Jahdissa&Kalassa

Jahdissa&Kalassa vie sinut upein kuvin ja ammattikirjoittajien jutuin sinne, missä haluaisit olla - metsästämässä, kalassa, erästelemässä tai ulkoilemassa. Olemme luettavissasi missä ja milloin tahansa.

TEHTAALLA saamme tietenkin nähdä tietenkin kaikki Chapuis'n malliston aseet. Ja kaikki ne ovat sanalla sanoen hienoja, kauniisti viimeisteltyjä käsityötuotteita, sitä ei kukaan voine – eikä varmaan haluakaan – kiistää.

Kaikki Chapuis'n mallit, olivatpa kyseessä haulikot tai kiväärit, noudattavat klassista, perinteistä muotoilulinjaa – lukuunottamatta suoravetoista Rolsia. Se edustaa sekä tekniikaltaan, että ulkomuodoltaan modernimpaa linjaa. Rolsin uunituore Artisan-malli miellyttänee myös klassista linjaa suosivia metsästäjiä.

Mutta ei Chapuis todellakaan mikään koristeasevalmistaja ole. Sillä on lukuisia, eri malleja koskevia patentteja ja sen aseilla on vankka maine tarkkoina ja lujina metsästystyökaluina. Chapuis'n kiteytetty filosofia onkin : " Teknologia perinteen palveluksessa ".

NIIN upeita kuin rinnakkaispiippuiset Chapuis'n kiväärit ovatkin, ovat ne meikäläisittäin katsottuna varsin eksoottisia, eikä niillä siksi liene suurta kysyntää Suomen selkosilla. Ensi vaiheessa Berettan omistama Sako, ranskalaismerkin maahantuoja, tarjoaa suomalaisille Chapuis'n haulikoita ja suoravetoista Rols-kivääriä eri kaliipereissa. Haulikoiden hinnat alkaen -mallit maksavat noin 2 000 euroa.

Sako ja sen Suomen myyntipäällikkö Jukka Ketola kuitenkin kuuntelevat herkällä korvalla muitakin suomalaismetäsästäjien mahdollisia toiveita.

LISÄÄ JUTTUA 

RULLAAMALLA

CHAPUIS ARMES