Kanisfluhin hiihtokeskus kasvoi ja sitä rakennettiin edelleen. Me ajoimme pitkin rakennustöitä varten tehtyä tietä.

Matkanvarrella ohitimme myös yksinäisen gemssipukin, joka katseli meitä uteliaana. Eläin oli liian nuori, joten jätimme sen vielä kasvamaan.

Gemssipukkia ei pitäisi kaataa ennen kuin se 8-vuotias. Tämä ei ole mikään sääntö, vaan perinne, josta oppaat pitävät tiukasti kiinni.

NOUSIMME vuorella aiempaa korkeammalle aivan pilvien yläpuolelle. Saavuimme saman laakson äärelle, jossa Andreas kaatoi oman saaliinsa, mutta olimme aivan eri suunnalla ja merkittävästi korkeammalla.

Sumun takia oli vaikea nähdä oikein yhtään mitään, mutta Edwin oli tottunut siihenkin ja hän pysäytti yhtäkkiä auton. Seisahduimme juuri ylös vuoren huipulle johtavan tunnelin eteen.

”Tuolla, näettehän tekin sen”, hän kysyi ja osoitti sormellaan alas jyrkännettä.

EN ALUKSI nähnyt yhtään mitään, mutta kun katsoin hieman kauemmaksi, näin eläimen. Pukki oli noin 250 metrin päässä vuorenrinteessä alapuolellamme ja se katseli suoraan kohti meitä.

”Sen voi kaataa, haluatko yrittää”, Edwin kysyi.

Mietin hetken. Oli hyvin epätodennäköistä, että kohtaisin enää toisen ibexin vuoren huipulle jäljellä olevalla lyhyellä matkalla.

MINUN on tunnustettava, että autossa istuessani en osannut arvata tilannetta aivan sellaiseksi kuin se osoittautui. Kiipesin autosta ja sain kiväärin käsiini.

Käytin ampumatukena auton toista taustapeiliä. Olin siis joutunut kävelemään kokonaiset pari metriä päästäkseni pelipaikoille.

Edwin ei pitänyt seikkaa minään. Koska hänelle tämä näytti olevan vain yksi tavallinen työpäivä, miksipä minunkaan olisi pitänyt lähteä yhtään sen kauemmaksi jahtiin.

PUKKI näkyi hienosti Meoptan kiikaritähtäimessä, jonka valaistu ristikko oli tarkka ja terävä. Kun painoin liipaisimesta, tiesin osuvani.

Osuman jälkeen pukki rynnisti pari metriä ennen kuin kaatui maahan. Ehdin jo ladata toista laukausta varten, mutta sitä ei enää tarvittu.

Raskainta metsästyksessä on saada saalis kuljetettua autolle. Suurimman työn tekivät Andrew ja Edwin. Minä kannoin mukanani kameraa, otin muka kuvia ja seurasin jäljessä miesten suuremmin protestoimatta.

SÖIMME upean illallisen myöhemmin illalla kylän ravintolassa. Meillä oli vielä yksi jahtipäivä jäljellä, mutta ei enää mitään metsästettävää.

Illallinen oli luonteva päätösjuhla vertaansa vailla olevalle metsästysreissulle. Ehkäpä tästä matkasta ei niinkään jää mieleen itse metsästys.

Sen sijaan muistan varmasti hauskan seurueemme ja ne mahtavat maisemat, joissa saimme metsästää.

Juttu on julkaistu vuonna 2015 Jahdissa-lehdessä

LISÄÄ JUTTUA

RULLAAMALLA

”NYT palaamme takaisin kylään, syömme vähän ja jätämme eilisen saaliin teurastajalle”, Edwin päätti.

”Sitten palaamme takaisin ylös vuorelle, mutta eri reittiä. Tulemme tälle samalle alueelle katsomaan, onko täällä silloin mitään metsästettävää”, hän jatkoi.

Keskeytimme jahdin ja lähdimme täydentämään hiilihydraattivarastojamme. Palasimme vuorelle reittiä, joka oli jopa jyrkempi kuin edellispäivänä käyttämämme.

OHITTELIMME matkan varrella hiihtohissejä. Kanisfluhin hiihtokeskus kasvoi ja sitä rakennettiin edelleen. Me ajoimme pitkin rakennustöitä varten tehtyä tietä.

Matkanvarrella ohitimme myös yksinäisen gemssipukin, joka katseli meitä uteliaana. Eläin oli liian nuori, joten jätimme sen vielä kasvamaan.

Gemssipukkia ei pitäisi kaataa ennen kuin se 8-vuotias. Tämä ei ole mikään sääntö, vaan perinne, josta oppaat pitävät tiukasti kiinni.

NOUSIMME vuorella aiempaa korkeammalle aivan pilvien yläpuolelle. Saavuimme saman laakson äärelle, jossa Andreas kaatoi oman saaliinsa, mutta olimme aivan eri suunnalla ja merkittävästi korkeammalla.

Sumun takia oli vaikea nähdä oikein yhtään mitään, mutta Edwin oli tottunut siihenkin ja hän pysäytti yhtäkkiä auton. Seisahduimme juuri ylös vuoren huipulle johtavan tunnelin eteen.

”Tuolla, näettehän tekin sen”, hän kysyi ja osoitti sormellaan alas jyrkännettä.

EN ALUKSI nähnyt yhtään mitään, mutta kun katsoin hieman kauemmaksi, näin eläimen. Pukki oli noin 250 metrin päässä vuorenrinteessä alapuolellamme ja se katseli suoraan kohti meitä.

”Sen voi kaataa, haluatko yrittää”, Edwin kysyi.

Mietin hetken. Oli hyvin epätodennäköistä, että kohtaisin enää toisen ibexin vuoren huipulle jäljellä olevalla lyhyellä matkalla.

MINUN on tunnustettava, että autossa istuessani en osannut arvata tilannetta aivan sellaiseksi kuin se osoittautui. Kiipesin autosta ja sain kiväärin käsiini.

Käytin ampumatukena auton toista taustapeiliä. Olin siis joutunut kävelemään kokonaiset pari metriä päästäkseni pelipaikoille.

Edwin ei pitänyt seikkaa minään. Koska hänelle tämä näytti olevan vain yksi tavallinen työpäivä, miksipä minunkaan olisi pitänyt lähteä yhtään sen kauemmaksi jahtiin.

PUKKI näkyi hienosti Meoptan kiikaritähtäimessä, jonka valaistu ristikko oli tarkka ja terävä. Kun painoin liipaisimesta, tiesin osuvani.

Osuman jälkeen pukki rynnisti pari metriä ennen kuin kaatui maahan. Ehdin jo ladata toista laukausta varten, mutta sitä ei enää tarvittu.

Raskainta metsästyksessä on saada saalis kuljetettua autolle. Suurimman työn tekivät Andrew ja Edwin. Minä kannoin mukanani kameraa, otin muka kuvia ja seurasin jäljessä miesten suuremmin protestoimatta.

SÖIMME upean illallisen myöhemmin illalla kylän ravintolassa. Meillä oli vielä yksi jahtipäivä jäljellä, mutta ei enää mitään metsästettävää.

Illallinen oli luonteva päätösjuhla vertaansa vailla olevalle metsästysreissulle. Ehkäpä tästä matkasta ei niinkään jää mieleen itse metsästys.

Sen sijaan muistan varmasti hauskan seurueemme ja ne mahtavat maisemat, joissa saimme metsästää.

Juttu on julkaistu vuonna 2015 Jahdissa-lehdessä